Olen yrittänyt netistä etsiä tietoa otsikossa esitettyyn kysymykseen, mutta haluaisin kuitenkin henkilökohtaisia neuvoja nimenomaan siitä, kannattaisiko _minun_ mennä AUK:iin/RUK:iin.
Hieman taustatietoja: Aloitan kuukauden päästä yliopisto-opinnot, jotka kuitenkin keskeytyvät tammikuussa alkavan armeijan takia. Olen hyvinkin innokas ja motivoitunut opiskelija, joten tulen suorittamaan yliopiston huomattavasti normaalia tahtia nopeammin: puolen vuoden menetys opinnoissa siis todellakin tuntuu.
En ole tästä asiasta keskustellut kuin oikeastaan isäni kanssa, joka kyllä suosittelee ihan RUK:iin asti menemistä jos vain mahdollisuuksia on. Johtajakoulutuksesta olisi kuulemma hyötyä ihan käytännön elämässäkin ja työnhaussakin saattaa jotain hyötyä RUK:n käymisestä olla.
Sitten tavallaan siihen itse asiaan: Pidän erittäin todennäköisenä, että opinnot suoritettuani jäisin yliopistolle töihin, ensin varmaan tutkijaksi ja lopulta kenties ihan professoriksi asti. Luuletteko että johtajakoulutuksesta olisi tällainen tulevaisuudennäkymä huomioon ottaen miten paljon hyötyä?
Sanotaan vielä sellainen seikka että tällä hetkellä en todellakaan tunne olevani johtaja-ainesta, omaan nykyisellään enemmänkin sellaisen hiljaisen sivustaseuraajan roolin. Toki johtajakoulutus varmaan suurimman ujouden karistelisi minusta pois, mikä todennäköisesti onkin yksi syy, miksi isäni sitä minulle suosittelee.
Olen pahoillani hieman pitkähköstä viestistäni, mutta kuten sanoin, haluaisin mahdollisimman hyviä neuvoja nimenomaan _minun_ elämääni ajatellen enkä halunnut jättää mitään epäselväksi :) Toki lisätietoja saa kysellä mikäli sille tarvetta on, vastaan mielelläni.
Kannattaako AUK/RUK?
6
4166
Vastaukset
- Katutt
En keksi mitään syytä, miksi aukista tai rukista olisi sinulle hyötyä, varsinkaan jos olet yliopistoon menossa. Ns. "paskahommissa", missä valtaosa työntekijöistä on "amiksia", niin saattaa saada vähän respectiä.
Mutta oikeastihan auk vain hidastuttaa opintojasi, ja näin ollen siitä on haittaa sekä sinulle että Suomelle. - Tasapeli ehkä
-
Kaikki mikä ei tapa vahvistaa, tavataan sanoa ja niin ehkä tässäkin. Mitalilla on puolensa aina ja se mitä luulen ymmärtäväni ja tuntevani yliopistomaailmaa niin siltä pohjalta mielestäni et käytännön työelämään suoraa hyötyä saa. Poikkeuksena se että jos ajaudut, kuten itse, vastoin taipumuksia hiukan johtavaan asemaan niin mielestäni esimiesaseman paineet on selkeästi helpompi kohdata jopa auk-ruk tapaisen johtamiskokemuksen jälkeen. Ja erityisesti silloin jos alaiseksi sattuu todella vahvapersoonaisia tyyppejä...
Fifty-fifty ja yksi asia mikä ehkä puoltaisi johtajakoulutuksen käymistä on se että tuo juna menee vain yhden vuoron ja sen tyypistä elänkokemusta; ei tosin kaikin osin miellyttävää ei voi toista kertaa hankkia.
Kuten aina, itse olet oman elämäsi mestari ja kukaan muu ei omaa samoja tietoja päätöksesi pohjaksi kuin juuri sinä. Eli mielestäni päätös pitää ja kannattaa tehdä ihan omien tuntojen pohjalta. - Herra joo...
En menisi. Mielestäni turhia nuo AUKit ja RUKit. Toki joillekin niistä voi jotakin hyötyä olla mutta mitä ny kaverit ovat käyneet AUKit ja omat johtajani intti aikana oli aika nössöjä. Ei mitään johtajanainesta. On se kuitenkin myös eri asia johtaa intissä jotain mortteja, jotka muutenkin semmoisi vellihousuja, kuin työelämässä sitten. Toki siitäkin jotain hyötyä varmasti on, jos ei muuta niin aikatauluja oppii noudattamaan.
- Miettiväinen
Kiitos asiallisista vastauksista. Kyllä itsekin näyttäisin tällä hetkellä olevan kallistumassa sille kannalle, että en AUK:iin menisi... Ja onhan tässä vielä muutama kuukausi aikaa miettiä ja katsella, miten tuolla yliopistossa lähtee menemään. Jos jollakin on vielä jotain sanottavaa AUK:n puolesta (tai vaikka vastaankin) niin saa toki sanoa, mutta tällä hetkellä näillä neuvoilla mennään :)
- älä.
Ehit kuitenkin vielä miettiä sitä P-kauden aikana sen öö n. pari viikkoa ennen kuin valintoja aletaan kysellä.
Itse tajusin ekan päivän aikana, että tänne en vuodeksi jää.
Laittoi niin vituttamaan se armeijan turha pikkutarkkuus yms. - Aapo2
Tämä on ikuisuusaihe, johon ei patenttivastausta ole. Jokainen joutuu tekemään päätöksensä itse. Työnhaussa ei nykyään asiasta yleensä hyötyä ole. Onhan esim. RUK parikymppiselle jannulle meriitti, joten jossain tiukassa valintatilanteessa siitä voi olla etuakin, mutta kolmivitoselta kaverilta asiaa ei taatusti enää kysytä. Vielä näin vähän vanhempana voin lisäksi sanoa, että tuo 6 kk:n lisä on ihmiselämässä pieni aika, joten se on näkökohdista vähäisin, vaikka juuri nyt saattaa toisin tuntua.
Jos olisit jo valmiiksi johtaja-ainesta ja saat helposti muut mukaansa, niin AUK/RUK ei enää mitään ihmeellistä siihen lisää tarjoa. Toisaalta juuri sellaisia henkilöitä johtajakoulutukseen halutaan. Voit hyvin olla sen puolikin vuotta, mutta vastapainona saat sitten kestää ketutusta, kun itseäsi tyhmemmät ja nössömmät tyypit pääsevät pätemään kustannuksellasi. Jos luulet kestävän sen ajan ilman suurempaa avautumista, niin siitä vaan. Armeija tarjoaa yksinkertaisesti johtajakoulutuksen myötä selkeästi parempia ja motivaation kannalta parempia tehtäviä kuin puolen vuoden miehistölle, joten palvelusmotivaatio on miehistöllä juuri tämän takia yleensä johtajia heikompi.
Minusta johtajakoulutus sopii parhaiten hieman nössölle ja itseluottamuksen kanssa kamppailevalle, mutta kuitenkin kehityskelpoiselle henkilölle. Siinä oppii esiintymistaitoa, asioiden junailua ja kokonaisuuden hallintaa. Muodollinen asema ja natsat auttavat alkuun, mutta pelkästään sillä ei montaa viikkoa pärjätä. Armeija on nopeutettua elämää, jolloin myös oppimiskokemus ja palaute tulevat johtotehtävissä välittömästi, mikä antaa virhetilanteissa mahdollisuuden yrittää nopeasti uudelleen paremmalla tavalla. Pitää muistaa, että yleensä viikko intissä vastaa kuukautta siviilissä.
Mutta jokainen päättää itse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401420Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981355Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2901255- 1091115
- 191061
- 651038
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161019- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176878Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841