Taiteilijasieluihin retkahtaneet

Niinpä. Nuorena sitä rakastutaan kitaramiehiin, syvällisiin runoilijoihin, herkkiin älykköihin...Ihanaa seurusteluaikaa, tämä rakkaus kestää ikuisesti, ja eihän sillä niin väliä vaikka ei omakotitaloa, mökkiä, rahaa ym.kuka niitä nyt edes haluaisi, kun on tämä ihana sielunkumppanuus.
MUTTA kun lapsiperheen arki koittaa, arjen puuduttavat velvoitteet, oravanpyörä, karu totuus iskee: autoa ei osata korjata,autokaupat saa vaimo hoitaa, jos jokin menee rikki se jää silleen, kun remontti aletaan lopputulos pahempi kuin alkutilanne, hermot kireellä, lapset metelöi ja häiritsee "luovuutta", vaimo jäkättää liikaa ja väsyy ja yrittää arkea pyörittää, talous hunningolla kun rahaa palaa "projekteihin".. Taiteilijaparka ahdistuu, kun olo kuin vankilassa ja inspiraatiokin kärsii, helpompi yksin olla ois. Ja vaimo parka kateellisena miettii niitä naapureita, jotka naimisissa "tylsän" taviksen kanssa:piha hoidettu, taloja rakennellaan, nikkaroinnit sujuu, tekniikka hallinnassa...
Olisihan toisinkin voinut valita, mutta eihän sitä nuoruudessaan ymmärrä, ei ainakaan mitää lapsiperheen arjesta. Ehkä hyvä niin. Ja jos vielä kaksi taivaanrannanmaalaria toisensa löytää, voi elo parhaimmillaan olla rikasta köyhyydessäkin-tai sitten ei...