"Tunnistatko sinä itsesi siinä pienessä lapsessa, joka huolestuu ja pahastuu herkästi, mutta varoo ilmaisemasta noita tunteitaan muille? Hän saa usein kuulla olevansa yliherkkä ja vaativa. Niinpä hän kerää ja panttaa sisäänsä murhetta ja pahaa mieltä, pyrkii sivuuttamaan tunteensa, yrittää olla aiheuttamatta huolta.
Silloin tällöin kuitenkin läikkyy yli. Joku näennäisen pieni vastoinkäyminen laukaisee lapsessa voimakkaan reaktion. Vanhemmat ovat ymmällään: Miten lapsi voi tällaisesta asiasta saada tuollaisen kohtauksen?
Lapsi ei voi käsittää, etteivät vanhemmat tajua, mistä kaikesta tässä on kyse - viikkoja vanhoista asioistakin. Hän ei kuitenkaan osaa tai jaksa selittää. Hyvää tarkoittavat, kunnolliset ja sensitiiviset vanhemmat ovat hädissään, koska eivät osaa lukea lapsensa ajatuksia. Lapsi ahdistuu ja turhautuu.
Herkkyys on nyky-yhteiskunnassa aliarvostettua. Näin voisi kenties tiivistää psykiatri Juhani Mattilan kirjan Herkkyys ja sosiaaliset pelot sanoman. Mies korostaa, että herkkyys on älykkyyttä, vaikka se voidaan helposti tulkita arjen tilanteissa toisin.
Herkkä ihminen rekisteröi kaiken aikaa niin monia asioita ympärillään, että menee myös keskimääräistä helpommin takalukkoon ja hämmentyy. Ihminen saattaa itsekin tulkita reaktionsa tyhmyydeksi tai kyvyttömyydeksi, vaikka pohjimmiltaan kyse olisi päinvastaisesta.
Silloin tällöin kuitenkin läikkyy yli. Joku näennäisen pieni vastoinkäyminen laukaisee lapsessa voimakkaan reaktion. Vanhemmat ovat ymmällään: Miten lapsi voi tällaisesta asiasta saada tuollaisen kohtauksen?
Lapsi ei voi käsittää, etteivät vanhemmat tajua, mistä kaikesta tässä on kyse - viikkoja vanhoista asioistakin. Hän ei kuitenkaan osaa tai jaksa selittää. Hyvää tarkoittavat, kunnolliset ja sensitiiviset vanhemmat ovat hädissään, koska eivät osaa lukea lapsensa ajatuksia. Lapsi ahdistuu ja turhautuu.
Herkkyys on nyky-yhteiskunnassa aliarvostettua. Näin voisi kenties tiivistää psykiatri Juhani Mattilan kirjan Herkkyys ja sosiaaliset pelot sanoman. Mies korostaa, että herkkyys on älykkyyttä, vaikka se voidaan helposti tulkita arjen tilanteissa toisin.
Herkkä ihminen rekisteröi kaiken aikaa niin monia asioita ympärillään, että menee myös keskimääräistä helpommin takalukkoon ja hämmentyy. Ihminen saattaa itsekin tulkita reaktionsa tyhmyydeksi tai kyvyttömyydeksi, vaikka pohjimmiltaan kyse olisi päinvastaisesta.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mattilan mukaan aistien herkkyys on lapsuudessa erityisen korostunutta. Lapsi tekee jo hyvin pienenä tarkkoja havaintoja ympäristöstään. Hänen psyykkinen ja fyysinen ihonsa ei ole vielä parkkiintunut. "Joskus tästä voi tulla ongelma, kun lapsi on aikuista älykkäämpi ja havaitsee sellaista, mitä vanhempi ei kykene tunnistamaan eikä ymmärtämään," Mattila kirjoittaa.
Kiltti lapsi on ehkä joutunut kovettamaan itseään ja sammuttamaan itsessään jotakin olennaista, jotta vanhemmat jaksaisivat ja selviäisivät hänen kanssaan.
