Taas täytyy turvautua viisampiin. Meillä menossa veneenvaihto isompaan, tällä hetkellä "miehistönä" itseni lisäksi vaimo 2 lasta, jotka siinä iässä etteivät pysty mitenkään vielä auttelemaan venemanöveereissä. Nyt veneenä vähän alle 30 jalkainen skandi, jolla kyllä pärjätty, mutta nyt tekis mielä vähän lisää tilaa ja vauhtiakin. Ajattelin ensin hankkia kerralla sen verran ison, ettei tarvi siitä enää koskaan ainakaan isompaan siirtyä eli käytännössä 35- 38 ft kokoluokkaa, miel. 2 takahytillä. Välillä olen purjehtinut yksin ja välillä yhden lapsen kanssa eli käytännössä yksin. Nyt on kuitenkin tullut pupu pöksyyn: miten tuon kokoluokan veneen kanssa pärjää a) vaimo miehistönä b) yksin, jos esim satamissa saisi joskus apua laiturilta tms/ jää vaikka ankkuriin jos rantautumien hankalaa? kokeneemmat, kannattaisko suoraan kattella alusta esim 33- 34 ft kokoluokassa? Nyt tarkoitan lähinnä manöveerausta satamissa ja myös tietysti itse purjehdusta.
35- 38 jalkaisen purjeveneen hallinta
MD22
181637
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jo se, että asia alkaa arastuttamaan ja ymmärrät pohtia ongelmaa, kertoo siitä, että olet oikeilla jäljillä. 38-jalkaisessa voimat ovat isompia kuin 29-jalkaisessa ja sen hallinnassa ei lihasvoimalla saa mitään aikaan. Helposti käy niin, että hankalat satamamanööverit vievät ilon harrastuksesta ja kynnys lähteä vesille ajan myötä kasvaa.
Katsele suosiolla pienempiä.
Jos veneessä on keulapotkuri, niin ei ongelmaa. Itse vaihdoin 29:sta 38 eikä ole keulista, mutta kokoajan sitä vähemmän kaipaa. Itse purjehdus ei juurikaan muutu, paitsi vauhti. Kannattaa aluksi harjoitella helpoissa keleissä ja tutustua veneen käytökseen. Ei siis syytä huoleen.
Mä olen nyt aika paljon purjehtinut yksin 2- ja 3-vuotiaan kanssa 36-jalkaisella veneellä, joka painaa 9 tonnia. Kyllä se onnistuu, mutta kaikkiin samoihin paikkoihin en viitsi mennä kuin paremmalla miehistöllä, eikä samoissa keleissä. Kannattaa harjoitella veneen hallintaa ja miettiä etukäteen millainen satama on ja mistä tuulee. Laiturinaapureilta voi pyytää apua.
35 jalkaisella onnistuu yksinpurjehdus mainiosti. Satamamanööverit pitäämiettiä tarkasti, mutta ei niistä isoa ongelmaa jaksa aikaansaada. Merellä kaikki käy hyvin,jos ei tarvitse lapsia paimentaa, vaan pystyy keskittymään veneen hallintaan. Opettelua touhu toki vaatii, ensimmäisellä ja vielä kymmenennelläkin reissulla joudut asioita opettelemaan. Ja vielä senkin jälkeen. Autopilotti on iso apu merellä ja muutenkin. Koko ei siis periaatteessa ole ongelma, vaan se, että osaatko ennakoida ja valmistautua. Opeteltavissa olevia asioita. Molemmat
27:ta 34:een tänä kesänä. Ei ongelmia parin viikon harjoittelun jälkeen .hieman enemmän vaatii suunnittelua saapuessa ja låhtiessä.. tuskin on suuri ero muutama jalka sinne/tänne.. miehistönä kaksi aikuista.
Alla on nyt 35-jalkainen, isommistakin on runsaasti kokemusta. Veneen koon kasvaessa vähän useampiin asioihin tarvitaan vinssi siinä kun pienemmässä riitti käsivoimat. Mutta kun ne vinssit siellä veneessä kuitenkin ovat, ei siinä mitään merkillistä ole. Apuvälineiden takia käsivoimia tarvitaan jopa osin vähemmän. Pienemmän veneen ottaa hieman paremmin laiturilla vastaan, jos ei pysäytys mene juuri kohdalleen, isommassa on enemmän tehoa koneessakin. Keulapotkuria en ole osannut edes kuvitelmissani kaivata, eikä vaimokaan sellaista haluaisi.
Potkurin kierron vaikutus kannattaa tuntea ja ottaa satamamanöövereissä huomioon. Ja tuulen kannattaa usein antaa "tehdä työn", kääntää tai siirtää venettä. Pitää vain jaksaa itse olla tekemättä mitään.
