Palstalla kritisoidaan hallitusta ja pääministeriä, ja kaikkia paisti Soinia, siitä että olemme valinneet lännen emmekä Putinin.
EU-kriittisyys on taas leimahtanut kun Putin käynnistää varsinaisen sodan lisäksi vielä kauppasodan.
Mutta meidän on kaikkien ymmärrettävä että meidän normaali vaihtoehto jossa ollaan kavereita kaikkien kanssa ei nyt toimi. Meidän on pakko valita puolemme.
EU-kriittissy voidan heti alkuun unohtaa. Norja ei ole EU-maa mutta se on pakotteiden sodassa täsmälleen samassa leirissä kuin me.
Jos Suomi, Norja, Unkari tai joku Balkanin maa luopuu sanktioistaan Venäjää vastaan ja siten vapautuu myös Venäjän vastasanktioista niin se tarkoitta käytännössä Venäjän leiriin siirtymistä; suhteet ja kaupankäynti länteen heikkenee.
Juuri tähän, kiilan iskeminen yhtenäiseen länsileiriin, Putin tähtää.
Olisko EU:n, Suomen tai lännen pitänyt kääntää katseensa muualle kun Putin ryöstää Krimin, ja aloittaa sisällissodan Ukrainassa? Mikä maa olisi ollut seuraava?
Luulisi että suomalaiset, siinä missä puolalaiset ja baltian maat, ymmärtäisi että venäläinen imperialsitinen diktaattori on pysäytettävä ajoissa. Siinä ei myymättä jäänyt voivuori paljon paina.
On myös muistettava että sanktioiden osuus Venäjän kurjistumisessa, ja sitä kautta meidän talouden heikkenemisessä on aika pieni. Mutta ellei Putin kohta peräänny, niin Venäjä saattaa romahtaa taloudellisesti esimerkiksi hyperinflaatioon. Varsinkin siinä vaiheessa kannattaisi olla toisessa leirissä.
EU-kriittisyys on taas leimahtanut kun Putin käynnistää varsinaisen sodan lisäksi vielä kauppasodan.
Mutta meidän on kaikkien ymmärrettävä että meidän normaali vaihtoehto jossa ollaan kavereita kaikkien kanssa ei nyt toimi. Meidän on pakko valita puolemme.
EU-kriittissy voidan heti alkuun unohtaa. Norja ei ole EU-maa mutta se on pakotteiden sodassa täsmälleen samassa leirissä kuin me.
Jos Suomi, Norja, Unkari tai joku Balkanin maa luopuu sanktioistaan Venäjää vastaan ja siten vapautuu myös Venäjän vastasanktioista niin se tarkoitta käytännössä Venäjän leiriin siirtymistä; suhteet ja kaupankäynti länteen heikkenee.
Juuri tähän, kiilan iskeminen yhtenäiseen länsileiriin, Putin tähtää.
Olisko EU:n, Suomen tai lännen pitänyt kääntää katseensa muualle kun Putin ryöstää Krimin, ja aloittaa sisällissodan Ukrainassa? Mikä maa olisi ollut seuraava?
Luulisi että suomalaiset, siinä missä puolalaiset ja baltian maat, ymmärtäisi että venäläinen imperialsitinen diktaattori on pysäytettävä ajoissa. Siinä ei myymättä jäänyt voivuori paljon paina.
On myös muistettava että sanktioiden osuus Venäjän kurjistumisessa, ja sitä kautta meidän talouden heikkenemisessä on aika pieni. Mutta ellei Putin kohta peräänny, niin Venäjä saattaa romahtaa taloudellisesti esimerkiksi hyperinflaatioon. Varsinkin siinä vaiheessa kannattaisi olla toisessa leirissä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei ole mitään pakkovalintaa, on vain hölmöläiskerhon ylimielisyyttä ja taitamattomuutta, joka aiheuttaa tilanteen - kuten yleensäkin typeryyksille käy, että ajaudutaan pakkovalintoihin, mutta se on kyllä täysin itseaiheutettua.
