Satakunnan Kansassa oli 19.7.2014 juttu euralais-pariskunnasta, jotka oli tuomittu hevosiin kohdistuvasta eläinsuojelurikoksesta sakkoihin, yhteensä 600euroa, ja viiden vuoden kavioeläintenpitokieltoon. Lisäksi lasten nimissä olevat hevonen, varsa ja poni tuomittiin menetettäväksi valtiolle. Mies on 43-vuotias ja nainen 37-vuotias, hevoset oli aliravittuja ja muutenkin huonosti hoidettuja, laidun sopimaton eikä pihattoa oltu rakennettu määräyksistä huolimatta. Tallina toimi vanha varastorakennus, joka oli pimeä, likainen ja täynnä romua. Varasto oli lisäksi erittäin pieni. Varsoneen tamman kunnosta ja liikunnasta ei oltu huolehdittu. Hevoset on siirretty keväällä Harolaan toiseen talliin, olisi kiva tietää ovatko edelleen siellä, ja millä tavalla hevosten menetys valtiolle toteutetaan? Luultavasti kaikki Euran Kiukaisissa tietävät keistä on kysymys, perhe on ollut jo aiemmin lehtien otsikoissa.
Eläinsuojelurikos Eurassa
Hevosten puolustaja
0
270
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753445Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1101770Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2481466- 741356
- 661245
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991107Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521099- 631001
- 22937
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35883