Vieläkö muistat oman syntymäsi?

Oliko se hauskaa pullahtaa valoisaan ja valmiiseen maailmaan, joka vain odotti uutta kulkijaa?
Kaikki ilot ja surut vielä kaukana edessä, ei huolta huomisesta.
Ja kätilön karvainen naamataulu, kun hän hampaat irveessä kiskoi tulevaa veronmaksajaa ihmisten ilmoille.

Aah...oli se vaan niin mukava kokemus, että tekisi mieleni syntyä uudelleen.
Ja monta on päivää, jotka vaihtaisin pois.
3099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Juu. Taivas(kin) itki ku minä synnyin ja ukko ylijumlala räyhäsi taivaalla iskien salamoitaan. Aika juhlava oli maailmaanpullahdus :).

Äänestä

Kun minä synnyin, niin koko kansa karkeloi. Oli vuoden valoisin yö ja vieläkin syntymäpäivääni juhlistetaan polttamalla kokkoja.

Äänestä

Minä synnyin maailmalle lahjaksi vuoden lahjakkaimman juhlan tienoilla.
Apinoita ei ollut silloin, eikä vieläkään täällä kätilöinä.

Äänestä

Ryssä pommitti just silloin väärää osoitetta 7 km:n päässä... Itse tapahtumaa en muista, mutta sitä edelliset muistan. Ja oikein hyvin... Myöhemmässä elämässäni olen löytänyt selitykset niille asioille, joita en silloin tiennyt.

Äänestä

Nythän on niin, että elämä lyhykäisyydessään on kahden tapahtuman välissä, se alkaa siemensyksystä ja päättyy kuolemaan.

Äänestä
  • Väärin. Siittiö ei ole vielä elämä.

    Äänestä

  • onhan se vielä jonkin verran aikaa kiiltona isän silmissä

    Äänestä

  • UPDATE_10724468 kirjoitti:

    Väärin. Siittiö ei ole vielä elämä.

    Kukas sellaista on väittänytkään?

    Äänestä

  • opettele lukemaan kirjoitti:

    Kukas sellaista on väittänytkään?

    quando sanoo:

    "elämä lyhykäisyydessään on kahden tapahtuman välissä, se alkaa siemensyksystä ja päättyy kuolemaan."

    Eli kyllä minusta hän ihan selkokielellä tuossa sanoo että elämä alkaa siemensyöksystä. Ja siitä taas johtopäätös että hänen mielestään siittöstä koksa muita soluja siinä silloin ei vielä ole.

    Joten opetteles itse vaan ;)

    Sitä paitsi siittiät voidaan pakastaakin välissä, joten elämän aloittamiseen ei tarvita juuri syöksyä.

    Äänestä

  • henrjii kirjoitti:

    onhan se vielä jonkin verran aikaa kiiltona isän silmissä

    Siittiökö?

    Äänestä

  • UPDATE_10724468 kirjoitti:

    Siittiökö?

    No ei, kun sinä.

    Äänestä

  • UPDATE_10724468 kirjoitti:

    Siittiökö?

    ei kun kiima

    Äänestä

Minun syntymäni jälkeen juhlittiin Joulua. Jouluyö, juhlayö, kaikuu vieläkin pääni sisällä suuren juhlan kunniaksi.

Äänestä

En muista, mutta on kerrottu.

Olen syntynyt mummolaani kauniina lämpimänä kesäyönä.
Heiniä oli korjattu latoon sinä päivänä.

Äänestä

Tiedän vain päivän ja vuoden, olen siis Leijona horoskoopissa .
Onko ihminen vasta sitten yksilö kun hengittää itse - toki ennen sitä elävä ihminen.

Äänestä

En muista syntymääni mutta yritän toimia niin että muut muistavat sen vielä kuolemani jälkeenkin.

Äänestä

Patsas olisi kiva
Syntymä on aika raju hetki sekä äidille, että lapselle. ....

