Onneton suhde

Mulla on aika paljon vähemmän vuosia takana Kuusi. Niistä kaksi tosi kamalia. Tai yksi lomaviikko oli OK. Just se tee ja sympatia puuttuu. Keskustelu ja meillä mikään ajatus ei enää mee samoihin. Joka asiasta tulee pahamieli, koska toinen on erimieltä. Mutta kohtalotovereita ollaan. Ootko ajatellut joskus vielä lähteväsi? Minä olen.

Ei ehkä ole noin mustavalkoista. Parisuhde on tunnesuhde ja se sisältää myös negatiivisia tunteita ja tuntemuksia. Huonosti voiminen on hyvin subjektiivinen olotila ja käsite ja siinä kun toinen harkitsee eroa vaikkapa puolison jonkun ärsyttävän tavan takia, toinen ymmmärtää että jokaisella meillä on ärsyttäviä tapoja. On myös paljon "huonosti voivia" parisuhteessa olevia, jotka vastuuttavat omat tuntemuksensa puolisolle ja vaativat hänen tehtäväkseen pitää toinen onnellisena.

Nämä kaikki kuviot poistuvat kun on yksin; onko se sitten onnea? En tiedä yhtään aidosti onnellista yksineläjää; jokainen haluaisi puolison, jos vain sopiva kohdalle tulisi. EHkä tämä on ihmisen perustarve; rakastaa ja tulla rakastetuksi (miehenä, naisena).

Tosi on, ettei huonossa suhteessa kannata kärvistellä mutta joskus olisi paikallaan miettiä, mistä se suhteen huonous johtuu, omista ajatuksista ja odotuksistako vai oikeastiko jostakin ylitsepääsemättömästä.

Ehkä yksinkin olisi onneton.

Kaksin kaunihimpi? kirjoitti:

Ei ehkä ole noin mustavalkoista. Parisuhde on tunnesuhde ja se sisältää myös negatiivisia tunteita ja tuntemuksia. Huonosti voiminen on hyvin subjektiivinen olotila ja käsite ja siinä kun toinen harkitsee eroa vaikkapa puolison jonkun ärsyttävän tavan takia, toinen ymmmärtää että jokaisella meillä on ärsyttäviä tapoja. On myös paljon "huonosti voivia" parisuhteessa olevia, jotka vastuuttavat omat tuntemuksensa puolisolle ja vaativat hänen tehtäväkseen pitää toinen onnellisena.

Nämä kaikki kuviot poistuvat kun on yksin; onko se sitten onnea? En tiedä yhtään aidosti onnellista yksineläjää; jokainen haluaisi puolison, jos vain sopiva kohdalle tulisi. EHkä tämä on ihmisen perustarve; rakastaa ja tulla rakastetuksi (miehenä, naisena).

Tosi on, ettei huonossa suhteessa kannata kärvistellä mutta joskus olisi paikallaan miettiä, mistä se suhteen huonous johtuu, omista ajatuksista ja odotuksistako vai oikeastiko jostakin ylitsepääsemättömästä.

Lue lisää

On tosiaan totta, että riitoja tulee ja menee, mutta se päälimmäinen tunne ei sais olla päivä päivältä enempi, että ei jumankekka meillä ei o enää mitään yhteistä. Ihan joka asiasta tulee riita jos ekoina vuosina ei riidelty juuri ollenka. Huomaa jotenkin ettei kumpika voi hyvin. Mutta mies ei o halunnut puhua vaikka oon sitä kohta kaks vuotta jaksanut yrittää. Joko mulle tai sitten terapeutille, kummallekka ei puhu. Mä pelkään, että jos jatkan tässä ja nielen vaan kaiken, jossain vaiheessa kuitenkin tulee se viimenen pisara. Oikeestaan se on tainnu tulla. Mutta meillä ei ookka ihan helppoo jakaa kaikkea, kun on eläimiä pihassa ja maatakin muutama hehtaari. Eli ns. rahan kanssa naimisissa. Mulla ei ole ainakaan mahdollisuutta jäädä mein kotiin ja epäilen, ettei pankki suostu miehenkään jäävän. Kovat ajat vasta edessä ja tulossa. Eläimet on mulle kun lapsia.

Kaksin kaunihimpi? kirjoitti:

Ei ehkä ole noin mustavalkoista. Parisuhde on tunnesuhde ja se sisältää myös negatiivisia tunteita ja tuntemuksia. Huonosti voiminen on hyvin subjektiivinen olotila ja käsite ja siinä kun toinen harkitsee eroa vaikkapa puolison jonkun ärsyttävän tavan takia, toinen ymmmärtää että jokaisella meillä on ärsyttäviä tapoja. On myös paljon "huonosti voivia" parisuhteessa olevia, jotka vastuuttavat omat tuntemuksensa puolisolle ja vaativat hänen tehtäväkseen pitää toinen onnellisena.