Aloitin itse purjehduksen 37:lla, toki kokemusta oli isoista moottoriveneistä ja satamamanöövereistä kertynyt aikaisemmin. Ison veneen hyviä puolia on tehokkaan moottorin&potkurin hyvä teho manöövereissä. Massa ja pituus tuo myös rauhallisuutta veneen liikkeisiin ja omiin otteisiin. Purjehtiessa ehkä huomoitavaa on että nykyaikaisen leveäperän laidalta laidalle on liki 4 metriä matkaa eli vinssiltä toiselle kapuaminen 20-30 asteen kallistuksella ja kunnon aallokossa ei tapahdu täysin sitlooran suojassa istumalla. Ja kun sivu/peräaalto lyö pohjaan sopivasti, niin liikerata sivukannen tasolla on jo melkoinen. Ja mukavasta downcornerista pitää kiivetä tuulenpuolelle tähystämään. Loistavaa liikuntaa!
Jos tähän mennessä on pikkuveneillä alkanut sujumaan rantautumiset ja lähdöt ilman sirkusteluja, on se lupaava merkki.
Osaat ajaa ja pysäyttää veneen haluamaasi kohtaan ja asentoon ilman lihasvoiman käyttöä. Ison kanssa se on osattava.
Osaat tehdä lähestymiset hiljaisella vauhdilla.
Ymmärrät reivata ajoissa.
Sinulla on kylliksi rahaa ja maksuhaluja kaksin- / kolminkertaistuviin telakointimaksuihin ja muihin menoihin.
Sinulla on kylliksi aikaa hyödyntää isoa venettä. Tuhannen mailin takia ei kannata venettä vaihtaa suurempaan.
Osaat korjailla erilaisia juttuja. Isommassa veneessä tekniikkaa tule rutkasti lisää.
Haluat asettaa purjehduksen ohi kaiken muun vapaa-ajassasi, myöhemmin ehkä koko elämässäsi. Laiturivenettä kun on turha hankkia.
Vaimoa ja lapsia tähän on turha sotkea. Kyse on sinusta, vain sinusta.
Riittävän innokkaalle ei isomman veneen käsittelyn opettelu ole ollenkaan ylivoimaista. Se on hauskaa ja antoisaa, sitä ei kannata pelätä. Mietintö kannattaa ennemminkin suunnata ajan- ja rahankäytön perustavanlaatuisten kysymysten ratkaisuun.
Kyllä onnistuu. Kiersin yksin pallon Uuden-Seelannin ja Etelä-Afrikan kautta 36 jalkaisella 11 tonnin veneellä. www.snoopy.fi
30-33 vs. 35-38 jalkaa manöveerauksessa ei lopulta ole kovin suurta eroa. Ei 30-jalkaistakaan käsivoimin pitele.
35 jalkaiseen kaksi peräkajuuttaa voi olla vähän väkisin tungettu ratkaisu ja avaruus sekä säilytystilat jää vähiin, mutta onhan näitä olemassa. 38 jalkaiseen toinen peräkajuutta sujahtaa jo oikein mukavasti.
Isossa veneessä, jonka manöveeraus on vielä vähän hakusessa, voit joutua vähän normaalia useammin toteamaan, että tänään pitää ankkuroitua satamaan menon sijaan.
Vajaa 30 jalkaa -> 38 jalkaa on aika iso harppaus, mutta ihan tehtävissä. Jos välttämättä tarvitset sen toisen peräkajuutan, sitten se on 36 jalkaa. Jos tulisit toimeen myös yhdellä peräkajuutalla, sitten suosittelisin että tiputat kokoluokan tuonne 33-36 välille, niin loikka ei ole suuren suuri.
Käsivoimin pitely on kiinni enemmän veneen painosta, ei niinkään sen pituudesta.
(Toki paino yleensä lisääntyy veneen pituuden kasvaessa)
Tuulipinnalla on iso merkitys, ei pelkällä uppoumalla.
Asia riippuu pitkälti myös veneestä. Kuten aikaisemmissa on hyvin todettu aiheuttaa isomman veneen suurempi massa haasteita erityisesti rantautumisissa, jossa virheitä ei enää korjata käsivoimin. Myös etenkin uusissa veneissä on vanhem,piin verrattuna korkeammat laidat, tasaisempi pohja ja kapeammat kölit, jonka vuoksi tuulen vaikutukset ovat paljon suuremmat kuin vastaavan painoisissa tai pituisissa vanhemmissa veneissä.
Merellä kyllä käsittely sujuu isommassakin suhteellisen hyvin, mutta jälleen kannattaa kiinittää huomiota miten vene on suuniteltu ja varusteltu yksin/kaksinpurjehdusta silmälläpitäen. Esim. jos purjeiden säädöt on vedetty sitloodaan ja vinssit on hyvin ruorimiehen paikalta saatavilla, on käsittely aina helpompaa. Autopilotti tai ainakin ruorilukko helpottaa silloin kun purjeita on säädettävä tms.
Jos manööverit sujuvat nyt suvereenisti, ei ole mitään ongelmia isommallakaan. Mikäli ne ovat vielä nyt hakusessa, älä vaihda, vaan yritä löytää se juju nykyisellä. Homma menee samoin isommalla kuin pienelläkin. Harjoittelet asiat, erityisesti ennakoinnin ja ajoituksen pienellä siten ettei muskeleita tarvita. Ja sitten (vasta) isompaa ostamaan
Ei mitenkään masennukseksi, mutta asiaa seuranneena toisilla se taito on dna:ssa, toiset eivät opi ikinä. Keskiluokka ei ole iso, mutta sillä on työn kautta toivoa.
