Korvauksia tulojen menetyksestä

sanzi

Kohta 2kk olen ollut kuumeessa (37,4). Verikokeita yms on otettu, kaikki arvot ovat ok.

Työpaikalla eivät myöntäneet, että siellä olisi joku pielessä. Sain lääkäriltä todistuksen; etten voi työskennellä kyseisessä rakennuksessa.
Kuulin sitten, että ylempien pomojen huoneet on remontissa, todettu kosteutta. Oma pomoni ei missään vaiheessa ole maininnut asiaa, hänelläkin jatkuvaa poskiontelo tulehdusta, joka on kuulema normaalia.
Vaihdoin toimipaikkaa, sain heti flunssan ja kuumeilu ei loppunut. Nyt tutkitaan täältä kämpiltäkin varmuuden vuoksi kylppäri, ettei täällä olisi ylimääräistä kosteutta. Asutaan vuokralla ja kylppärissä on kait rakennus virheitä.

Tietysti olisin töissä,jos työolot olisivat ok.
Jos kuumeilu lakkaa loman aikaan, niin nykyinenkin toimipaikka on sitten kelvoton työntekoon. On jo pitemmän aikaa kypsyttänyt jatkuva lääkärissä juokseminen.

Voisinkohan saada jostain korvauksia tulojen menettämisestä? Oli vika sitten työpaikassa tai sitten meillä kämpillä.
Eilen viimeksi kävin lääkärissä ja sain sairaslomaa melkein 3vko.Nyt loma on sitten palkatonta. Kelasta maksaavat karenssin jälkeen vajaa 15e/pv. Ei paljon naurata.

13

1417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niinkö?

      korvauksia tuskin tulevat myäntämään.mutta aika äkkiä tipahdit kelan rahoille?15e.päivä?mihin 15e.päivä voi perustua?
      itse odotan/pelkään tätä tippumista kanssa.tosin 4 viikkoa sairiksella=sain kyllä normaali palkan vielä....

    • niin(sairaslomalla)

      hei!kuinka pitkään olet ollut sairaslomalla kun olet kelan korvauksilla?ja mihin perustuu 15e.päivä?eikö se tulisi olla palkkaan liitännäinen?

      • sanzi

        En ole vakituisessa työsuhteessa. Ehtona oli; 14pv palkallista sairaslomaa. Se on nyt loppunut. Kelan maksama korvaus lasketaan vuoden 2002 tulojen mukaan. Tai viimeisen 6kk:n tulojen mukaan. Olen ollut työttömänä ja siitä tämä 15e.
        Työssä olen ollut vasta alle 2kk. Jos asuisin yksin, olisi pakko käydä soskun luukulla,nyt sinne on turha mennä kun miehellä on niin "suuret" tulot. Tietysti voishan sitä koettaa sieltäkin sitä rahaa..


      • sairaslomalla
        sanzi kirjoitti:

        En ole vakituisessa työsuhteessa. Ehtona oli; 14pv palkallista sairaslomaa. Se on nyt loppunut. Kelan maksama korvaus lasketaan vuoden 2002 tulojen mukaan. Tai viimeisen 6kk:n tulojen mukaan. Olen ollut työttömänä ja siitä tämä 15e.
        Työssä olen ollut vasta alle 2kk. Jos asuisin yksin, olisi pakko käydä soskun luukulla,nyt sinne on turha mennä kun miehellä on niin "suuret" tulot. Tietysti voishan sitä koettaa sieltäkin sitä rahaa..

        joo totta.samoin kävi itsellänikin joitain vuosia sitten,sairastuin siis homeesta.en ole saannut korvauksia tms.nyt jälleen sama kierre ja asunnossa kosteusvaurioita...sairastuin elokuussa(poskiontelot ynm.ja jatkuu vain.


      • sairaslomalla
        sairaslomalla kirjoitti:

        joo totta.samoin kävi itsellänikin joitain vuosia sitten,sairastuin siis homeesta.en ole saannut korvauksia tms.nyt jälleen sama kierre ja asunnossa kosteusvaurioita...sairastuin elokuussa(poskiontelot ynm.ja jatkuu vain.

        otsikko niin se muuttui kohdalla.kirjoitus älä luovuta on lyhennetty kertomus homekokemuksista minun elämässä.


    • kortisooni

      Vakuutusyhtiöt maksavat korvauksia vakuutuksen mukaan. Ammattitautikorvauksia maksetaan työnantajan pakollisen tapaturmavakuutuksen mukaan. Jos kyseessä on homealtistus työpaikalla, se täytyy tutkia työterveyshuollossa.

      • Luulosairas?

        sait korvausta vakuutusyhtiöltä. Meidän firma joutui muuttamaan uusiin tiloihin, koska ilma oli saastunut. En saanut edes maksusitoumusta Ifiltä työterveyslaitokselle, vaikka olin melkein jatkuvasti lääkekuurilla ja apteekin kattokin tuli täyteen puolessa vuodessa.Työterveyslääkäri ei päästänyt enää edes työpaikalle loppuaikana.


      • homekipuilija

        Voi, voi!
        Kovasti elämän sinua pitää vielä kasvattaa.Kumauttapa napakasti vasaralla oikean käden etusormeen (jos olet oikeakätinen), ja kirjoita sen jälkeen "oikein sinulle" tuhat kertaa, eli noin yhden työpäivän verran. Oikein hyvä, et ainakaan joudu kortistoon fyysisten syiden takia! Mutta voin kuvitella, että olet työpaikallasi oikea ilopilleri ja työtehon nostattaja, puhumattakaan ilmiselvästä myötätuntoisuudestasi!


    • pois työstä...

      juuri tuollaiset laiskottelijat onneksi joutuvatkin pois työstään ja kortistoon jonne ne kuuluvatkin. Ikuisiksi ajoiksi ja jo ensi lama- kaudeksi!

      • sairastellut

        Vaikka tuontasoisia viestejä ei pidä ottaa tosissaan kirjoitettuina, on minun silti myös kommentoitava.

        Olet varmaan iloinen kuullessasi, että vaikka olen sairastellut seitsemisen vuotta, käyn jatkuvasti kuumeisena ja flunssaisena töissä. Teen sellaista työtä, jossa on käytettävä aika ajoin myös fyysistä voimaa.

        Huraaaaaaaaaa! Ei puhettakaan laiskottelusta minun kohdallani.


      • Krv

        Taitaa olla korviesi välissä oleva tila aika ahdas ja takkuinen pöheikkö, kun et edes seuraa mitä ympärilläsi tapahtuu. Ei ihmiset turhaan kirjoittele vaikeuksistaan! Kyllä nämä viestit tällä osastolla kertovat tämän yhteiskunnan tilasta ja sen ohjailusta.


      • Näin ilkeästi

        Miksi ihmeessä kirjoitat noin ilkeästi nimimerkki "pois työstä" ?
        Voit itsekin jonain päivänä sairastua homeesta ja silloin oma ilkeytesi tulee sinun itsesi kohdalle.

        Mikä saa sinut olemaan noin ylimielinen?
        Ei ole suurempaa murhetta kuin joutua pois työstä, josta todella pitää. Työssä ei voi olla, koska ilma loppuu ja jatkuvasti on kuume ja välillä on oltava sairaalahoidossa tulehtuneita keuhkojaan hoidattamassa.

        Kerro miksi vastasit "oikein sinulle" "pois työstä" NOIN YLIMIELISEN ILKEÄSTI. Miksi ??


    • Homentikko

      Kosteuttako vain on löydetty ? Jos kosteus on ollut yli kaksi viikkoa, siihen yleensä tulee jo kosteusvauriomikrobeja (homeet, hiivat, bakteerit).

      Sinulla on lakisääteinen oikeus saada työsuojeluvaltuutetun kautta työpaikkasi sisäilmamittauksen tulokset.

      Sinulla on myös lakisääteinen oikeus päästä ammattitautitutkimuksiin, VAIKKA olet sijainen.
      Työnantajasi vakuutusyhtiö korvaa tutkimukset.

      Älä välitä noista asiattomista kirjoituksista. Niitä kirjoittelevat jotkut tyhmät ja homesairauksista tietämättömät ihmiset, jotka voivat myös itse jonain päivänä sairastua vakavasti työpaikkansa homeista.

      Kuume on merkkinä altistumisestasi ja reagoimisestasi homealtistumiseen.
      Minun kuumeiluni loppui, kun pääsin pois hometiloista. Kuume oli juuri useimmiten 37,4 ja nyt normaalilämpö on 36.2.

      Kun olen pois tietoisesti homepaikoista, voi muutkin homesairauden oireet livittyä noin kolmen vuoden kuluttua. Ainahan sitä vahingossa saattaa mennä johonkin tilaisuuteen tai vaikka markettiin, jossa katot ovat vuotaneet ja home haisee. Silloin on kiireesti lähdettävä ulos. Koko loppuikäni minun on vältettävä paikkoja joissa on kosteusvauriomikrobeja.

      Hyvää pääsiäistä ja voimia Sinulle !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7907
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      451
      2190
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      2092
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1668
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1224
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1205
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1075
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      829
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      724
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      715
    Aihe