Läiskät kaulalla, ärtynyt huultenympärys ja silmäluomet

Fiona11

Hei, osaisikohan joku täällä auttaa?

Minulla on ongelmia kasvojeni ihon kanssa kolmessa kohdassa:

1) Silmäluomet ärtyvät, pahimmillaan muuttuvat punaisiksi, iho on ohut, ei kuiva. Tämä vaivaa yleensä vain toista silmää. Välillä on ollut silmän allakin selkeä punainen alue. Vaiva rauhoittuu Oftan Dexa-Chlora -voiteella. Tämä vaiva on ollut minulla ainakin vuodesta 2011 eli jo kolmisen vuotta.

2) Tammikuussa 2014 huulet alkoivat tuntua oudoilta. Ne kuivuivat, ja ostinkin uutta huulirasvaa ja apteekista Eucerin Abuaphor -voidetta. Nyt tilanne on se, että huulten ympärys ärtyy aina välillä, huulten iho tuntuu ohuelta ja aralta. Protopic-voide on rauhoittanut. Tuo Eucerinkin on ihan ok, mutta ei aina riitä.

3) Kaulalleni ilmestyi toukokuussa 2014 pari punaista läiskää. Ne ovat vieläkin olemassa, joskin toinen on jo huomattavasti rauhoittunut. Toinen taas on aivan kirkkaan punainen ja pinnaltaan kuiva (ei kuitenkaan hilseile). Myös kolmas läiskä on ilmestynyt.

Minulla on ilmeisesti herkkä iho, nuorena punastuin helposti. Iho on todella punainen liikunnan ja ihan vain suihkunkin jälkeen, mutta punotus laskee vähän ajan kuluttua.

Hyttysenpuremista on varsinkin nuorempana tullut tuskaisen kutisevia patteja, pahimmillaan ne olivat muutaman sentin halkaisijaltaan.

Mutta mikä siis selittäisi nämä silmäluomen, huultenympäryksen ja kaulan ilmiöt? Liittyvätkö ne toisiinsa?

2

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iyrs

      Joku ruoka-aine mitä syöt?

    • salapoliisi.

      pesuaine
      ruoka
      home
      pöly

      jne...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      94
      5482
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      56
      4201
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      46
      2466
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2258
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1835
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1494
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      33
      1342
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      20
      1158
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      22
      1058
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1051
    Aihe