Mikäli miehistö tai satama-auttajat eivät ole tilanteen tasalla, paremmin pärjää ilman heitä.
Toisaalta, jos veneen vaihto on vain hallittavuudetsa kiinni, eikä esim taludesta, niin lähellä on se vaihto.
Purjehdin usemmiten vaimon kanssa kahden ja paljon myös yksin 37-jakaisella modernilla matkavaneellä. Kokoluokka on mielestäni itämerelle varsin optimaalinen, tilaa on tarvittaessa riittävästi isommallekin porukalle ja toista perähyttiä voi esimerkiksi neljän hengan porukalla käyttää yhteisenä "tavaratilana". Yli 40-jalkaisessa alkaa koko ja syväys kokemukseni mukaan tuottaa jo ongelmia useissa satamissa.
Yksin purjehtiminen onnistuu mainiosti kun käyttää autopilottia ja ennakoi tilanteet hyvin. Myös saapuminen vierassatamiin onnistuu kun homman "pohjustaa" mielessään ja mahdollisuuksien mukaan valitsee sopivan paikan ja tuulensuunnan rantautumiseen. Olen myös huomannut, että valppaat kanssavaneilijät tulevat varsin usein ottamaan keulaa vastaan kun lähestyy laituria ilman keulagastia. Sivupotkuria en ole veneeseeni kaivannut, veneen hallinan oppii aikaa myöten muutenkin.
Siis menoksi vaan jos muuut resurssit hankkeen sallivat, merellä hähdään !
Kiitos asiallisesta vastauksista,ne oli sen suuntaisia kuin olin olettanutkin.Nykyinen 30 ft painaa sekin lähelle 4t,ei sitäkään tuulen tarttuessa käsin pitele elävä erkkikään,vaimosta puhumattakaan.ennakointia ja tuulensuuntia olen arvioinut jo pienemmälläkin aikanaan.Nykyään ei rantautumiset ole enää tuottaneet mitään ongelmia eikä ole tarvinnut miehistölle karjua. Väittäisin kuitenkin NCskipperille ,että niitä yli 35 jalkaisia, joilla seilataan alle 1000nm vuodessa,on paljon!Ihmisillä kun tuntuu nykyään olevan joko rahaa tai aikaa,vain harvalla molempia...tarjous lähti jo eli kiitos rohkaisusta!
Veneen kokoa harkittaessa on syytä muistaa, että sisätilat ja pinnat kasvavat pituuden neliössä. Noin suunnilleen. Se merkitsee, että jynssättävää ja huollettavaa on yhä enemmän. Niin kauan, kun vene on uusi, näihin asioihin ei ehkä niin kiinnitä huomiota. Kun ikää tulee ja joutuu uusimaan purjeita, patjoja ja huoltamaan pintoja, kustannukset ovat selvästi korkeammat. Samoin erilaista teknistä vempainta riittää. Maston pysytytys ja virittäminen on sekin selkeästi vaativampaa.
Mikäli hilloa riittää ja voi turvautua telekkapalveluihin, moni asia tietysti helpottuu. Rantautumisissa yhä tärkeämmäksi kyysmykseksi tulee helposti lähestyttävän ja riittävän tilavan paikan löytäminen. Yllättävän harva yli 35-jalkaisen omistaja harrastaa taka-ankkurikiinnityksiä, vaan etsiydytään valmiille poijupaikoille. Niitä ei ole sesonaikaan välttämättä riittävästi ja siksi purjehtimisesta voi muodostua hätäilyä, että ehditään ajoissa satamaan.
Vuosikymmenten aikana on tullut haastateltua aika montaa omistajaa ja keskusteltua ihanteellisesta perheveneen koosta. Itselleni on jäänyt vaikutelma, että monen mielestä moderni 33-34 -jalkainen on varsin ideaali koko. Itselläni on neljäs pursi menossa ja kokoa ei nykyisessä ole kuin 30-jalkaa. Se riittää hyvin kahdelle aikuiselle ja satunaisille vieraille.
Täällä moni vakuuttaa, ettei veneen koon kasvaminen vaikeuta purjehtimista yksin. Hyvä kun on niin taitavaa porukkaa. Minulla on hankaluuksia merellä käsitellä mm. 4.5m alumiinista spinnupuomia yksin. Purjepussien raahaaminen kannelle, korjattavaksi tai isopurjeen poistaminen ja paikalleen rikaaminen on vaikeampaa kuin pienemmässä. Tolppien väliin tai sormiponttooneihin sivutuulella ei yksin pääse kiinnittymään. Itse purjehdus tai reivaaminen sujuu olipa 30ft tai 40ft mutta kyllä vanhemmiten alkaa kiinnostaa pienemmät veneet uudelleen- etenkin jos purjehtisin yksin.