Nämä kaikki kuviot poistuvat kun on yksin; onko se sitten onnea? En tiedä yhtään aidosti onnellista yksineläjää; jokainen haluaisi puolison, jos vain sopiva kohdalle tulisi. EHkä tämä on ihmisen perustarve; rakastaa ja tulla rakastetuksi (miehenä, naisena).

Tosi on, ettei huonossa suhteessa kannata kärvistellä mutta joskus olisi paikallaan miettiä, mistä se suhteen huonous johtuu, omista ajatuksista ja odotuksistako vai oikeastiko jostakin ylitsepääsemättömästä.

Lue lisää

Kyllä olen mieluummin yksin kuin parisuhteessa, jossa esimerkiksi itsetuntoni latistetaan joko fyysisesti/henkisesti tai jossa minut jätetään yksin eikä ole sitä yhteistä aikaa kun muut menot ja kaverit vie.
Niin miksi olla parisuhteessa, jossa toinen kohtelee toista kuin pashaa? Onneksi olen oppinut myös elämään yksin vuosien varrella enkä pelkää lähteä suhteesta, jossa tulen väärin kohdelluksi.

Kaksin kaunihimpi? kirjoitti:

Ei ehkä ole noin mustavalkoista. Parisuhde on tunnesuhde ja se sisältää myös negatiivisia tunteita ja tuntemuksia. Huonosti voiminen on hyvin subjektiivinen olotila ja käsite ja siinä kun toinen harkitsee eroa vaikkapa puolison jonkun ärsyttävän tavan takia, toinen ymmmärtää että jokaisella meillä on ärsyttäviä tapoja. On myös paljon "huonosti voivia" parisuhteessa olevia, jotka vastuuttavat omat tuntemuksensa puolisolle ja vaativat hänen tehtäväkseen pitää toinen onnellisena.

Nämä kaikki kuviot poistuvat kun on yksin; onko se sitten onnea? En tiedä yhtään aidosti onnellista yksineläjää; jokainen haluaisi puolison, jos vain sopiva kohdalle tulisi. EHkä tämä on ihmisen perustarve; rakastaa ja tulla rakastetuksi (miehenä, naisena).

Tosi on, ettei huonossa suhteessa kannata kärvistellä mutta joskus olisi paikallaan miettiä, mistä se suhteen huonous johtuu, omista ajatuksista ja odotuksistako vai oikeastiko jostakin ylitsepääsemättömästä.

Lue lisää

Mä elin monta vuotta yksin, nuoruuden parisuhde tuhosi niin totaalisesti ettei suhteeseen vaan kyennyt. Monta vuotta elin elin niin että ajattelin että ainut mikä mut tekis taas onnelliseksi olisi uusi, toimiva parisuhde. Pari lyhyttä erittäin epäonnistunutta kokeilua parisuhteeseen ja päätin/tajusin että tässä on tehtävä jotain minä suhteelle ensin.

Tein kovasti töitä itseni kanssa, rakensin takaisin sen kauan sitten menetetyn itsetunnon, opin elämään yksin, löysin uusia mahtavia ystäviä ja oikeasti NAUTIN elämästäni. Tottakai jossain takaraivossa silti pyöri ajatus että se oma mies ja ehkä lapsi olisi kiva, vähän niinkuin täydentämään jo kivaa elämääni, ei yksinään tuomaan sitä ainoaa sisältöä.

Niinhän sitten kävi että tapasin sen kivan miehen, kaikki oli ihanaa ja mukavaa. Kunnes ei enää ollut. Tässä suhteessa olen edelleen, olen hajonnut, itkenyt, tuntenut itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan. Ja ainoa toiveeni on, että löytäisin voiman lähteä tästä ja saada olla taas yksin ja onnellinen.

Anonyymi kirjoitti:

Mä elin monta vuotta yksin, nuoruuden parisuhde tuhosi niin totaalisesti ettei suhteeseen vaan kyennyt. Monta vuotta elin elin niin että ajattelin että ainut mikä mut tekis taas onnelliseksi olisi uusi, toimiva parisuhde. Pari lyhyttä erittäin epäonnistunutta kokeilua parisuhteeseen ja päätin/tajusin että tässä on tehtävä jotain minä suhteelle ensin.