Putin mitään käynnistänyt, yllättävän kauan seurasi lännen reuhomista ja ylimielistä puuhastelua taas kerran Venäjän rakoilla, nyt Ukrainassa, jossa "ihana" länsi masinoi vallankaappauksen, antamalla katteettomia lupauksia ja asettamalla Ukrainan me tai he tilanteeseen, johon Venäjä reagoi. Odotetusti ja ilmoittamansa mukaisesti, siis sen he olisvat ilmoittaneet jo Georgian EU/Nato sohlauksen aikaan.
Meillä ei ole mitään syytä valita puoltamme, sellaiseen meillä ei ole varaa, eikä itseasiassa ole Nato/EU;lla eikä Venejälläkään. Kummatkin, myös me tarvitsemme oikeaa puolueettomuutta (Siis ei Kokoomuslaisia) tähän rajavyöhykkeelle Idan ja Lännen välille. Olemme, tai itseasiassa päättäjämme ja arpapääministerimme ovat tekemässä päätöstä, jota kansa ei halua, eikä sillä ole siihen varaakaan.
No, loppu tekstistäsi onkin sitten pelkkää propakandaa, mutta siihen voi vain todeta
MEIDÄN ON PALATTAVA OIKEAAN PUOLUEETTOMUUTEEN - MUUTEN ME EMME SELVIÄ, vaan olemme lähinnä lännen etuvartio ja tykinruokaa, siis hidaste kun Obamat ja Merckelit ..ttuileivat Venälaisille, ja jos Venäjä murtuisi, sen jälkeen olisikin vuorossa Kiina, koska koko maailma on velkaa Kiinalaisille ja se on siis siksi seuraavaksi tuhottava jotenkin.
"Ei ole mitään pakkovalintaa"
Miksi sitten kaikki valitsevat? Jopa Norja joka ei ole EU:n jäsen.
Luuletko että länsirintamassa olevat maat jättäisi rankaisematta jos Suomi itsekkäästi pomisi rusinat pullasta nyt syntyneessä tilanteessa?
Juuri tuollaiseen länsimaiden heikkouteen Putin luottaa!
Ja luuletko että me pitkässä jouksussa hyötyisimme enmmän hiukan paremmista suhteista Venäjään kuin hiukan paremmista länteen?
Putin yrittää lyödä kiilaa länsimaiden väliin. Haluatko sinä että Suomi on se maa joka tuotta hänelle onnistumisen?
"Putin mitään käynnistänyt"
Ensin hyökkäsi Georgiaan ja sitten ryösti palan naapurimaasta (Krimin) ja sytytti sisällissodan Ukrainaan osallistuen siihen itse. Mikäköhän on seuraava ellei häntä pysäytetä. Venäjän agressiot Ukrainassa alkoi kun itsenäinen Ukraina päätti allekirjoittaa lähestymissopimuksen EU:n kanssa. Tämä sopimus ei ollut ristiriidassa minkään vallistevan venäjän sopimuksen kanssa. Se vaan ärsytti Putina, joka kai oli tottunut ajatukseen että Ukraina kuuluu hänelle. Lisäksi Putin tarvitsi kääntää kansan katseen pois kaikista sisäpoliittisista epäonnistumisistaan.
"lännen reuhomista ja ylimielistä puuhastelua"
Eli vapaakaupan edistäömistä, ihmisoikeuksien edistämistä, oikeusvaltioperiaatteiden levittämistä...venäjänsuhteiden syventämistä? Niitäkö tarkoitat?
"jossa "ihana" länsi masinoi vallankaappauksen"
Nyt olisi syytä antaa lähteitä - eikä siis mitään putinpropagandaa vaan esimerkisi Suomen valtamedioista jotka juuri muutama viikko sitten valittiin maailman vapaimmiksi.
"antamalla katteettomia lupauksia ja asettamalla Ukrainan me tai he tilanteeseen"
Tarkoittanet EU:n lähetsymissopimusta? Mistä päättelet että sitä tyrkytettiin? Todellisuudessa itsenäinen Ukraina on tähän pyrkinyt omasta tahdostaan hyvin pitkään (oranssista vallankumouksesta asti v. 2004), mutta EU:lla on kuten tiedät kriteereitä jotka yhteityömaiden pitää täyttää. Nyt oli lähestymissopimuksen aika.
Onko sinustakin niin että Putin päättää itsenäisen Ukrainan asioista? Putinin mielestä näin on.
