Hiljainen narsisti osa1

yksi vain

Seueustelin miehen kanssa tosi pitkään. Oli rauhallinen ja pidättyväinen. Mutta kaikkea hulluja tapahtui jo heti alussa. Kaikkea kieroilua hän teki,valehteli kaiken,huijasi aivan kaikessa. Tapaili salaa naisia jopa netin kautta.Koko ajan hän etsi minun kautta salaa uutta naista. Taravoitani alkoi hävitä jatkuvasti ja aina luutiin että minä itse kadotan ne,mutta nin ei ollut.Mies varasteli,möi,heitti roksikseen salaa.Ja mies valahteli myös työ aikojakin,kun on rekkakuski.Moni sanoo et haloo,miksi uskoit kaikessa. Mutta kun ei kukaan saannut häntä kiinni teostaan. Eikä ketään aikuista voi kytätä niin.....johan sekin on jo hullutta jos aikuista kytätään.Joskus puhuin hänen alkoholi käytöstä,mutta mies suuttui.Myöhemmin selvisi et miehellä on todellakin ulosotossa asiat.Ja juoo todellakin paljon salaa.Mies peitti myös että seurustelee minun kanssa.Hänen piti päästä aina paikalliseen pubiin,kun minä jäin kotiin oman lapsen kanssa.Mies oli tullut toisalta paikka kunnalta minun luo,jossa hänen maine on erittäin huono,jota en silloin tiennyt.Eli oli eronnut aikaisemmin ja siksi että sotki omat asiat siellä pahasti.Joten olin sopiva henkilö hänelle rakantamaan tänne uutta ystävä piiriä johon en minä kuullut.Joten hän rakensi uuden elämän tänne. Minä olin vain hänen"piilo" paikka menneisyyteen.Mies myös oli vahdellut uusille ystävälle minusta kaikkea ikävää.Kunnes hän löysi loputa ihanne naisensa.Siitä viis,vaan se mitä hän teki kaikkea hulluja henkisellä taholla,henkistä hulluttu.Mutta hän on entisestä avioliitosta jättännyt lapsensa.Mies jopa yritti minut saada alussa lapsen tekoon,mutta siihen lankkaan en mennyt.,vaikka mies antoi ymmärtää et hän rakastaa minua,mutta valetta.Kunnes mies häipyi ja vei myös minun tavaroita mukanaan.Mutta mies sai uuden naisen heti tekemään lapsen lähdön jälkeen.Mutta olen selvinnyt tästä ja olen kiitollinen sille naiselle että vei tämän huijari miehen,enkä ole mulla lapsia hänen kanssa.Sillä mies huijaa yhtä muitakin ihmisiä ja antaa ymmärtää,että hänen on hyvä mies.Uuden naisen kanssa haluaa näyttää muille että hänessä ei ole mitään vikaa.Mies on todella taitava huijamaan ja maniboimaan ihmisiä.Ja hänen uudet ystävät ja työn antajat pitää häntä erittäin fiksuna. Ja onhan hänellä nyt uusi perhe,lapsekin! Mutta minne jäivät muut 4lasta,joita hän ei edes tapaa.Ja petti ex-vaimoaaan pitkän avioliiton aikana. Joten en ollut ainoa tämän miehen uhri!Miehellä on kuitenkin huono itse tunto.....pureskelee kynsiään pahasti.

11

1283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyväkun eroon pääsit

      No loppuu nyt ainakin kynsien pureskelu. Onko entisen perheen lapset vielä alaikäisiä, miten lie sujuu uden perheen asiat kun on elareita noin monesta lapsesta, vai maksattaako yhteiskunnalla, ei kai sitäkään voi tehdä jos on töissä oleva.Vai pimeissä hommissako on? No ei ole uudellakaan kaikki munat korissa, joten elä ole murheissasi.
      Sinulle kävi kuitenkin loppupelissä hyvin, kun et antanut ylittää rajojasi, pidä se. Se on paras narskunkarkotin. Tsemppiä sinulle ja tulevaisuudellesi! jatkossa tiedät mitä et ainakaan elämääsi halua, ja tiedät millaisen ihmisen päästät elämääsi. Kaikki ei todellakaan ole terveellistä ja hyväksi ihmiselle.