Tein kovasti töitä itseni kanssa, rakensin takaisin sen kauan sitten menetetyn itsetunnon, opin elämään yksin, löysin uusia mahtavia ystäviä ja oikeasti NAUTIN elämästäni. Tottakai jossain takaraivossa silti pyöri ajatus että se oma mies ja ehkä lapsi olisi kiva, vähän niinkuin täydentämään jo kivaa elämääni, ei yksinään tuomaan sitä ainoaa sisältöä.

Niinhän sitten kävi että tapasin sen kivan miehen, kaikki oli ihanaa ja mukavaa. Kunnes ei enää ollut. Tässä suhteessa olen edelleen, olen hajonnut, itkenyt, tuntenut itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan. Ja ainoa toiveeni on, että löytäisin voiman lähteä tästä ja saada olla taas yksin ja onnellinen.

Lue lisää

Miksi elämäsi ei enää ollut kivaa uuden miehesi kanssa, jos se aluksi oli ihanaa?

Anonyymi kirjoitti:

Miksi elämäsi ei enää ollut kivaa uuden miehesi kanssa, jos se aluksi oli ihanaa?

Alussa oli varmaan se kuuluisa "rakkaus sokaisee" efekti. Siihen lisäksi vielä että mies tosiaan yritti, näytti kaikki parhaat puolensa, nekin mitä ei oikeasti ollut olemassa. Yhteen muutettuamme aloin nähdä kaiken mitä en aiemmin nähnyt tai mitä hän ei näyttänyt.

Joka tapauksessa vaikkei suhdetta ole takana vielä edes kahta vuotta, niin läheisyyttä ja seksiä ei enää ole. Seksiä ehkä kerran kuussa jos mies sille tuulelle sattuu. Kaikki menee vähän sen mukaan mitä hän haluaa tai ei halua, hänen ongelmansa ovat keskipisteenä ja niitähän riittää.

Juuri näin, jos puhumista vältellään ne jää hampaan koloon ja näin meille on käynyt. :( Ei tästä ole ulospääsyä, koska mies ei halua asioista puhua. Mä en oikeesti ees saa vastausta siihen haluuko se olla mun kans. Musta tuntuu, että se on ihan joku muu ku se kenet 6 vuotta sitten tapasin. Luulen, että se tekee tahallaan itsestään tollasen, että jättäisin ja se sais jäädä maalle unelmiensa keskelle. Jotka myös oli/on mun unelmia. Mutta yhdessä tästä ei tuu mitään.

Niin miksi olla yhdessä, jos suhde on jatkuvaa riitaa, sitä ei vaan sit ihmisinä sovita yhteen ikävä kyllä.

"Miksi missään ei ole miehiä jotka ottais syliin vuosienkin päästä ja sanois, kulta me selvitään tästä yhdessä". Se oli hyvin sanottu. Loppuuko kaikki hyvä parisuhteessa vastoinkäymisiin?
Missä on miehet jotka vastoinkäymisten tullessa ei kiroile, ärhentele, juo, juokse vieraisiin tai kaverille haukkumaan kumppania huonoksi, syyttele? Kaikella tuolla he vain osoittaa sen milaisia he itse ovat, pakenijoita.
Miksi ei jäädä siihen kumppanin vierelle ja kohdata yhdessä kumppanin kanssa hankaliakin asioita vaikka menisi alkuun heikomminkin? Pieni askel voi johtaa hyvää lopputulokseen.
Miksi näytellään pärjäävää jos tilanne ei ole hyvä. Ollaan rehellisiä itsellemme ja toisillemme ja hyväksytään paitsi itsen, myös toisten heikkoutta. Elämässä opitaan kaiken aikaa, kukaan ei ole valmis.
Aina kaiken kestää paremmin kumppaninsa kanssa kun ongelmatkin jakaa. Niin heikko ei liene kukaan että ei voisi ottaa toista syliin. Onko niin että oma ylpeys torjutuksi tulemisesta saa pelkäämään? Heikompaa on lähteä tilanteesta ulos tai piiloutua puhumattomuuden alle.
Miksi mieluummin tuhotaan parisuhde, miksi sitä ei hoideta, kehitetä suhdetta ja elämää rakenneta yhdessä kun siihen on ryhdytty ja sitä haluttu? Parisuhteen alku sen on jo näyttänyt.
Ei vastaan tulevat ongelmat, ei huonot hetket ole kenenkään elämässä heikkoutta.
Niitä tulee ja menee kaikilla, mutta miksi näytellään lujempaa kuin ollaankaan.
Väärät asenteet kariuttaa usein suhteen, jokaisella on parantamisen varaa myös itsessään. Aina toiselta odottaminen ja syyttely on turhaa ja kaikki muutos elämässä lähtee lopulta itsestä ja omista asenteista, ihan jokaisella.