Olen viimepäivät lukenut paljon juttuja peniksen kehittämisestä. Itselläni pahin ongelma paksuus, käyryys ja lepotilassa lähes kokonaan vetäytyvä vehje. Ilmeisesti vetolaite on ainoa, josta on raportoituja tutkimuksia? Silti mietin pumppua, sillä erityisesti paksuutta haluaisin. Toisaalta haluaisin oikaista vehjettä, eli tarvitaanko siihen kuitenkin vetolaite? Toki hinnallakin on vaikutusta, jos se meneekin hukkaan.
Projektin tarpeellisuudesta on ihan turha keskustella. Siitä olen lukenut ihan riittävästi juttuja. Vastauksia lähinnä niiltä, joilla on oikeasti kokemusta.
Projektin tarpeellisuudesta on ihan turha keskustella. Siitä olen lukenut ihan riittävästi juttuja. Vastauksia lähinnä niiltä, joilla on oikeasti kokemusta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.