Jos on kiltti pakosta tai sen vuoksi, että aikuiset eivät kestä lapsen persoonallisuutta kaikkinensa, se on tietenkin surullista. Onko silti pelkästään haitaksi, jos lapsi ryhtyy kasvattamaan itsestään rohkeampaa ja kestävämpää? Entä jos ujo lapsi kuoresta ulos murtautuessaan myös saa elämäänsä paljon uutta? Jotain kenties sammuu, mutta samalla jotakin syttyy.
Lapsi voi löytää rohkeuteen kasvamisensa tueksi itselleen esikuvan vaikkapa kirjasta tai elokuvasta. Tuollainen minä haluan olla kuin Tiina-kirjojen Tiina.
Turvallisuudentunne säätelee vahvasti ihmisen hyvinvointia. Pelko on Mattilan mukaan tiivistettyä turvattomuutta. Turvallisuuden perusteet voivat isojen pettymysten seurauksena horjua missä elämänvaiheessa tahansa, aikuisenakin.
Herkkä ihminen aistii keskimääräistä herkemmin myös vaaran. "Jos pelot saavat ylivallan, terveet jännitykset ja toiveet joutuvat väistymään. Muutosprosessi on vain pieneltä osin ihmisen itsensä hallittavissa," Mattila kirjoittaa.
Ihmisestä voi tulla sissi myös suomalaisessa arjessa. Miten monissa perheissä tälläkin hetkellä kamppaillaan jonkun perheenjäsenen ylitsepääsemättömien ongelmien kanssa. Väkivalta tai huumeet, työttömyys tai mielenterveysongelmat saattavat pakottaa niistä kärsivien läheisiä elämään jatkuvasti yli voimiensa, arvaamattomuuden ja pelon ilmapiirissä.
Kun vuodet kuluvat, ihminen alkaa pitää sissielämää normaalina. Helpotuksen tullessa hän ei enää osaa rentoutua nauttimaan tavallisesta arjesta. Sissielämän muistot jäävät päälle. Ihminen varautuu koko ajan pahimpaan.
Mattilan mukaan ikävimmät tunnemuistot saattavat säilyttää aktiivisuutensa vuosikausia, vaikka päälle päin näyttäisi siltä, että haavat ovat jo arpeutuneet tai jopa parantuneet. "Silti ne jostain sielun sopukasta aiheuttavat turvattomuutta ja ylimääräistä varovaisuutta; ihminen on herkistynyt odottamaan uusia iskuja. Hän jännittää ja pelkää tulossa olevaa pahaa, vaikka se ei ole edessäpäin vaan kaukana hänen menneisyydessään.”
Mattila kirjoittaa, että pelot eivät ole turvattomuuden syy vaan seuraus. Mutta miten ihminen sitten voisi rakentaa uudelleen liiaksi murtunutta elämänsä turvaperustaa?
Keskustelu ystävän kanssa voi helpottaa. Terapia saattaa tarjota aivan uusia näkökulmia ja rakennuspuita. Vanhanaikaisen päiväkirjan pitäminenkin voi auttaa tiedostamaan ja jäsentämään omaa elämää. Joskus avun tuo vain aika.
Herkkä ihminen näkee Mattilan kokemuksen mukaan virheet mieluummin itsessään kuin muissa. Hän ei loukkaannu normaalisti toiselle silloinkaan, kun siihen olisi aihetta, vaan hän pettyy itseensä. Oma helpotuksensa voisi tulla jo siitäkin, ettei syytä itseään omasta turvattomuuden tunteestaan.
Ihmisellä on kuitenkin vain rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa elämänsä merkittäviin rakennuspuihin. Itsesyytöksistä vapautuminen antaisi voimavaroja olennaiseen. Ja olennainen ei toki ole muiden syyttämistä vaan kokonaistilanteen realistista hahmottamista.
"Perusturvattomuus on kuin tietokoneohjelma, joka surraa automaattisesti kaiken taustalla ja verottaa toimintakapasiteettia." Mattila sanoo. Turhat pelot, vääristyneet uhkakuvat ja väärät itsesyytökset sitovat ihmisen luovuutta ja lahjoja. Pyrkimys niistä vapautumiseen ei ole todellisen minänsä kuolettamista. Se on pikemminkin pyrkimystä antaa elämälle mahdollisuus murtautua läpi.
Turvallisuus on Mattilan mukaan tiivistettynä sitä, että ihminen kokee olevansa hyväksytty. Tähän ajatukseen on helppo yhtyä. Jos minä haluan ystävänä tai vaikkapa lapsen vanhempana tai seurakunnan työntekijänä antaa lähimmäiselleni tunteen turvallisuudesta, minun täytyy viestiä hänelle ennen kaikkea varauksetonta ja ehdotonta hyväksyntää. Sietäminen tai suvaitseminen ei riitä.
Pitkään terapeuttikokemukseensa nojaten Mattila näkee myös uskonnon keskeiseksi osaksi monien ihmisten turvallisuutta ja elämän vakautta. Vaan mistä sitten, jos elämän suuret traumat ovatkin syntyneet juuri uskonnollisessa yhteisössä?
Turvallisuudeksi määritellään usein usko siihen, ettei suuria katastrofeja ole odotettavasti ja tulevaisuuteen suhtaudutaan luottavaisesti. Mielessäni herää vaativa kysymys: Kuinka realistista tällainen luottavaisuus on? Eikö elämä ole osoittanut tuhansin tavoin, että mitään kohtuutta ei ole? Kenelle tahansa voi koska tahansa tapahtua mitä tahansa.
Herkkyys ei ole vain vamma, jos ollenkaan. Silti erityiseen herkkyyteen liitetään usein kielteisiä ajatuksia, jotka ovat sisään rakennettuina kielessämme.
Yliherkkä: ihminen on jotakin liikaa. Herkkähipiäinen: ihminen loukkaantuu liian pienestä tai jopa aiheetta. Ailahteleva: vahva ja herkästi vaihteleva tunne-elämä on merkki epävakaudesta ja epäluotettavuudesta. Arka: ihminen on tarpeettoman varovainen ja pidättyväinen.
Esimerkkejä olisi helppo keksiä lisää. Ja kuitenkin: viisaus, empaattisuus ja sosiaalinen äly vaativat usein erityistä herkkyyttä.
Mattila näkee, että yhteiskunta ja työelämä suhtautuvat perusteettoman kielteisesti herkkiin ihmisiin. Luonteen herkkyyteen liittyviä myönteisiä ominaisuuksia ei arvosteta, koska ne eivät ilmennä työmarkkinoiden kaipaamaa päättäväistä dynaamisuutta. Silti moneen tehtävään sopisi parhaiten ihminen, joka olisi harkitseva ja ajattelisi asioita monelta kannalta.
"Hän olisi valmis korjaamaan toimintatapojaan ja pyrkisi tunnollisesti mahdollisimman hyviin työsuorituksiin. Hän hallitsisi itsensä ja välttäisi ylilyöntejä. ... Hän olisi tunneherkkä ja samalla sensitiivinen toisten tunteille. Hänellä olisi kyky kuunnella muiden mielipiteitä pyrkimättä dominoimaan. Hän ymmärtäisi toisia ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita yleensäkin.” Mattila kirjoittaa.
Ahdistus on Mattilan mukaan normaali tunne, jota pidetään liian helposti psykiatrisen sairauden oireena tai jopa itse sairautena. Tavallisesti ahdistuksen tunteet ovat vain ohimeneviä häivähdyksiä. Kokonaisvaltaisempana sielullisena pahoinvointinakin ahdistus voi olla merkki jostakin positiivisesta ihmisessä:
"Se on kaikesta huolimatta terveintä, mitä hänen sielussaan tapahtuu. Se todistaa, että hänen emotionaalinen maailmansa on elossa ja toimii. Ahdistusta voi pitää merkkinä siitä, että herkkyys ei ole kokonaan hävinnyt. Ahdistuksen takana on torjuttuna jotain sellaista, mitä ihminen ei sillä hetkellä kykene käsittelemään mielessään. Se voi olla jokin mielipahan tunne tai tärkeä kaipaus, jota ihminen pyrkii kieltämään.”
Ahdistus voi siis olla merkki myös elämänvoimasta ja tukahdutetusta kaipauksesta. Kiinnostava näkökulma! Millaisia kaipauksia ihminen saattaisi itseltään kieltää ja tietoisuudestaan torjua? Millaiset tarpeet herkkä psyyke tulkitsee erityisen vaarallisiksi?
Mattila puhuu kirjassaan paljon ihmisen tarpeesta tulla nähdyksi, noteeratuksi, huomioiduksi ja arvostetuksi. Ihmisellä voi olla vahva tarve esiintyä ja ilmaista itseään, vaikka hän tulkitsisi oman esiintymispelkonsa merkiksi siitä, ettei hän halua olla millään tavoin esillä.
Ehkä ihminen voi myös kieltää itseään kaipauksen olla ihminen. Hän kieltää itseltään tarpeen ja oikeuden epäonnistua ja mokata, koska pelkää tulevansa niiden vuoksi hylätyksi ja torjutuksi. Pelko jyrää kaipauksen ja siitä seuraa ahdistus.
Onneksi elämällä on taipumus murtautua läpi kovimmastakin asfaltista tai kiviseinästä, ennemmin tai myöhemmin. Se on elämän laki silloinkin, kun ahdingossa elävä ei enää itse jaksa pyrkiä mihinkään."
Ja sitten on meitä ilmeisesti poikkeuyksilöitä, jotka ovat herkkiä, rekisteröivät kaiken tunnetiloista alkaen, mutta prosessoivat nopeasti ja omaavat riittävästi sosiaalisia taitoja, jotta eivät mene takalukkoon.
Halusin vain kommentoida tuota pelkän herkkyyden korostamista. Yksin herkkyyden kanssa ollaan vasta ns. puolitiessä, sellaisen yksilön pitää vielä keksiä kuinka tulla toimeen lahjansa kanssa. Valitettavan monelta se ei koskaan onnistu. Lapset ovat oma lukunsa, he vasta opettelevat.
Tai sitten yksinkertaisesti vain sitä, että elämä voi olla vaikeaa joillekin.
Tai että ylipäätään asioista puhuminen, käsitteiden ymmärtäminen että tunteiden sanoittaminen voi tuoda ymmärrystä ihmisille niin halutessaan, jos aihe ylipäätään kiinnostaa. Win win.
"Ja sitten on meitä ilmeisesti poikkeuyksilöitä, jotka ovat herkkiä, rekisteröivät kaiken tunnetiloista alkaen, mutta prosessoivat nopeasti ja omaavat riittävästi sosiaalisia taitoja, jotta eivät mene takalukkoon."
Entä jos näin käy?
"Halusin vain kommentoida tuota pelkän herkkyyden korostamista. Yksin herkkyyden kanssa ollaan vasta ns. puolitiessä, sellaisen yksilön pitää vielä keksiä kuinka tulla toimeen lahjansa kanssa."
Mun mielestä pointti onkin se, että ihminen kuitenkin elää vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa ja se muokkaa ihmisestä esseen käsittelemiä asioita - lukkoja.
