Rosa Meriläinen kirjoitti Helsingin Sanomiin kirjoituksen "Onneksi on masennuslääkkeet". http://www.hs.fi/terveys/Onneksi on masennuslääkkeet/a1407202467359
Kirjoitain omat kommenttini tänne sen vuoksi, että en tahdo kirjoittaa niitä omalla nimelläni, sattuneesta syystä.
"Viimeksi osallistuessani hullujen tapaamiseen moni mielenterveyskuntoutuja kertoi, että aina on lähi- ja tuttavapiirissä joku, joka ei ymmärrä lääkkeiden käytön tärkeyttä. Ihmisiä, jotka kannustavat pääsemään eroon lääkkeistä, jotka ovat kuitenkin tie kelpoon elämään: Masentuneet pääsevät pahimman yli, puhumattakaan monista muista psyykelääkkeistä, jotka pitävät potilaan pois sairaalasta. Lääkkeistä, jotka estävät muuttumasta itsemurhahakuiseksi. Lääkkeistä, jotka estävät vaipumasta psykoosiin."
Mielestäni voi olla usein väärin, jos toiselle kerrotaan, että masennuslääkkeet, neuroleptit ja muut lääkkeet ovat aina kaikille vääriä vaihtoehtoja. Sellaisiakin ihmisiä varmasti on, joiden mielestä kaikki lääkkeet ovat "a priori" huonoja asioita. Minä en ole sellainen. Minulla on ollut aikaisemmin diagnooseina esimerkiksi kaksisuuntainen ja bipolar, ja olen saanut siihen paljon raskaampia lääkkeitä kuin Meriläinen. Lopulta ne lääkkeet olivat hyvinkin haitallisia, ja keksin parempia keinoja oireistani selviytymiseen. En kuitenkaan väitä, että kenellekään ei ole koskaan mitään hyötyä masennuslääkkeistä tai neurolepteista.
"Minä en ole mikään psykiatri, mutta onneksi niitä maasta löytyy. Jos pätevä lääkäri määrää reseptin, se kannattaa vetää."
Ei aina kannata vetää, joskus se johtaa vain kuusesta katajaan ja katajasta ojaan.
"On niitäkin hulluja, jotka eivät millään meinaisi nappejansa ottaa. He haluaisivat olla terveitä ja tavallisia, pärjätä ilman kemiallista apua."
Voi olla, mutta kaikki niistä, jotka vähentävät lääkkeitä psykiatrin neuvojen vastaisista ei todellakaan selity tuolla tavalla. Osa heistä oikeasti saa todella paskoja oireita niistä lääkkeistä, eikä psykiatri hyväksy sitä. Rosalainen selittää sen asian itselleen sillä tavalla, että "he sinnittelevät väkisin sen vuoksi, että voisivat osoittaa pärjäävänsä ilman kemiallista apua". Psykiatrit käyttävät myös muita selityskeinoja, kuten että potilas on sairaudentunnoton, potilaalla on anosognosia, potilas suhtautuu paranoidisesti lääkkeisiin ja niin edelleen.
Eli jos väärin syyllistää lääkkeitä käyttävät, niin vastaavasti on väärin syyllistää heitä, jotka oikeasti voivat paremmin esimerkiksi vähemmällä määrällä niitä lääkkeitä kuin mitä on vuosien varrella kertynyt. Mielen toiminta on hyvin monimutkainen ja monisyinen, ja usein psykiatritkin sotkevat paljon asioita lisäämällä esimerkiksi SSRI-lääkkeitä ja neurolepteja toisensa perään, kunnes potilas ei enää valita paljoa. Sen jälkeen kun on saavutettu sellainen tilanne, niin hyvin harvinaista on se, että esimerkiksi psykiatri ehdottaa, että aletaanpa vähentämään tätä lääkettä, tai muuta sellaista. Ei heiluteta nyt venettä.
Kirjoitain omat kommenttini tänne sen vuoksi, että en tahdo kirjoittaa niitä omalla nimelläni, sattuneesta syystä.
"Viimeksi osallistuessani hullujen tapaamiseen moni mielenterveyskuntoutuja kertoi, että aina on lähi- ja tuttavapiirissä joku, joka ei ymmärrä lääkkeiden käytön tärkeyttä. Ihmisiä, jotka kannustavat pääsemään eroon lääkkeistä, jotka ovat kuitenkin tie kelpoon elämään: Masentuneet pääsevät pahimman yli, puhumattakaan monista muista psyykelääkkeistä, jotka pitävät potilaan pois sairaalasta. Lääkkeistä, jotka estävät muuttumasta itsemurhahakuiseksi. Lääkkeistä, jotka estävät vaipumasta psykoosiin."
