Miksi Antti Kaikkonen on viaton ja suloinen poika?

On helppo löytää muutamia syitä, miksi Antti Kaikkonen on pienempi rikollinen kuin Jussi Halla-aho, jos Kaikkosta voi edes rikolliseksi sanoa.

Ensinnäkin Kaikkonen on kepulainen ja edustaa siis vanhoja ja vastuullisia puolueita, jotka ovat rakentaneet Suomen sellaiseksi kuin se on.

Muita syitä:

- Noudatti vain maan tapaa.

- On suvaitsevainen.

- Ei ole rasisti.

- Halusi adoptoida lapsen Etelä-Afrikasta.

- On tanssinut tähtiin

- On naimisissa demariblondin kanssa.

- Ei ole arvostellut islamia eikä monikulttuuria.

- Ei ole syyllinen Norjan joukkomurhaan.

- Ei ole sanonut oikeuden päätöstä muutaman henkilön tulkinnaksi.

- Ei ole suututtanut toimittajia, ei valtionsyyttäjää, ei Mikael Jungneria eikä Jan Vapaavuorta.

- Jungner ei saanut Norjan tovereilta ohjeita Kaikkosen syrjäyttämisestä.

- On kärsinyt jo tarpeeksi.

- Börjekin sanoo, että rasismi on rikoksista iljettävin ja ettei rasisti koskaan kärsi tarpeeksi.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikkonen ja Tarja Halonen saivat kiellettyä RAY:n tukea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Faktaa pukkaa kirjoitti:

On helppo löytää muutamia syitä, miksi Antti Kaikkonen on pienempi rikollinen kuin Jussi Halla-aho, jos Kaikkosta voi edes rikolliseksi sanoa.

Ensinnäkin Kaikkonen on kepulainen ja edustaa siis vanhoja ja vastuullisia puolueita, jotka ovat rakentaneet Suomen sellaiseksi kuin se on.

Muita syitä:

- Noudatti vain maan tapaa.

- On suvaitsevainen.

- Ei ole rasisti.

- Halusi adoptoida lapsen Etelä-Afrikasta.

- On tanssinut tähtiin

- On naimisissa demariblondin kanssa.

- Ei ole arvostellut islamia eikä monikulttuuria.

- Ei ole syyllinen Norjan joukkomurhaan.

- Ei ole sanonut oikeuden päätöstä muutaman henkilön tulkinnaksi.

- Ei ole suututtanut toimittajia, ei valtionsyyttäjää, ei Mikael Jungneria eikä Jan Vapaavuorta.

- Jungner ei saanut Norjan tovereilta ohjeita Kaikkosen syrjäyttämisestä.

- On kärsinyt jo tarpeeksi.

- Börjekin sanoo, että rasismi on rikoksista iljettävin ja ettei rasisti koskaan kärsi tarpeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu