Ex yrittäjä, pakolainen omassa maassaan?

Pakolaispolitiikka on puhuttanut paljon niin eduskunnassa kun eri medioissa. Kokemukseni ja näkemykseni mukaan pakolaisten asema on maassamme varsin kohtuullinen, kiitos sosiaalitanttojen.

Minäpä kerron tiivistetysti perheemme tapauksen 80-luvun Suomesta. Olen ns. "rasvanahkainen" yrittäjä eli ammattimies joka rekisteröi toimintansa työkaverinsa kanssa. Teimme 5..6 vuotta duunia pienellä palkalla pitkää päivää rehellisesti ja tulevaisuuteen uskoen. Mutta eräs veroherra kaikessa viisaudessaan päätti kiusata pientä yrittäjää ja kaatoi kun kaatoikin pienen yrityksemme 3-vuoden jallituksen jälkeen.

Meiltä meni käytännössä kaikki, paitsi kaveri vaimolle jäi peritty omakotilalo joka säilyi avioehdon vuoksi hänen perheellään. Kun olin vaimon ja 3-lapsen kanssa vailla asuntoa menin kunnan (kaupungin) vuokra-asunnoista päättävien pakeille ja kerroin asunnon tarpeestamme. Kului muutama kuukausi eikä mitään kuulunut ja pelko oli "persiissä" kauanko pankki antaa asua menetetyssä kämpässä. Pistin lehteen ilmoituksen ja sain ilokseni 3-hyvää tarjousta vuokara-asunnosta. Saimme varsin edullisen ja perheen asuttavan huoneiston vuokrattua ja kaikenlisäksi mukavilta ihmisiltä (kai säälivät meitä)

Menin kunnan sosiaali- ja asuntotoimistoon ja ilmoitin, että olen omatoimisesti hommannut asunnon joten voitte antaa niitä "kämppiä paremmin tarvitseville" (kunnan omille työntekijöille)
Kysyin samalla vuokratukea, olihan meillä vaimo kotona ja 3-alaikäistä huollettavana. Nyt tullaan asian ytimeen, virkailija katseli aijemmin heitettyä vuokra-asunon hakupaperia ja tokaisi:"Jos teidän ammattinne on yrittäjä, ette tule saamaan mitään avustuksia, myöskään vuokra-asuntoa ei anneta"??? Olin äimänä ja suoraan sanottuna "vitutti" että korvissa soi.Ihmettelin mitä tekemistä alaikäisillä on minun ex-yrittäjyyteni kanssa? Hän kertoi "heillä olevan sellaiset säännöt", että yrittäjälle ei sosiaalitukea anneta?
Tästä suivaantuneena ilmoitin ottavani vaikka pirruuttani eron muijastani, jolloin koko poppoo putoaa kunnan syliin. Tähän virkaillija tokaisi:" eihän niin saa tehdä" ,ilmoitin asian olevan päätettävissäni, jos sen teen en heiltä lupaa kysy.

No tänään lapset ovat jo maailmalla ja ne on autettu kouluihin ja työ-elämään ilman yhteiskunnan tukea. Minua tosin jahtaa ulosotto osakeyhtiön veloista edelleen (18-vuotta) joita en tule maksamaan senttiäkään. Olen niin "kyrpiintynyt" kaikkiin virkamiehiin ja muihin kähmijöihin, että välillä tuntui siltä, että pitäisi käydä "kirveenkanssa verotoimistossa tervehdyskäynnillä". Onneksi ikä ja aika on pienentänyt "vitutusta" joten tämän kyllä kestää loppuun saakka.