Kohta kaksi viikkoa täynnä ilman tupakkaa viidentoista vuoden sauhuttamisen jälkeen.
Alku varsinkin oli tiukkaa, mutta nyt alkaa jo helpottaa!
Uskomatonta muuten, että jo parin päivän jälkeen ajlin taas haistaa erilaisia tuoksuja ja hajuja (no, okei haistoin myös pitkästä aikaa "mätänevän syksyn" ja en erikoisemmin pitänyt siitä...:P ) Mutta kai sitä sitten pitää pikku hiljaa totutella taas kaikkiin pahoihin hajuihinkin, joita ei pitkään aikaan ole tupakantuoksulta edes erottanut.
Katunut en vielä ole ja olen lujasti päättänyt, että ainakaan säännöllistä tupakointia en enää aloita - jos saa rajattua pariin kännitupakkaan jatkossa, niin se on hyvä.
Rahnoo on jo muuten säästynyt yllättävän paljon! Oon pistäny joka päivä tupakkakolikot possuun ja kohta täytyy lähteä pankkiin tyhjentämään se. Ja itse sentään aiemmin aina sanoin, että kyllä se raha menisi kuitenkin johonkin muuhun turhaan ja että ei se nyt niin paljon maksa...mutta oppia ikä kaikki.
Tsemppiä kaikille muillekin tupakoinnin lopettaneille!
Nyt se sitten loppui!
2
255
Vastaukset
- junnu
" Kohta kaksi viikkoa täynnä ilman tupakkaa " , ja sitten kaksi viikkoa ja sitten kaksi viikoa ja .....
Siitä se lähtee , seuraavaa tapahtuu kropassasi : Lopettamisen jälkeen
Tupakoinnin lopettaminen vaatii itsekuria, mutta siitä on sinulle hyötyä koko loppuelämäksesi.
20 minuuttia lopettamisesta
verenpaineesi laskee
sydämen sykkeesi tasoittuu
käsiesi ja jalkojesi lämpötila paranee
8 tuntia lopettamisesta
veren happipitoisuus paranee
elimistösi häkäpitoisuus laskee puoleen
vieroitusoireena tupakan mieliteko (menee ohi esim. nikotiinipurukumilla tai rautaisella itsekurilla)
24 tuntia lopettamisesta
häkä häviää elimistöstä
keuhkot alkavat puhdistua limasta ja muista tupakoinnista aiheutuvista jätteistä
sydänkohtauksen riski alkaa laskea
48 tuntia lopettamisesta
haju- ja makuaisti alkaneet parantua
vieroitusoireiden pahinta aikaa (ks. Lopettamisohjeita)
72 tuntia lopettamisesta
keuhkojen toiminta paranee ja hengittäminen tulee helpommaksi
keuhkoputkien supistustila paranee
vieroitusoireet ovat merkki elimistösi puhdistumisesta
1 viikko lopettamisesta
elimistön verenkierto paranee (miehillä mahdolliset potenssihäiriöt vähenevät)
fyysiset vieroitusoireet helpottavat
2 viikkoa - 3 kuukautta lopettamisesta
käveleminen ja juokseminen on helpompaa
energisyys lisääntyy
3 - 9 kuukautta lopettamisesta
yskä, vinkuva hengitys ja hengitysvaikeudet vähenevät
keuhkojen toiminta paranee edelleen
ruokahalun paranemisesta johtuva painonnousu saadaan hallintaan
1 - 2 vuotta lopettamisesta
sydänkohtauksen ja sydänkuoleman vaara on vähentynyt puoleen tupakoitsijaan verrattuna ja riski sairastua sepelvaltimotautiin laskenut tupakoimattomien tasolle
10 vuotta lopettamisesta
riski sairastua keuhkosyöpään on pienentynyt 20 %:iin, munuaissyövän vaara alenee tupakoimattomien tasolle, vuosien tupakoimattomuus parantaa myös ahtautuneita verisuonia- Ja vielä
Kaikki totta ja asiaa. Lopetin reilun puoli vuotta sitten ilma mitään apukeinoja 30v sauhuttelun. Lisään vielä tuohon Junnun listaan: Olen saanut takaisin itsetuntoni, läheisyyden rohkeuden ja kiehtovat tuoksut. Miksi en ottanut tätä "avioeroa" Rouva Korsteenista aiemmin? Tsemppiä kaikille nyt heti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770