    • 1232

      Kynsien pureskelu ja jalkojen heiluttelu on puhuttanut tänään ns. uhreja palstalla. Voin lohduttaa, että ette ole tekemisissä ainakaan kunnon psykopaatin kanssa (keiltä puuttuu moiset neurologiset oireet kokonaan). Mutta toisaalta, ainahan voi epäillä, että jalkojen vispaus ja kynsien neuroottinen pureskelu on silkkaa valhetta ja teatteria.

      Nyt sitten sen exän sättimisen suhteen, voisit keskittyä itseesi ja miettiä, mikä saa olemaan huonossa suhteessa päivää kauempaa ja jaarittelemaan siitä vuosienkin jälkeen. Narsistin uhri, oikean, ei ole oikeastaan koskaan itsekään täysin ehyt ja hyvä itsetuntoinen. Joten kaikkea hyvää sinulle ja voimia itsetutkiskeluun.

      (Joskus mietin, että helposti maniBuloitavia todellakin löytyy...
      Ja manipulaatio on uhrien mielestä aina narsismia; kyseessä ei missään nimessä voi olla mikään muu persoonallisuushäiriö. Ei, se ei vaan käy!)

      • yksi vain!

        Lue musta enkeli ja puoli vuosisataa kirjoitukset.(Älä koskaan ota "uhria")


      • Sinä, mieti sinä

        "Nyt sitten sen exän sättimisen suhteen, voisit keskittyä itseesi ja miettiä, mikä saa olemaan huonossa suhteessa päivää kauempaa ja jaarittelemaan siitä vuosienkin jälkeen. "

        Sinä, mieti sinä 1232 mikä saa sinut ikään kuin tyrmäämään toisen kirjoittajan ihan alkuunsa? Tämä oli ensimmäinen tämän kirjoittajan kertomus, minkä minä häneltä luin. Jonkinverran näitä käyn läpi kuitenkin.


    • Onneksi olkoon!

      Onneksi olkoon! Olet päässyt eroon täydestä turhakkeesta. Elämä edessä ja ilman moista taakkaa ja alistumista. Ei muutako pää ylös, mieli reippaaksi ja tsemppiä, elämä jatkuu ja varmasti sinulle nyt paljon parempana.

    • Kiva kun kirjoitit

      Kiva kun kirjoitit tarinastasi narsistin kanssa elämisestä. Eli voi mennä pitkäänkin, ennen kuin saa selville tosiasioita. Teeskentely ja teatteri voi kestää kauan...

    • "yksi vain"

      Tarinani on vain pieni murto osaa hiljaisen narskun toiminnasta,josta en voi kovinkaan kirjoitella,kuin yleisesti vain. Sillä tämä maailma on kuitenkin niin pieni,että se voi saada pahaa aikaan. Vaikka kuinka tahtosi tuoda tarinan julki kokonaan ja vaikka toisinkin tosi seikat eteen.
      Ja huomannut miten paljon tälläistä on todellisuudessa,jota en todellakin arvannut miten ihmisten mieli on tuhoutunnut,josta narsku ei voi koskaan päästä pois. Se on hänen maailman kuvansa. Hän tiedostaa tekonsa,mutta kuitenkin pelkkää että maailma saa tiedon hänestä. Kaikki tämä tuoo hänelle tyydytystä,jännitystä,nautintoa. Narsku ei tyydy tylsyyteen.Uuden "lähteen" löytäminen on vain hänelle iva,näyttely halu,miten suosittu hän on.Vaikka ei ole yhtään mitään.Ja jotka ei usko häntä niin raivaa tieltään ja hän "ostaa" kaikki jotka ihailevat häntä,mutta on aina varovainen.Narsku on kuin pieni lapsi!
      Joka kehuu isälleen....isi minulla on uusi leikki kalu ja kun isi ei huomaa niin narsku hautoo pahaa......eikä näytä todellista itseään koskaan.
      Musta enkelin kirjoitus on todellakin asiaa!

