Hienoa että Lempäälän seurakunnalla on varaa antaa muutama tonni avustusta rikkaalle omakotiasujalle jolla on paljon muutakin omaisuutta minkä voisi myydä laskunsa maksaakseen. Muttei tarvitse kun seurakunta antaa muutaman tonnin avokätisesti että saa laskut maksettua. Säästyy realisoimasta omaisuuttaan ja kirkkoveronmaksajat sponsoroi. Sitten onkin kiva taas kerran mennä taksilla Tampereelle juhlimaan ja ryyppäämään ja ravintolaan syömään ja kohotella siellä vaikka maljoja avunantajille. Mitään takaisinperintää ei ole määrätty näille rahoille, vaikka olisi ollut syytä ja varaa kyllä itsekin maksaa laskunsa.
Ei tarvi ihmetellä miksi kansa eroaa kirkosta, minä en sinne enää maksa jatkossa.
Olisin halunnut että autetaan köyhiä eikä rikkaita joilla on pljon omisuutta jo ennestään.
Eikö noin isoja summien jakamista valvo seurkunnassa kukaan?
Kirkko auttaa rikasta avokätisesti
14
268
Vastaukset
- Tiedetään...
No eihän rikas omistaan pois anna, vaan lisää pitää saada keinolla millä hyvänsä.
Se on normaalia pisnestä oli kirkonmies, tai duunari. Ihmisellä on ahneus geeneissä!!!! - kaderuikuttaja
Jos olet exkirkkoveron maksaja niin mitä asia sinulle kuuluu enää? Voisit kadehtia vaikka naapuriasi, jolla on hienompi auto, kauniimpi vaimo tai muuten vaan menee paremmin. Kyllä muita aiheuta löytyy, senkun ryhtyy toimeen vaan.
- Uskon asia
Mitä se taas sinulle kuuluu!! Lue aloittajan teksti vielä kerran, ja ajattele.
Jos osAAT. Kirkonmiehen pitää olla rehti. - 4+20
seurakuntaan aiemmin kuuluneella on täysi oikeus kritisoida sitä että hänen rahoillaan onkin vain kartutettu seurakunnan ja kirkon varallisuutta ja valtaa. rahat on annettu siinä luulossa että ne menevät hyvään käyttöön.
epäkohtien kritisoimisella ei edes ole mitään jäsenyysvelvoitetta. etiikkaa ei voida rajoittaa.
lisäksi jokainen maksaa seurakunnille ja kirkoille epäsuoraan mm yhteisöverotuksen, tukien ja yritysten lahjoitusten muodossa. - Ahneet
4+20 kirjoitti:
seurakuntaan aiemmin kuuluneella on täysi oikeus kritisoida sitä että hänen rahoillaan onkin vain kartutettu seurakunnan ja kirkon varallisuutta ja valtaa. rahat on annettu siinä luulossa että ne menevät hyvään käyttöön.
epäkohtien kritisoimisella ei edes ole mitään jäsenyysvelvoitetta. etiikkaa ei voida rajoittaa.
lisäksi jokainen maksaa seurakunnille ja kirkoille epäsuoraan mm yhteisöverotuksen, tukien ja yritysten lahjoitusten muodossa.Taitaa nykyaikana olla tarve vaan länkyttää asioista kun asioista, joutavaa suunsoittoa. Tuo kirjoitus on selkeää kateutta, joten hävetkää käytöstänne! MulleKaikkiHetiNyt pilaavat tämän maan.
- kaderuikuttaja
Uskon asia kirjoitti:
Mitä se taas sinulle kuuluu!! Lue aloittajan teksti vielä kerran, ja ajattele.
Jos osAAT. Kirkonmiehen pitää olla rehti....ja sinä uskot kaikki mitä Internetissä sanotaan. Hieno mies (tai nainen). Aattely ny, oikee lähti Tanpereelle ryyppäämää...
- hahaha.
Ahneet kirjoitti:
Taitaa nykyaikana olla tarve vaan länkyttää asioista kun asioista, joutavaa suunsoittoa. Tuo kirjoitus on selkeää kateutta, joten hävetkää käytöstänne! MulleKaikkiHetiNyt pilaavat tämän maan.
olet ilmiselvästi toisten rahoja ahnehtiva elitistinen loinen.
mielestäsi ahneutta ja huonoa käytöstä ei ole ottaa rahat pienituloisilta ja jakaa ne rikkaiden kesken. miten idiootti voi ahne elitistinen ihminen olla.. - LoisivatPummitTöihin
hahaha. kirjoitti:
olet ilmiselvästi toisten rahoja ahnehtiva elitistinen loinen.
mielestäsi ahneutta ja huonoa käytöstä ei ole ottaa rahat pienituloisilta ja jakaa ne rikkaiden kesken. miten idiootti voi ahne elitistinen ihminen olla..Taidat itse olla loisiva pummi, joka elää työkkärin työttömyyskorvauksella kun tuohon aikaan päivällä levittelet kommunistisia aatoksia.
- hahaha.
LoisivatPummitTöihin kirjoitti:
Taidat itse olla loisiva pummi, joka elää työkkärin työttömyyskorvauksella kun tuohon aikaan päivällä levittelet kommunistisia aatoksia.
itse kirjoitit elitistiloisen ajatuksiasi 13:27.
- HyysäääväYhteiskunta
hahaha. kirjoitti:
itse kirjoitit elitistiloisen ajatuksiasi 13:27.
En tiedä aikaisemmista kirjoittajista... mutta tarkoitatko, että elitistiloinen = ei kadehdi ja käyttäytyy säädyllisesti?
Taitaapi olla taas jonkun pummin kirjoituksia, jolla on vaan aikaa soittaa suutaan. Tukka pois ja armeijaan kaduilta lorvimasta. Ajatelkaa, rehelliset työssäkäyvät maksavat tälläisten 'hahaha'-hemmojen oleskelun, ei kovinkaan vakuuttavaa. - hahahaha.
HyysäääväYhteiskunta kirjoitti:
En tiedä aikaisemmista kirjoittajista... mutta tarkoitatko, että elitistiloinen = ei kadehdi ja käyttäytyy säädyllisesti?
Taitaapi olla taas jonkun pummin kirjoituksia, jolla on vaan aikaa soittaa suutaan. Tukka pois ja armeijaan kaduilta lorvimasta. Ajatelkaa, rehelliset työssäkäyvät maksavat tälläisten 'hahaha'-hemmojen oleskelun, ei kovinkaan vakuuttavaa.en minäkään tiedä aiemmista kirjoittajista, nimimerkkini ja kirjoitukseni on aivan sattumalta samanlainen toisen nimimerkin kanssa.
elitistiloinen ei tee työtä kuin varastaakseen mahdollisimman paljon muiden työn tuotosta ja suojellakseen muita elitistiloisia.
me rehelliset palkansaajat elättämme sinut ja muut elitistiloiset, mukaan lukien mm kirkon ja seurakunnat. - HyysäääväYhteiskunta
hahahaha. kirjoitti:
en minäkään tiedä aiemmista kirjoittajista, nimimerkkini ja kirjoitukseni on aivan sattumalta samanlainen toisen nimimerkin kanssa.
elitistiloinen ei tee työtä kuin varastaakseen mahdollisimman paljon muiden työn tuotosta ja suojellakseen muita elitistiloisia.
me rehelliset palkansaajat elättämme sinut ja muut elitistiloiset, mukaan lukien mm kirkon ja seurakunnat."..me rehelliset palkansaajat..." -liekö päiväänkään tehty kunnon töitä. Suunsoittaja sanon minä. Älä pelkää, kyllä sinulle tukia riittää...
- Mitä ideaa?
Ei kannattaisi kirjoittaa tänne kuvitelmiasi. Seurakunnan avustukset perheille eivät ole julkista tietoa, joten sinä tuskin todella tiedät, kuka sieltä on saanut ja mitä, kunhan kateuttasi öyhötät tyhjää.
- Kade
Minulla on ratkaisu ongelmaasi; KERÄÄ KIPPOSI, KUPPISI JA MUUTA POIS!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.32311539- 2174883
Tänään olisn uskaltanut
Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny112598- 1631928
- 1291901
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il131388Tiistaina nähdään.
Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos921238Rattoisaa lauantai iltaa
Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa2411146Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva
Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon401060- 85954