"Odotetusti ja ilmoittamansa mukaisesti, siis sen he olisvat ilmoittaneet jo Georgian EU/Nato sohlauksen aikaan"
Siis silloin kun Putin olis sitä mieltä että hän päättää itsnäisen Georgian asioista? Siitäkö puhut? Pitäiskö Putinin pööättä myös meidän asioista, vai näetkö mielummin että me päätämme ihan itse. Mitä mieltä olet siitä että Putin pelottelee meitä olla menemättä Natoon? Suomessa emme pitäneet siitä että Neuvostoliitto kielsi meiltä EEC-jäsenyyden. No nyt me onneksi siihen kuulumme.
"Meillä ei ole mitään syytä valita puoltamme"
Tuossa olet väärässä! Sen kun ymmärrät niin pääset ehkä eteenpäin. Länsi EI katso hyvällä jos joku lipeää leiristä, koska se vesittää koko operaation. Edelleen on toivoa että Putin machoteatterista huolimatta pyrkii ratkaisuun menettämättä kasvojaan.
Putin on täydellsien selvästi näyttänyt että hän on valmis käyttämään hyväksi jokaisen heikkouden merkin lännessä. Hän pitää länttä heikompana kuin mitä se on. Hän oli laskenut että me käännämme katseen pois kun hän kurittaa Ukrainaa. Jos olisi laskenut oikein Ukrainassa ei riuhuisi sota ja Krim kuuluisi edelleen Ukrainaan.
"MEIDÄN ON PALATTAVA OIKEAAN PUOLUEETTOMUUTEEN - MUUTEN ME EMME SELVIÄ"
Me olemme edelleen puolueettomia, mutta nyt mailmassa on syntyn tilanne jossa "sekä että" ei ole mahdollinen. Nyt eletään valitettvasti "joko tai" tilanteessa.
Minusta Norja on siitä meillä lähellä oleva oiva esimerkki. Itsenäinen Norja on valinnut puolensa vaikka sekin aina pyrkii puolueettomuuteen. Ja siellä on hallitus jossa perussuomalaisten sisarpuolue on vahvana hallituksessa.
"sen jälkeen olisikin vuorossa Kiina, koska koko maailma on velkaa Kiinalaisille ja se on siis siksi seuraavaksi tuhottava jotenkin"
Vain Putin on tässä pelissä hyökkäillyt muihin maihin ja estäneet näitä tekemään itsenäisesti päätöksiä. Edes Kiina ei häntä tue, joskaan ei vielä aseta sanktioita.
Koko länsimaailman hyvinvointi on kiini Kiinan talouden hyvinvoinnista. Sitä kukaan ei halua tuhota. Pikemmin pelkäämme sitä että Kiinassa muhii kehittyville maille tyypillinen pankkikriisi.
Miksi sinä kuullostat 1970-luvun taistolaiselta?
Tällä kertaa emme olleet niin sinisilmäisiä. Lännessä muistetaan miten kävi kun viimeksi oltiin diktaattorin suhteen sinisilmäisiä. Vasta kun hän aikoi ottaa haltuun kolmannen suuren Eurooppalaisen maan, hänelle pantiin kampoihin. Syttyi toinen maailmansota.
edelleen näille vanhoille stallareille jotka ovat löytäneet uuden "kodin" perSSuista on ihan turha vastata yhtään mitään. ei heidän "uneensa" menee millään läpi se että neuvostoliitto ei tule koskaan enää takaisin oman konkurssinsa jälkeen.puanlippu ei liehu enää kuin vanhoissa sovjet propagandafilmeissä. ja niissäkin pääasiassa mustavalkoisena. kiitos liian vanhan tekniikan....
Muuten hienosti kuvailet tapahtumia, unohtaen vain sen, mikä johti niihin Krimin yms. haltuunottoon ;)
"unohtaen vain sen, mikä johti niihin Krimin yms. haltuunottoon ;) "
No mikä siihen johti? Mikä antoi Putinille oikeuden hyökätä itsenäiseen valtiion ja anastaa siltä ison alueen?