      • Nämä kirjoitukset ovat todella hyviä. Pääsin juuri eroon narskusuhteesta. Olen aivan hämmentynyt kuinka lankesin...olin heikoilla suhteen alkaessa...nyt kun olen jo varsin hyvin voimissani olen vuoden jälkeen ymmärtänyt mistä on kyse...voi hyvä tavaton..olisin ollut kokhta lattialuutu tai -rätti paremminkin...kauhea kade minua kohtaan kun ole opiskellut jne. Välillä ajattelin että olen hullu kun hän yritti väittää ns. mustankin valkoiseksi...ja syyllisti minua ihan kaikesta...tein kaiken väärin. Hänen elämäsine mallinsa oli pitänyt hyväksyä ja lähteä sitä toteuttamaan. Voi voi. Kun sinusta alkaa tuntua että haloo mistä tässä on kyse ja toinen puhuu ihan jotakin ns. suurin piirtein keksittyä tai muutoin valetta...eli väittää mustaa valkoiseksi ja syyllistää sinua, ole varovainen ja mieti.


      • ei enää
        susanna58sm kirjoitti:

        Nämä kirjoitukset ovat todella hyviä. Pääsin juuri eroon narskusuhteesta. Olen aivan hämmentynyt kuinka lankesin...olin heikoilla suhteen alkaessa...nyt kun olen jo varsin hyvin voimissani olen vuoden jälkeen ymmärtänyt mistä on kyse...voi hyvä tavaton..olisin ollut kokhta lattialuutu tai -rätti paremminkin...kauhea kade minua kohtaan kun ole opiskellut jne. Välillä ajattelin että olen hullu kun hän yritti väittää ns. mustankin valkoiseksi...ja syyllisti minua ihan kaikesta...tein kaiken väärin. Hänen elämäsine mallinsa oli pitänyt hyväksyä ja lähteä sitä toteuttamaan. Voi voi. Kun sinusta alkaa tuntua että haloo mistä tässä on kyse ja toinen puhuu ihan jotakin ns. suurin piirtein keksittyä tai muutoin valetta...eli väittää mustaa valkoiseksi ja syyllistää sinua, ole varovainen ja mieti.

        Missään tapauksessa ei pidä syytellä itseään tai vähitellä mitä on joutunnut kokemaan toisen ihmisen takia. Se ei ole oikein! Mutta tämä tuntuu olevan oikein muoti ilmiö.Eli että nostetaan omaa itsetuntoa,kun toista voi alistaa niin julmasti tai kohdella huonosti. Tälläisellä ihmisellä ei ole ihan kaikki "kotona". Jotenkin tää maailman raadollisuus,ahneus,kateus,kierous,raha,yms.....Kuljettaa ihmisiä! Eli tälläisellä ihmisellä itsellään on paljon ja vakavia ongelmia.Eikä ole koskaan tyytyväinen elämään,vaikka mikä ois!


      • ...
        ei enää kirjoitti:

        Missään tapauksessa ei pidä syytellä itseään tai vähitellä mitä on joutunnut kokemaan toisen ihmisen takia. Se ei ole oikein! Mutta tämä tuntuu olevan oikein muoti ilmiö.Eli että nostetaan omaa itsetuntoa,kun toista voi alistaa niin julmasti tai kohdella huonosti. Tälläisellä ihmisellä ei ole ihan kaikki "kotona". Jotenkin tää maailman raadollisuus,ahneus,kateus,kierous,raha,yms.....Kuljettaa ihmisiä! Eli tälläisellä ihmisellä itsellään on paljon ja vakavia ongelmia.Eikä ole koskaan tyytyväinen elämään,vaikka mikä ois!

        Näistä pitäisi varoittaa ja kertoa yksityiskohtaisia tarinoita jo nuorille. Ehkä niin moni ei joutuisi opettelemaan kantapään kautta eli kärsimään vuosikausien kakkua parantumattomien seurassa. Kannattaa ainakin "jalostaa" kokemansa muiden hyödyksi, kuten tälläkin palstalla toimitaan. Ainakin ihan arkuuttaan ja traumatisoitumistaan kynnysmatoksi joutuvat haluaisi säästää. Sitten on tietysti niitä pelureita, jotka haluavat osallistua leikkiin ja kiusata narskun kanssa jotain kolmatta osapuolta. Ongelmia näilläkin pareilla lienee, mutta yhteistä sitäkin enemmän.


    • oijoi

      Narsistija on ollut iät ajat.Nyt vain siitä on tullut muoti ilmiö pärjätä tässä maailmassa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3305
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3117
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2498
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      2356
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1923
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1425
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1159
    Aihe