Niin kauan, kun ihminen selviää totutuilla tavoilla elämässään, asiat sujuvat. Olipa kyse mistä tahansa asiasta. Puun ja kuoren välistä on hankala oikaista tai peruuttaa. Täytyy vain kohdata asiat ja sitten vasta voi jatkaa eteenpäin, koska
"Onneksi elämällä on taipumus murtautua läpi kovimmastakin asfaltista tai kiviseinästä, ennemmin tai myöhemmin. Se on elämän laki silloinkin, kun ahdingossa elävä ei enää itse jaksa pyrkiä mihinkään"
Ehkä elämään tarvitaan kuitenkin luotsaajia ja heitä, jotka ymmärtävät kannatella silloin kun mikään ei ole enää mahdollista kuolemaa lukuunottamatta.
Missä ne oikeasti herkät ihmiset silloin ovat/olivat?
Menossa kovaa kyytiä kovaäänisesti eteenpäin. Julistamassa herkkyyttään -ehkä jopa ihmistuntijana. Tämä vain kommettina, että pidät itseäsi prosessoijana ja tunteidesi tunnistajana.
Kyse taitaa olla laajemmasta yhteiskunnallisesta asiasta, jota essee nimenomaan sivuaa.
Ja ylipäätään, jos oikeasti välittää, tuntee itsensä ja ymmärtää elämää ja ihmisiä ( tai haluaa ymmärtää) on aika hieno ihminen. Ja sellaisia on harvassa.
"Yksin herkkyyden kanssa ollaan vasta ns. puolitiessä, sellaisen yksilön pitää vielä keksiä kuinka tulla toimeen lahjansa kanssa"
Tämä kommentti jotekin lyttäsi koko ajatuksen koko esseestä.
"kuinka tulla toimeen lahjansa kanssa"
Se ei ole lahja -vaan ominaisuus ihmisessä. Mielestäni vain selvitymiskeino, joka aiheuttaa ahdistusta. Muista se! Se ei ole ylpeyden aihe, jota sun kirjoitus tihkuu!
Entä sitten me, jotka oivallamme riittävän ajoissa kaiken, tunnemme ja tunnistamme tunteemme ja pakenemme - mitä teemme älyllämme? Kenelle sitä suomme? Olemmeko narsisteja?
Ei, te olette psykopaatteja!
Tässä aiheesta lisää:
http://hidastaelamaa.fi/avainsanat/herkkyys/
Mun kokemus: ihmiset, jotka korostavat omaa herkkyytään ja intuitiotaan sanallisesti puheissaan, ovat yleensä olleet kaikkein vahvimpia jyrääjiä, vaikuttajia ja tylyttäjiä.
Vaikea oikeasti uskoa että heillä olisi mitään käsitystä herkkyyden todellisesta luonteesta.
Teennäinen herkkyys on usein tunnistettavissa ja kylmiä ovat moiset ihmiset.
Vastaako metsä niinkuin sinne huutaa? Entä jos:
""Tunnistatko sinä itsesi siinä pienessä lapsessa, joka huolestuu ja pahastuu herkästi, mutta varoo ilmaisemasta noita tunteitaan muille? Hän saa usein kuulla olevansa yliherkkä ja vaativa. Niinpä hän kerää ja panttaa sisäänsä murhetta ja pahaa mieltä, pyrkii sivuuttamaan tunteensa, yrittää olla aiheuttamatta huolta.
Silloin tällöin kuitenkin läikkyy yli. Joku näennäisen pieni vastoinkäyminen laukaisee lapsessa voimakkaan reaktion. Vanhemmat ovat ymmällään: Miten lapsi voi tällaisesta asiasta saada tuollaisen kohtauksen?
Lapsi ei voi käsittää, etteivät vanhemmat tajua, mistä kaikesta tässä on kyse - viikkoja vanhoista asioistakin. Hän ei kuitenkaan osaa tai jaksa selittää. Hyvää tarkoittavat, kunnolliset ja sensitiiviset vanhemmat ovat hädissään, koska eivät osaa lukea lapsensa ajatuksia. Lapsi ahdistuu ja turhautuu.