Nyt sin en perränkuuluta Putinin tekosyitä, vaan oikeaa oikeutusta.
länsihän masinoi Venäjänvastaisen vallankaappauksen, Venäjän laivasto yms. tukikohdat pitkälti keskittyneet tuonne. kuinka todennäköistä olisi ollut, mikäli Venäjä olisi katsonut vain sivusta, että olisi edes saanut kalustonsa yms talteen tuolta. EU/Natohan ilmoitti tukevansa Länsi-Ukrainan natseja Venäjää vastaan, eli luonnollisesti siihen nojaten, kuten yritti Georgiakin irtiottoa sopimuksista Naton siipiensuojaan, ja maatahan siinä meni, kaikki vain EU/Naton ylimielisyyden vuoksi, etteivät voineet ottaa todesta "Venäläisen" päämiehen ilmoitusta siitä, että heidän rajavaltioitaan ei enää liity Natoon.
Ukrainan itsenäisyydestä voi olla tietysti montaakin mieltä, sehän on ollut Venäjän rahoitusten ja "alennettujen" ostohintojen voimalla käynnissä, ja nythän ovat siirtymässä, tai haluaisivat siirtyä EU;n elätiksi.
Siis osa Ukrainalaisista haluaisi siirtyä "EU/Nato itsenäisyyteen", lähinnä Länsi-osassa ja Itä-osassa haluaisivat pysyä "nykymallisessa Itsenäisyydessä". Tilanteestahan ei selvää saa, kun molempien propaganda koneistot vääntelevät tottuutta omiin tarpeisiinsa.
As an example, Australia exports yearly more than 400 million dollars of agricultural products to Russia
Still Australian Prime Minister Tony Abbott warns bully Russia of more sanctions
He says here that he is tougher now and wanted NOT speak too much before
when close to the Russian
border his own Australian personel worked with the Malaysia Airlines shot down
BUT NOW when the Australian personnel have all withdrawn from the Russian border site, he will increase sanctions by Australia
Please watch more
http://www.abc.net.au/news/2014-08-08/the-federal-government-threatens-tougher-sanctions/5659502
Ukraina EU-jäsenenä tietäisi Suomelle valtavaa lisämenoa. Toivon todella hartaasti että Venäjä ottaa koko Ukrainan alusmaakseen.
"Ukraina EU-jäsenenä tietäisi Suomelle valtavaa lisämenoa. "
Jos Ukraina olisi ollut EU:a nykyistä kriisiä ei olisi.
Millä tavalla Ukrainan jäsenyys tietäisi Suomelle "valtavaa lisämenoa". Sitäkö että nettomaksu vuodessa jokaista suomalaista kohti nousisi nykyisestä 112 eurosta 120 euroon? Mikä on oikea hinta vakaudelle?
Turkin tuleva jäsenyys on oikeastaan ainoa joka merkittävästi muuttaa rahavirtoja. Eikä sekään paljon olisi. Mutta olisipa Eurooppaa todella paljon vakaampi paikka.
Ukrainan ja Turkin jäsenyydet helpotavat työperäistä maahanmuuttoa Suomeen. Sitä tarvitaan!
Pitäisi olla jo aika selvää, kuten Venäjä on ilmoittanut ja kuten Nato/Länsi sille lupasi, Nato /Länsi ei laajene Venäjän rajoille. Mitenkäs onkaan käynyt ? Kaikki sopimukset on rikottu, ja nyt pyrkii EU;kin vielä laajenemaan itään - miksi ? Ahneuttaan ja ylimielisyyttään.
Ukrainan kukkaro on tyhjä, eikä sillä ole ilman Venäjää oikein mitään tulolähdettä, Venäjähän on Ukrainen kaasuissakin alehintaan pitänyt, mutta EU lupasi lainoittaa Ukrainaa jos se valitsee lännen. Onko tämä sitä haluamaasi vakautta, aloitetaan sisällisota ja sitten koetetaan kusetettua kiristää - ja ollaan hämmästyneitä siitä, että miksi ovat hiukan "karheita".
Turkki on aivan liian epävakaa ja täysin kultuurillisesti poikkeava muusta EU;sta, eli ei tulisi koskaan toimimaan, eikä EU;lla olisi varakaan noin isoon maan lahjomiseen, kuten yleensä EU;n laajeneminen etenee. Turkki ei taatusti vakautta EU;hun toisi.
Mihin täällä tarvittaisiin Ukrainalaisia ja/tai Turkkilaisia, tekemään mitä ?