Moi :)
Otsikossa se kysymys lyhyesti jo tulikin. Mitä te olette löytäneet anoreksian, tai miksei jonkun muunkin, syömishäiriön tilalle? Tarkoitan sellaisia asioita, joita ette sairastaessanne varmaan olisi saaneet, ja joiden koette antavan elämällenne tarkoitusta, iloa, onnistumisen tunnetta.
Olen itse ainakin BMI:n mukaan ex-anorektikko, joskin paljon liikkuva ja syömisiäni tarkkaileva sellainen. Mulla on päällisin puolin kaikki hyvin, opiskelen haluamaani alaa, mutta tyhjä olo pilaa kaiken. Mun päivät on tylsiä, ne ei ole osa suurta eeposta, oon liian normaali ja/tai turta välittääkseni jostain pikku heilahteluista painossa tai ruokamäärissä. En varsinaisesti laske kaloreita, vaan arvioin silmämääräisesti ne enempiä ajattelematta. Toisaalta pystyn helposti pitämään "vapaata", jolloin syön mitä haluan minkä verran haluan. Ahmimista en ole koskaan harrastanut. Mutta, en mä tästä nauti, mä haluan takaisin sen ihanan tunteen, että joka päivässä on jotain kivaa, jännää, kokemisen arvoista. Ihmissuhteet tai koulujutut ei paikkaa mulla tuota tyhjyyttä. Siksi kai pidän kiinni edes näistä anoreksian rippeistä, niin hullua kuin se ehkä onkin. Ne tuovat mun elämään tarkoitusta, ne tuo mulle turvaa, ja ne saavat mut pysymään hoikkana ja välillä laihduttamaan että kestän omaa kehoani ja voin välillä jopa pitää siitä.
Kiitos asiallisista kommenteista :)
Otsikossa se kysymys lyhyesti jo tulikin. Mitä te olette löytäneet anoreksian, tai miksei jonkun muunkin, syömishäiriön tilalle? Tarkoitan sellaisia asioita, joita ette sairastaessanne varmaan olisi saaneet, ja joiden koette antavan elämällenne tarkoitusta, iloa, onnistumisen tunnetta.
Olen itse ainakin BMI:n mukaan ex-anorektikko, joskin paljon liikkuva ja syömisiäni tarkkaileva sellainen. Mulla on päällisin puolin kaikki hyvin, opiskelen haluamaani alaa, mutta tyhjä olo pilaa kaiken. Mun päivät on tylsiä, ne ei ole osa suurta eeposta, oon liian normaali ja/tai turta välittääkseni jostain pikku heilahteluista painossa tai ruokamäärissä. En varsinaisesti laske kaloreita, vaan arvioin silmämääräisesti ne enempiä ajattelematta. Toisaalta pystyn helposti pitämään "vapaata", jolloin syön mitä haluan minkä verran haluan. Ahmimista en ole koskaan harrastanut. Mutta, en mä tästä nauti, mä haluan takaisin sen ihanan tunteen, että joka päivässä on jotain kivaa, jännää, kokemisen arvoista. Ihmissuhteet tai koulujutut ei paikkaa mulla tuota tyhjyyttä. Siksi kai pidän kiinni edes näistä anoreksian rippeistä, niin hullua kuin se ehkä onkin. Ne tuovat mun elämään tarkoitusta, ne tuo mulle turvaa, ja ne saavat mut pysymään hoikkana ja välillä laihduttamaan että kestän omaa kehoani ja voin välillä jopa pitää siitä.
Kiitos asiallisista kommenteista :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
En usko että olet vienyt hoitoasi loppuun, sillä anoreksia jää pois automaattisesti kun tulee ns.parantumispisteeseen. Parantumispiste ei ole mikään tietty bmi, vaan jokaisella yksilöllinen, yleensä n.10% enemmän kuin ennen sairautta. Itse muistin parantumispisteeseen tultuani kuka olin.
Muistin millainen olin ja mistä pidin. Elämään tuli muita mielenkiinnon kohteita kuin ruoka, paino ja laihduttaminen. Kuin olisi astunut varjoista valoon.