Mielestäni voi olla usein väärin, jos toiselle kerrotaan, että masennuslääkkeet, neuroleptit ja muut lääkkeet ovat aina kaikille vääriä vaihtoehtoja. Sellaisiakin ihmisiä varmasti on, joiden mielestä kaikki lääkkeet ovat "a priori" huonoja asioita. Minä en ole sellainen. Minulla on ollut aikaisemmin diagnooseina esimerkiksi kaksisuuntainen ja bipolar, ja olen saanut siihen paljon raskaampia lääkkeitä kuin Meriläinen. Lopulta ne lääkkeet olivat hyvinkin haitallisia, ja keksin parempia keinoja oireistani selviytymiseen. En kuitenkaan väitä, että kenellekään ei ole koskaan mitään hyötyä masennuslääkkeistä tai neurolepteista.
"Minä en ole mikään psykiatri, mutta onneksi niitä maasta löytyy. Jos pätevä lääkäri määrää reseptin, se kannattaa vetää."
Ei aina kannata vetää, joskus se johtaa vain kuusesta katajaan ja katajasta ojaan.
"On niitäkin hulluja, jotka eivät millään meinaisi nappejansa ottaa. He haluaisivat olla terveitä ja tavallisia, pärjätä ilman kemiallista apua."
Voi olla, mutta kaikki niistä, jotka vähentävät lääkkeitä psykiatrin neuvojen vastaisista ei todellakaan selity tuolla tavalla. Osa heistä oikeasti saa todella paskoja oireita niistä lääkkeistä, eikä psykiatri hyväksy sitä. Rosalainen selittää sen asian itselleen sillä tavalla, että "he sinnittelevät väkisin sen vuoksi, että voisivat osoittaa pärjäävänsä ilman kemiallista apua". Psykiatrit käyttävät myös muita selityskeinoja, kuten että potilas on sairaudentunnoton, potilaalla on anosognosia, potilas suhtautuu paranoidisesti lääkkeisiin ja niin edelleen.
Eli jos väärin syyllistää lääkkeitä käyttävät, niin vastaavasti on väärin syyllistää heitä, jotka oikeasti voivat paremmin esimerkiksi vähemmällä määrällä niitä lääkkeitä kuin mitä on vuosien varrella kertynyt. Mielen toiminta on hyvin monimutkainen ja monisyinen, ja usein psykiatritkin sotkevat paljon asioita lisäämällä esimerkiksi SSRI-lääkkeitä ja neurolepteja toisensa perään, kunnes potilas ei enää valita paljoa. Sen jälkeen kun on saavutettu sellainen tilanne, niin hyvin harvinaista on se, että esimerkiksi psykiatri ehdottaa, että aletaanpa vähentämään tätä lääkettä, tai muuta sellaista. Ei heiluteta nyt venettä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mikä on se 'sattunut syy' ettet voi kirjoittaa omalla nimelläsi?
Se että on joskus annettu nuo diagnoosit, kuten kaksisuuntainen, sekä myös psykoottinen, yms. En tahdo kirjoittaa sinne omalla nimelläni, ja menna sen jälkeen työpaikalleni, jonka jälkeen työpaikan ihmiset tietävät, että ahaa hän on bipolaarinen ja skitsofreeninen.
Hyvin kommentoitu Myrkkykukka.
Koko HS:n kirjoituksesta näkee, että Roosa Meriläinen ei tiedä psykiatriasta eikä psykofarmakologiasta yhtään mitään.
Älyttömimmät möläytykset: "Masentuneelle masennuslääkkeet ovat tarpeellisia, ja on paitsi typerää, myös julmaa niitä dissata." 100%-mutua. Miten niin tarpeellisia masentuneille? Eivätkä ole, eivät tietenkään ole. Näkeehän sen jo tilastoistakin!!! Ne, jotka pysyvät irti kuntoutuvat keskimäärin paremmin kuin ne, jotka päänsä sekoittavat ja vaurioittavat aineilla. Loogista ja itsestään selvää (myös entiselle kansanedustajalle).
Ehkä kirjoituksen paras sekoilu: "Jos pätevä lääkäri määrää reseptin, se kannattaa vetää." Missä se pätevä lääkäri on liittyen psykiatrisiin aineisiin kysyn vaan? Keroputaalla ehkä. Sinne ei vaan kaikkien kotipaikkakunnalta tuosta vain pääse eikä välttämättä oteta vastaankaan ulkopaikkakuntalaisia.
