Mikä meni vikaan kun meitä kurmuutetaan?

Venäjäpakotteet koskevat kipeimmin meitä.

Kysyn Jumala Sulta:

Miksi Britannia, joka on elänyt yltäkylläisyydessä vuosisatoja alusmaitaan riistäen, pääsee venäjäpakotteista kuin koira veräjästä? Miksi Ruotsi, jonka ei ole viime vuosina tarvinnut sotien aiheuttamia haavoja ja arpia nuolla, pääsee yhtä vähällä? Mikä meidän naapuripolitiikassamme meni pieleen, kun meitä näin rangaistaan - taas!?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomi on nöyrä lypsylehmä.
Jo vaaran vuosina jotkut ihmetteli, että miksi ruskit eivät ottaneet Suomea itselleen.
Sanonta kuului silloin,: "parempi lehmä on lypsää kun tappaa".

Äänestä

Näin siinä käy kun luovutetaan ulkopolitiikan hoito ja naapurisuhteiden vaaliminen muille.

Äänestä

Stubb taitaa demareiden kanssa 1) vauhdittaa velkasaldoa ja eu-liittovaltion syliin ajautumista. Huomasitteko, että it-juttuihin myönnetään tukea, kun tuli pakotteet, mutta 2) maatalouden taidetaan nyt antaa mennä.

1) Ensimmäinen eli velan kasvattaminen passaa molemmille, mutta varsinkin kokoomuslaisille eu-uskovaisille. Kätsy toteaa iltalehden keskusteluissa, että viimein ja vihdoin Suomen kauppa suuntautuu Eurooppaan. Sehän on sisämarkkina, ei vientituloa.

2) Toinen sopii kuin nakutettu demareille, tuulia "retostellut" monen vuosikymmen ajalta maalaiskaunansa ja hyvin irvokkaalla tyyllillä, poliitiikka-palstalla.

Apinatkin pitävät laumastaan vähän paremmin huolta kuin kokoomus, joka varjelee euroa ja Suomen ulkopuolisia alueita.

Äänestä

Idioottipäätökset a la koivisto ja sen jälkeiset ...

Äänestä

Nyt nopsaan EYltä ruinaamaan 100miljardin euron kriisiapupakettia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YYA!? kirjoitti:

Venäjäpakotteet koskevat kipeimmin meitä.

Kysyn Jumala Sulta:

Miksi Britannia, joka on elänyt yltäkylläisyydessä vuosisatoja alusmaitaan riistäen, pääsee venäjäpakotteista kuin koira veräjästä? Miksi Ruotsi, jonka ei ole viime vuosina tarvinnut sotien aiheuttamia haavoja ja arpia nuolla, pääsee yhtä vähällä? Mikä meidän naapuripolitiikassamme meni pieleen, kun meitä näin rangaistaan - taas!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu