Väestöliiton sivuilta:
Mielikuva joutsenesta
Klitoris on yllättävän suuressa määrin peniksen kaltainen. Se sisältää paisuvaista ja on nautinnon kokemuskyvyssään herkkä. Siitä on kuitenkin näkyvillä vain pieni osa. Klitoriksen pää vastaa terskan päätä ja se löytyy helpoimmin. Kaikki muu, ikään kuin peniksen loppuosa, on sisällä lantiossa, pehmeiden poimujen suojassa, näkymättömissä. Nykytutkimuksen valossa tiedetään, että 90% klitoriksesta on piilossa ja se pavun kokoinen, tunnistettavissa oleva osa on siis vain noin 10%.
Klitoriksen rakenteen kuvaamisessa auttaa mielikuva joutsenesta. Joutsenen pää on yleensä ojentunut näkyväksi ja tunnettavaksi kohoumaksi, joka sijaitsee 1-4cm emättimen aukon etupuolella. Tämä pieni pää on kuin hupun suojassa. Se on se kuuluisa klitoris, tosin vain sen ulkoinen osa. Klitoriksella, siis mielikuvan joutsenella, on kaula, joka jatkuu sisälle lantioon. Sitten tulee vielä rinta ja vatsa, jotka sijaitsevat emättimen etureunassa. Kun puhutaan G-pisteestä, niin kyseessä on osa klitoriksen runkoa. Se on ikään kuin sen joutsenen rinta ja vatsa, ehkä jopa osa kaulaakin. Sitä voi silitellä noin 1-4cm emättimen aukon sisäpuolella. Joillekin naisille, ei kuitenkaan kaikille, kohta on erityisen erogeeninen ja nautinnollinen. G-piste ei kuitenkaan ole mikään maalitaulu, johon olisi osattava tähdätä, kuten eivät klitoriksen muutkaan osat. Tätä joutsenen kaulaa ja päätä voi tavoittaa painelemalla ja hyväilemällä naisen ulkoisia sukupuolielimiä laajaltikin. Emättimen sisältä taas voi tavoittaa joutsenen vatsaa ja rintaa. Liukastusvoide tekee kosketuksesta yleensä vieläkin kiihottavampaa.
Emättimen syvimmissä osissa sen sijaan ei naisella ole juurikaan tuntoa tai ei ainakaan klitoriksen osia tavoitettavissa.
Mutta asia ei pääty kuitenkaan vielä tähän! Joutsenella on myös siivet. Nämä siipensä lintu on levittänyt ympäröimään emättimen aukkoa, ikään kuin halaamaan mahdollista sormea, penistä tai hieromasauvaa, jos vain sellainen joutsenta tavoittelee. Siivet tuntevat painalluksia ja puristuksia, työntöjä ja silityksiä, jotka kaikki ovat äärettömän kiihottavia. Ne ovat sisempien häpyhuulten alla, ympäri emättimen aukkoa, sen sisä- ja ulkopuolella. Koko tämä joutsen, sen levitetyt siivet, rintakupu, kaartuva kaula ja esiin työntyvä pää, on siis emättimen aukolla, häpyhuulten suojassa. Siellä se syli avoinna odottaa niin tuttuja kuin uudenlaisia kohtaamisia ja hellyyttä. Ei muuta kuin etsimään!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Säälittävää, että Väestöliitto ei ole vieläkään korjannut artikkelin virheitä, joita piisaa. Anatomia on artikkelin kirjoittaneella lääkärillä todella pahasti hukassa.
Jos klitorista haluaa johonkin eläimeen verrata, niin kyllä sen sivuprofiili muistuttaa enemmän merihevosta kuin joutsenta. Eikä G-piste ole mikään klitoriksen osa.
Kiesus, että olet väärässä.
Wikipedia G Spot -artikkelista osa:
"The main researcher of the studies, Australian urologist Helen O'Connell, asserts that this interconnected relationship is the physiological explanation for the conjectured G-spot and experience of vaginal orgasms, taking into account the stimulation of the internal parts of the clitoris during vaginal penetration. While using MRI technology, O'Connell noted a direct relationship between the legs or roots of the clitoris and the erectile tissue of the "clitoral bulbs" and corpora, and the distal urethra and vagina. "The vaginal wall is, in fact, the clitoris," said O'Connell. "If you lift the skin off the vagina on the side walls, you get the bulbs of the clitoris – triangular, crescental masses of erectile tissue."[10] O'Connell et al., who performed dissections on the female genitals of cadavers and used photography to map the structure of nerves in the clitoris, were already aware that the clitoris is more than just its glans and asserted in 1998 that there is more erectile tissue associated with the clitoris than is generally described in anatomical textbooks.[22][34] They concluded that some females have more extensive clitoral tissues and nerves than others, especially having observed this in young cadavers as compared to elderly ones,[22][34] and therefore whereas the majority of females can only achieve orgasm by direct stimulation of the external parts of the clitoris, the stimulation of the more generalized tissues of the clitoris via intercourse may be sufficient for others."
ja sinulle, joka et jaksanut lukea loppuun ja/tai ymmärtänyt tekstiä, tässä asian ydin:
" "The vaginal wall is, in fact, the clitoris," said O'Connell. "If you lift the skin off the vagina on the side walls, you get the bulbs of the clitoris – triangular, crescental masses of erectile tissue.""
Itse asiassa olen lukenut Helenin tutkimukset jo kun ne julkaistiin. Kannattaa huomioida artikkelien julkaisuvuodet. Nyt eletään vuotta 2014 ja G-pisteen anatomia on selvitetty tarkalleen. Sillä ei ole mitään tekemistä klitoriksen kanssa, vaan se on oma anatominen osansa.
....mutta siitä huolimatta et pysty tähän liittämään kiistatonta tutkimusta, joka todistaisi väitteesi?
No et tietenkään, koska väitteesi eivät pidä paikkaansa.
Tyypillinen suomalainen asenne.
Jollen tällä koulutuksella osaa ammattiani, niin on paras siirtyä myymään vaikka Jopoja.
Lähteet eivät sinua lämmitä, koska kyseinen julkaisu ei kuulu Nellin piiriin.
Saat lehden numerot vain tilaamalla lehden tai olemalla jäsen Suomen Seksuaalilääketieteellisessä Yhdistyksessä.
Mutta käy jossakin välissä Väestöliiton sivulla. Hoidan homman, että kirjoitus klitoriksesta ja G-pisteestä tulee olemaan ajan tasalla. Kirjoitti artikkelinsa uudestaan sitten Raisa tai minä.
Ei sitten Väestöliitto valitettavasti uusinut kyseistä tekstiä, koska he eivät löydä siitä virheitä.
Mikäli haluatte, niin kirjoitan teille seikkaperäisen tiedon klitoriksen anatomiasta
No sitten vaan kirjoittelemaan selvitystä. :)