Toivon Roosalle kaikkea hyvää ja hyvä, jos kokee aineista apua saaneensa. Psyykenlääkeiden todellisuus on vain niin erilainen verrattuna siihen mitä hän kirjoituksellaan välittää lukijalle. Hieno asia on, että psyykenlääkkeistä ja psykiatriasta keskustellaan.
Lopuksi sanoisin vielä, että, jos Roosa ja muut haluatte oppia jotain psykiatriasta ja psyykenlääkkeistä (siis oikeaa tietoa, ei propagandaa) niin suosittelen lainaamaan kirjastosta tai ostamaan omaksi esimerkiksi Peter Gotzschen uutuuskirjan 'Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus' sekä nimen omaan psykiatriasta (lääkkeistä ja hoitotuloksista) kiinnostuneille Robert Whitakerin 'Anatomy of an Epidemic' sekä vielä erityisesti "masennuslääkkeistä" kiinnostuineille Irving Kirschin 'Emperor's New Drugs: Exploding the antidepressant myth'.
Meriläinen ilmeisestikin on laatinut novelinsa masennuslääkepilvessä, hieman maanisen kuvan kirjoituksesta saa.
Teksti on maalailevaa, suorastaan hassu.
Aikansa kun vetää masennuslääkkeitään niin eiköhän se totuus hänellekin tule valkenemaan.
Sitä ei usko ennen kuin sen kohtaa.
Lääkkeistä voi olla joskus hyötyä, mutta ei välttämättä kannata suoraan vetää nenään kaikkea mitä edes psykiatrin tasoinen asiantuntija sanoo, kuten Meriläinen ehdottaa. "Vetäkää nenään kaikki vain mitä he määräävät!" Hän ei ole kai kuullut niistä tarinoista, jotka eivät olleetkaan aivan onnistuneita, tai hänellä ei ole ymmärrystä tai kokemusta niistä.
Legendan mukaan monet entiset alkoholistit ovat usein kääntyneet hartaiksi uskovaisiksi elämässään. Kun puhutaan uskon voimasta, niin lääkitykseen liittyvä rituaali selittää suuren osan niiden hyödyistä. Siinä potilas parannetaan ihmerohdoilla, joihin liitetään taianomaisia ominaisuuksia. Hoidon kohteena oleva uskoo rohtoon niin vakaasti, että hän parantuu. Tästä on lukuisia todisteita -se miten ihmiset jäsentävät itseään ja todellisuutta, vaikuttaa heidän mielentilaansa. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää, että usko parantaa. Mutta lääkkeisiin liittyy myös haittavaikutuksia, jotka voivat tuhota toisten ihmisten terveyden ja jopa hengen. Siksi niiden pidäkkeetön määrääminen milloin mihinkin vaivaan voi olla tuhoisaa paitsi yksilötasolla, niin myös yhteiskunnallisesti. Kun ihmisten toimintakyky heikkenee ja he jäävät yksin ongelmiensa kanssa, niin valtava määrä yhteiskunnan resursseja menee näiden työkyvyttömien ihmisten hoitamiseen. Rosa Meriläinen on kuin entinen alkoholisti, joka uskoo jumalaan. Todisteet lääkkeiden tehosta ja jumalan olemassaolosta ovat likimain samaa luokkaa (vähän karrioiden ehkä), mutta ihmiset tosiaan tarvitsevat näyttävästi molempia. Uskon parantava voima on siitä todiste. Veronmaksajien rahoilla, tottakai.
Roosa Meriläinen narisistinen bimbo, joka tekee mitä tahansa saadakasen julkisuutta.
"Tutkijan" -tittellilläkin joskus varustettu valtiotieteen maisteri ei ymmärrä tieteestä , eikä varsinkaan masennuslääketutkimuksista. Mutu-puheita muka tosiasoina.
En oikeasti ymmärrä, millä eväillä hän kirjoittelee kolumneja , ilmeisesti siksi että on entinen kansanedustaja ja mies on Suomen "hauskin mies"?
Hei oikeesti. Lääketehtaat maksavat ihmisille siitä, että he kirjoittavat myönteisesti lääkkeistä. Tällainen julkisuudessa oleva bimbo on loistava myyntitykki raakaa ja osin likaista bisnestä tekeville suuryrityksille.
Olen itse saanut apua SSRI -lääkkeestä, mutta en suosittele niitä kenellekään kuin vain mahdollisesti lyhyinä kuureina.
