Puolueet eivät halua puuttua veroparatiisikikkailuun

Johtuuko painostuksesta vai sitten aatteesta mutta mikään ei tule muuttumaan ainakaan parempaan päin.

http://finnwatch.org/fi/uutiset/185-puolueiden-veroparatiisitalouteen-liittyvissae-kannoissa-on-eroja
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No eihän siinä linkissäsi noin sanottu vaan päinvastoin todettiin että persut vastustavat kaikkia säätelyä lisääviä toimia, Kokoomus lähes kaikkia, sitä vastoin Kokoomuspersujen pahimmat poliittiset kilpakumppanit kannattavat veroparatiisien kuriin saattamista ja rahavallan palauttamista kansalle.


"Kyselyyn vastanneiden mielipiteet jakautuvat kahteen eri leiriin. Siinä missä toiset puoltavat lainsäädännöllisiä toimia vastuullisen veronmaksun toteuttamiseksi, toiset katsovat, ettei aggressiivisen verosuunnittelun hillitsemiseen tarvita nykyistä tiukempaa sitovaa sääntelyä.

Huomattavasti eniten painoarvoa verovastuusääntelylle vastauksissaan antavat Vihreiden, Vasemmistoliiton ja SDP:n eurovaaliehdokkaat. Myös Vihreiden ja SDP:n puoluesihteerien antamat vastaukset tukivat sääntelyn lisäämistä.

Myös RKP:n ja Kristillisdemokraattien vastanneet euroehdokkaat pitävät aggressiivista verosuunnittelua hillitseviä toimenpiteitä tärkeinä, mutta tyytyvät usein vapaaehtoiseen sääntelyyn tai asteittaisiin lainsäädännön tiukennuksiin sen sijaan, että suuria säädösuudistuksia tehtäisiin heti kerralla.

Kokoomuksen kannat ovat yleisellä tasolla sääntelyä puoltavia, mutta puolue kuitenkin vastusti keskustelussa olevia tiukempia sääntelyuudistuksia ja niiden sitovuutta.

Perussuomalaiset puolestaan vastustavat puoluesihteerinsä vastausten perusteella lähes kaikkia keskeisiä lainsäädäntöhankkeita. "

Äänestä

ei se painostuksesta johdu

otetaan sijoittaja (pieni) pääomanomistaja (suuri)
sosiaalihippi (helsingistä)

Poliitikko puhuu mitä puhuu mutta Kreikasta Utsjoelle
jokainen järjestää ukot järjestykseen

1. pääomanomistaja
2. piensijoittaja
3. sosiaalihippi

Työtätekevä on poikkeus, ja voi asettua eri tahoille

Veroparatiiseja ei täysin voida poistaa etteivät wahlroosit
lähde usa:han tms.

PERUSSUOMALAISUUSTAKTIIKKA

SÄILYTÄ TYÖPAIKKASI JA PIDÄ OSAKESALKKUA PIENSIJOITTAJAN
ASETUT EHKÄ KOHTAAN 1,5 YLLÄ JOLLOIN
SINULLA MENEE KIVASTI
ja voit keskittyä jopa politiikkaan
koska sinua ei voida painostaa kun on omaa massia

Äänestä
  • Uskoisin että Hakkarainen on juuri tuollainen

    kundilla on omaa massia
    ja nostaa omaa palkkaa omasta firmasta

    ja voi käydä myös eduskunnassa puhumassa mamuista suorat

    sanat eikä pelkää komusossuhippien painostusta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lupaukset/teot kirjoitti:

Johtuuko painostuksesta vai sitten aatteesta mutta mikään ei tule muuttumaan ainakaan parempaan päin.

http://finnwatch.org/fi/uutiset/185-puolueiden-veroparatiisitalouteen-liittyvissae-kannoissa-on-eroja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu