Osakeyhtiö

Voiko osakkeenomistaja (pääomistaja) korottaa omaa palkkaansa reilusti muilta osakkaiden omistajilta kysymättä mitään? Ja saako pääomistaja päättää mielivaltaisesti kuinka paljon palkkaa kellekkäkin maksetaan?
6122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Riippuu osakassopimuksesta. Jos sellaista ei ole niin saa. Voi voi.

Äänestä

Höpö höpö, vähemmistö osakkaallakin on oikeutensa.
Osakeyhtiölaki:
29 §

Osakkeenomistajan suostumus

Osakkeenomistajalta on saatava suostumus yhtiöjärjestyksen muuttamiseen, kun:

1) hänen oikeuttaan yhtiön voittoon tai netto-omaisuuteen vähennetään 13 luvun 9 §:ssä tarkoitetulla yhtiöjärjestyksen määräyksellä;

Äänestä

Osekkeiden omistuksella ja palkalla ei ole mitään tekemistä keskenään. Yhtiössä on työntekijöitä ja toimitusjohtaja voi tehdä mitä haluaa. vaikka nostaa oman palkkansa taivaisiin elli siitä ole erikseen sovittu että osakeyhtiön hallitus määrää toimitusjohtakjan palkan. Sama halliitus voi myös erottaa toimitusjohtajan ellei siitä ole erovittu että yhtiökokous päättää asiasta hallituksen esityksen perusteella.

Tässä on ehkä sellainen harha monella että hallituksen päätökset tehdään nuppiluvun perusteella ei sen mukaan kuinka paljon joku omistaa yritystä. Aina toki voi vaatia ylimääräistä yhtiökokoukousta ja vaatia etta asia viedään yhtiökokoukseen ja siitä päätöksen tekee hallitus.

Äänestä

ja jotkut taas sekoittaa että toimitusjohtaja ei ole välttämättä laisinkaan yhtiön omistaja. Yleensä Hallituksen puheenjohtaja on omistaja.

Äänestä

Nyt on sellaista legendaa tässä säikeessä, että ei hyvä tosikaan. Tuskin kannattaa enää asiaa lähteä puhumaankaan, Osakassopimus tekee asioista huomattavasti selkeämpiä, sen puuttuessa keinot ovat huomattavasti heikompia. On sillä vähemmistöllä ilmankin osakassopimusta tiettyjä oikeuksia, mutta sen selvittäminen vaatii jo oikeaa asiantuntemusta oikeuskäytännöstä.

Äänestä

Vähemmistöosakkaalla on tietyin edellytyksin oikeus osinkoon, mutta yhtiön kuluihin ja hallintoon vaikuttaa osakkeenomistuksen suhde ja osakassopimus. Jos pääosakas haluaa kuoata firman tyhjäksi niin vaikea siihen on puuttua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mathias1 kirjoitti:

Voiko osakkeenomistaja (pääomistaja) korottaa omaa palkkaansa reilusti muilta osakkaiden omistajilta kysymättä mitään? Ja saako pääomistaja päättää mielivaltaisesti kuinka paljon palkkaa kellekkäkin maksetaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu