Maaseudulla on vahvat merkit siitä, että entiset Keskustan äänestäjät siirtyvät perussuomalaisten leiriin. Syynä mm. pettymys Kepun maatalouspolitiikkaan sekä yhä isompi osa maaseudun asukkaista on palkansaajia sekä yrittäjiä jolloin kotona makaavien ökyisäntien tukeminen tuntuu yhä vieraammalta.
Kepu menettää asemansa maaseudulla ja kaupungeissa lantapuolueelle nauretaan pitkään ja räkäisesti.
Agraaripuolueen loppulasku on alkamassa ja 10 vuoden päästä Kepun kannatus tulee keikkumaan 5 %:ssa.
Kepun äänet Perussuomalaisille
4
163
Vastaukset
- Oikeasti.
Keskustaan tulee lisää porukkaa runsaasti myös kaupungeista.
Kiertelin eilen vaalityössa kaupunkeja ja yllättävää oli miten Keskustamyönteisiä ihmiset on.
Täällä on vain puolenkymmentä kirjoittajaa, jotka kylvävät Keskustavastaisuutta.
Keskusta menestyy kuntavaaleissa.
Keskusta on turvallinen ja inhimillinen.
Keskustassa on viisautta ja voimaa.
Keskusta on entistä myönteisempi.
Keskusta on entistä parempi.
Niin on.- Jaba_43
Vuoden 2000 kunnallisvaalissa ja vuoden 2003 eduskuntavalissa keskustalla oli ns. oppositiohyöty ja vuoden 1995 eduskuntavaaleihin (jolloin keskusta käväisi pohjalla) verrattuna runsaat 100 000 liikkuvaa äänestäjää.
Huolimatta galluptutkimuksista on paljon syitä olettaa, että hallituspuolueen taakka tulee viemään keskustalta osan niistä kannattajista, jotka vuoden 1995 tappion jälkeen ovat palanneet keskustan helmoihin olettaen, että keskusta olisi valoisampi vaihtoehto.
Tosiasioitahan ovat, että maataloustuottajat ovat tyytymättömiä keskustaan tukipolitiikan vuoksi ja yrittäjät ovat tyytymättömiä yritysveroratkaisujen vuoksi. Tämän lisäksi keskusta on ryhtynyt esittelemään sosialidemokraatteja kaikkiin virkoihin ja siirtynyt vahvasti USA- ja NATO-myönteiselle ulkopolitiikan linjalle verrattuna esim. ek-vaaleja edeltäneeseen, Jäätteenmäen aikaan.
Näillä perusteilla en pitäisi ihmeenä, jos keskustan ääniosuus jonkin verran laskisi gallup-ennusteista ja myös vuoden 2000 kunnallisvaalien ääniosuudesta.
Romahdusmaisesta laskusta tuskin on kyse, koska kyse on kunnallisvaalista, missä keskustalla on paljon vahvoja alueita, joissa ei löydy riittävän kiinnostavia ehdokkaitakaan muiden puolueiden listoilta. Jos nyt olisi kyse eduskuntavaalista, olisi keskustalla edessään paljon selvempi tappio. - Otsikossa kaikki
...
- Jo vain xxx
Et ole voinut kierrellä eilen kaupunkeja, koska kirjoittelit muutaman minuutin välein läpi koko päivän tälle saitille.
Taas huomataan, ettei kepulaiseen voi luottaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727