Mistä koskaan lapsi voi tietää, mitä on turhautuminen ja mitä on ahdistus?
Hänestä tulee kuulkaa todellinen sissi ja selviytymisen supersankari!
Monestakin ihmisestä löytyy herkkyyttä, mutta monetkaan eivät näytä tuota herkkyyttään maailmalle!!! Koska maailma on paikka jossa ei ruusuilla paljonkaan
tanssita. Tuon herkkyden jos maailmalle näyttää, mikä toisaalta on hyvä asia ja sitä itsekin kannatan, tuota herkkyyttä käytetään helposti aseena herkkyyden näyttäjää
vastaan.
Monet paskat nähneenä ja tikarin pistot ottaneena.
Jätän itse sen herkkyyden oikeisiin tilanteisiin, tilanteisiin joissa sitä ei hyväksi käytetä
eikä sormella osoiteta tyyliin- olet heikko ihminen.
Oli vähän näköalattomia nuo kommentit, jotka lyttäsivät herkkinä itseään mainitsevia ihmisiä jyrääjiksi ja tylyttäjiksi. Itse voin lievästi herkkänä ihmisenä (en kuitenkaan ole yliherkkä) sanoa, että herkkyyden kanssa pärjää paremmin kun sen tunnistaa itsessään tätä kutsutaan myös itsetuntemukseksi. Herkkyys on myös piirre, joka täytyy hyväksyä ja sitä voi arvostaa ja kyllä itseään voi kasvattaa vähän sietämään asioita. Tiedän, että monet eivät herkkyttä arvosta, mutta se ei ainakaan itseäni häiritse. Sensijaan voin sanoa ettei minunkaan normaalia kanssakäymistä enempää tarvitse arvostaa ihmistä, joka vaatii ääretöntä kovuutta ja kaikenlaista käyttäytymistä. Kaikkien kanssa voi ja on hyvä tulla toimeen oli sitten herkempi tai ei, mutta esimerkiksi suhdetta ja kumppanuutta ei kannata harkita ihmisen kanssa, joka näitä asioita ei osaa ottaa huomioon. Mutta onko se oikeastaan edes herkkyyttä, että osaa ottaa muutkin ihmiset huomioon? Valitettavsati ihmisten itsetuntemus monesti kasvaa vasta vanhemmiten elämänkokemuksen myötä ja tämä on varmasti yksi syy myös siihen miksi ihmissuhteet kaatuvat. Kehitytään henkisesti eri suuntiin.
"Valitettavsati ihmisten itsetuntemus monesti kasvaa vasta vanhemmiten elämänkokemuksen myötä ja tämä on varmasti yksi syy myös siihen miksi ihmissuhteet kaatuvat. Kehitytään henkisesti eri suuntiin."
Onko se valitettavaa vai normaalia? Siis tuo itsetuntemuksen kasvu?
Sori vaan, menee taas ohi aiheen ja koko esseen!!
Ja tiedän, että tämä artkkeli on saanut hyvin laajaa julkisuutta, kirjoittajasta en tohdi edes mainita ja nyt liikutaan erittäin koskettavalla aihepiirillä, jos sen vaan niin haluaa nähdä. Tai se on vaan oikeastaan tosiasia, josta ei voi väitellä!
Minusta on hyvä saada myös perspektiiviä kahdelta suunnalta - ne jotka välittävät ja toisaalta , kuka haluaa olla narsisti, typerä tai muuten vaan .......?
"Sensijaan voin sanoa ettei minunkaan normaalia kanssakäymistä enempää tarvitse arvostaa ihmistä, joka vaatii ääretöntä kovuutta ja kaikenlaista käyttäytymistä."
Mitä on ääretön kovuus? Ja kaikenlainen käyttäytyminen? Miten se ilmenee ja milloin annat ns. luvan itsellesi olla sinä :)?
https://www.youtube.com/watch?v=v2AC41dglnM
Vapauta patosi tuntemattomalle!
"Mutta onko se oikeastaan edes herkkyyttä, että osaa ottaa muutkin ihmiset huomioon? "
Sun kommentit raiskaa sairaalla tavalla koko aloituksen.
Ei miten ottaa huomioon?
ruokajonossa tyl/opiskelupaikassa ! LOL
lähikaupan kassalla LOL
kirjastossa lol
ihmissuhteissa LOL ja LOL eikä muuta!
ja sitten vielä
ravintolan vessajonossa, minä pidätän!
ja ps. tuo LOL ei aukene kenellekään teistä lukijoista. Se on jotakin ihan muuta kuin lol oikeasti tarkoittaa!
Tarkoitin sanomallani: valitettavasti itsetuntemus kasvaa vanhemmiten... sitä, että ihmisen elämänkulun ja kumppanuuden kannalta hyvä oli jos itsetuntemusta olisi jo nuorempana. No, joo kuten sanoin vaatii elämänkokemusta.
Joo, lue essee ja ole hiljaa, jos sulla ei ole mitään asiaa! Ihminen elää vuorovaikutusessa ympäristönsä kanssa, ja sinä haluat, että sinä/sinun jälkeläiset tunnistavat kaiken mahdollisen kaikissa mahdollisissa ihmisissä ja painelet heidän tietämättömyyden nappuloita haluamallasi tavalla? Ja olet ihmisyyden asiantuntija? Narsisti? Pientä häivitystä vähän joka lauseessa? Ei !Narsku haluaa aina ottaa omansa. Psyko elää ihan omassa moodissaan. :D
Sinä vaan unohdat ihmisen. Joka kuitenkin on ihminen. Et ole kaikkivaltias etkä Jumala. Itseasiassa se mitä teet on pahinta mahdollista.
Mikä toi maininta kumppanuudesta oli? Ei sitä ainakaan esseessä mainittu!
Ohoh taidat olla AP kun noin kovasti reagoit vastauksiin. Mietipä sanojani hieman tarkemmin ja syvällisemmin, kerroin herkän kokemuksia. Vastailin vähän kaikille ketjussa en vain aloitukseen. En ole ihmisyyden asiantuntija, mutta sinä vaikutat kiukkuiselta. Kippis ja kauniita unia.
En näe niissä muuatkuin buustausta tähän elämään. Selittelyä ym. Kerroit" herkän" kokemuksia, mutta et ottanut kuitenkaan onkeesi asiasta -ylpeys ei anna periksi!
http://nainuntaelamasta.fi/
Ja mä en todellakaan ole ap!
Itse olen niin herkkä, että se tekee minut todella "hauraaksi", mietin ja ylianalysoin kaikki asiat, tapahtumat, ilmiöt, ihmiset, ihan kaiken...
Ja tämä liika (jatkuva) syvällisten miettiminen saa aikaan sen, että olen suoranaisesti musertunut maailmassa tapahtuvien pahojen asioiden alle.
En vain kestä ihmisten pahuutta ja julmuutta, se kylmää minua.
Tiedän, että maailmassa on myös paljon hyvää ja kaunista, ja on myös aidosti hyväsydämisiä ihmisiä... Mutta silti, on niin paljon sydäntä särkeviä asioita, joilta en vaan pysty sulkemaan silmiäni ja mieltäni.
Tiedostan, että olen ns.yliherkkä, edesmennyt äitinikin totesi aikoinaan, että olin kuulemma herkin ja melankolisin ihminen kenet hän koskaan oli tuntenut.
Sanoi, että piirre nousi esiin minussa jo 4-vuotiaana, olin vakava ja mietiskelevä lapsi muihin verrattuna.
No, ehkä sitä vielä joskus saa rakennettua/kasattua itsestään vähän "vahvemman" ja "kestävämmänkin"...
Kauniita unia kaikille! :)