SSRI-lääkkeitä+koskevia+tutkimuksia+kiusaa+erityisen+suuresti+ns.+julkaisuharha,+jossa+vain+positiiviset+tulokset+julkaistaan+ja+negatiivisia+ei.+Esimerkiksi+Erick+H.+Turner+et+al.+(2008)+mukaan+63+%+FDAn+SSRI-lääkkeisiin+liittyneistä+negatiivisista+tutkimuksista+jätettiin+julkaisematta+vuosien+1987-2004+välillä.+31+%+negatiivisista+tuloksista+esitettiin+positiivisina+ja+vain+8+%+julkaistiin+rehellisesti+esittämällä+negatiiviset+tulokset.++
Olen käynyt aikanaan masennuksen läpi, asteikolla helvetillinen. Pääsin siitä itse eroon, käsittelemällä asioita ja traumoja, psykologisia jutskia ja elämän tapahtumia. Hyvin rankan kautta ehkä. Tai ehkä aika nopeaan tahtiin, kun oli pakko saada itsensä kuntoon. Mutta vuosia siihen meni, ja toisaalta myös elinolosuhteet ja muut asiat parantuivat ja korjaantuivat. Silloin olin ehdottomasti lääkkeitä vastaan. Ja koen, että masennus johtuu ympäröivistä tekijöistä eikä niinkään päänsisäisestä meiningistä.
Nyt olen joku vuosi sitten taas tullut määritellyksi vakavasti masentuneeksi ja siihen sitten masennuslääkkeitä. Tosin tällä hetkellä en koe olevani masentunut, vaan ihan perushilpeä yleensä. Joten ehkä noita joutaisi vähentää. On vähennettykin pariin otteeseen, kun oli 375 mg Venlafaxiinia muistaakseni ja vähennettiin 300 mg:aan ja nyt unisuuden takia 225 mg:aan. Muuta haittaa en koe noista olevan. Vähennyksissä ei ole tullut mitään sähköiskuja, joita voi kuulemma tulla.
Mutta niin, masennus- ja psyykenlääkitys on eniten varmaan sitä varten, että saadaan ihmisistä toimintakykyisiä ja se toimintakyky on priorisoitu tässä jutussa. Eihän kai masennuslääkkeet korjaa sellaisia asioita, mitkä ovat ihmisen mielessä traumaattisia, ne pitää jotenkin oikeasti käsitellä. Nyky yhteiskunta arvostaa enemmän työkuntoa kuin henkistä eheyttä ja mietiskelyä. Se haluaa nopeita tuloksia. Mietin voiko masennuslääkkeillä oleva ihminen olla kuin kävelevä zombi: sisältä rikkinäinen kuori? Josta johtuisi myös itsemurhat lääkkeillä ollessa. Ei minunkaanlaiseen pitkään miettimiseen olisi kuntoutustuella aikaa.
Mutta yhteiskunta on vähän sellainen, ettei se anna ihmisten olla rikkinäisiä ja sairaita. Ei anna aikaa parantua hitaasti. Ulkoinen toimintakyky määritellään terveyden merkiksi, vaikka ihminen voi olla sisältä ties mitä.
Erittäin hyvä kirjoitus Sipulilta. Siinä asia tiivistetysti. Komppaan.
Toisaalta jos verrataan entiseen aikaan, niin masennuksen diagnostiset kriteerit olivat paljon tiukemmat. Ihmiset eivät todellakaan saaneet olla sairaita, vaan suru ja masennus kuuluivat normaaliin arkeen, jonka takia ei juostu lääkärillä hakemassa keskimäärin plaseboon verrattavia nappeja. Siinä oli varmasti hyvät ja huonot puolensa, mutta kyllä nykyään todellakin saa ja melkein täytyy sairastaa kaiken maailman tunne-elämän häiriöitä. Vai miksi luulet, että masennuksen diagnostiset kriteerit ovat vuosikymmenien aikana vain löystyneet? Kohta riittää päivä alakuloa, niin voit saada diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta...Ja tätä kokemus medikalisoidaan ihmisen "häiriöksi", jota ei voi mitenkään ilman lääkärin pillereitä käsitellä. Sairastaminen on nykyään melkein kansalaisvelvollisuus. Itse "sairastin" traumatisoitumisen johdosta syvän depression teininä, ja jotta olisin saanut siihen apua, olisi minun pitänyt kokea itseäni aivokemialtani häiriintyneeksi ja syödä nappeja sairauteen, jota en koennut omaavani. Minä olin vain traumatisoitunut. Kaksi täysin eri asiaa. Minun aivokemiani toimivat loistavasti ja erittäin funktionaalisesti siinä tilanteessa. Se ettei ihmisten ongelmia kohdata vaan ne sivuutetaan tyrkyttämällä epämääräisten hypteesien varjollla pillereitä, joilla voi olla vaikeita sivuvaikutuksia, ei mielestäni ole mitään "sairauden" hoitamista vaan perverssiä ja härskiä hyväksikäyttöä taloudellisen voitontavoittelun nimissä.