Tuo, että toimii niin että jää seuraavien mieleen, on hieno ja velvoittava tavoite.
Immanuel Kant :"toimi siten, että siitä voisi tulla yleinen laki"

Äänestä

ole ohi,,,

Minä tyttö se syynyin keittiön lattialle että kolahti, olin niin kiireinen näkemään tätä maailmaa, ettei äiti sänkyyn ehtiny,
kätilöki tuli vasta lattialta mua korjaamaan pesualtaaseen,
vauhtia on piisannu koko elämän ajan,
ja noi komiat jälkeläiset ne vasta ihmetyttää, mihin ne oikein ovat tulleetkaan
noin fiksuja tohtoreita sun muita inssejä,
miä olen tämmönen tavallin tallukka,
mutta noi jälkeläiset on jumalan ihme,
mistähän syystä, vaikka en ole heitä ansainnu,
olisinko ollu edellisessä elämässä niin surkee tyyppi että nyt jumala korvasi ja hyvitti sen ajan,
tai olisko asia ollu päin vastoin että olisin ollu jo silloin hyvä ja nyt vielä parempi,
tiijä häntä,
jumala yksin tietää.

Äänestä

Lapset on aina jumalan lahja,
jokaisen raskaana olevan kannattaa rukoilla jumalan siunausta lapselleen jo raskaus aikana, jumala kuulee rukoukset,
lapsi tulee saamaan jumalan suojelun koko elämänsä varrelle jo kohdusta alkaen,
onnellisen ja menestykään elämän salisuus on usko jumalaan ja jeesukseen,
ja jumalan suureen armoon.

Äänestä
  • Pakkohan ne sellaisina on ottaa.
    Itse olen onnellinen, ettei meille lapsia annettu.
    Samoin puolisoni.

    Me ihmiset emme ole kloonja toisistamme.

    Äänestä

"lapsi tulee saamaan jumalan suojelun koko elämänsä varrelle jo kohdusta alkaen, "

Nyt kyllä tuli mieleen..............
Miks maailmassa sitten on niin paljon nälkää näkeviä, henkisesti ja fyysisesti hyväksikäytettyjä, pahoinpideltyjä lapsia. Onko vika siinä ette heidän puolsetaan ole rukoiltu?

Äänestä

tulessakaan.

usiina60

juuri siitä on kysymys, heidän vanhempansa ei ole tietoisia jumaln valtavasta voimasta, eivätkä varmaan elämän kolhiman edes muista jumalan olemassa oloa,
se on surullista mutta totta monen kohdalla,
siksi raamatun sanaa pitää tuoda paljon enemmän ihmisten tietoisuuteen,

Äänestä
  • Miksiköhän sitten monien pappien ja pastoreitten jälkikasvun elämä menee päin prinkkalaa? Ovatko vanhemmat unohtaneet jumalan olemassaolon ja hänen voimansa odotusaikana?

    Äänestä

"totuus ei pala"

Ihan ystävällisessä hengessä kirjoitan, mutta eikö kirkko esim ole tehnyt paljoin työtä näiden hätääkärsivien eteen. En uskso etteikö olisi myös rukoiltu. Ja varmaan ihan meillä itse kullakin on tilanteita, joissa käsiä on lasten vuoksi ristiin laitettu, ilman tulosta.

Joten, vaikka en sillain kiihkeän ateisiti olekaan, en usko tuohon konkretiaan että jos rukoilet, saat.

Äänestä
  • sinä sen ITSE sanoit, " en usko tuohon "

    siinä on se vika kun aito usko puuttuu,

    niin,,,,, taisi unohtua sanomatta että uskoki on lahja jumalata,
    se ei koskaan tule ihmisestä istestään,
    ---- usko ON suuri lahja jumalata, joka sen on saanu uskoo kaiken mitä raamattu puhuu totuudesta,
    ja ihminen pysyy ikuisesti itsekki totuudessa,
    uskon saa kun jaksaa rukoilla sitä jumalata,
    lopulta jumala kuulee rukouksen ja ihminen saa uskonlahjan,
    se on ihmeelinen voima ihmisessä.
    sitä ei voi toinen selittää, se pitää ihmisen itse kokea ja kiittää kaikesta jumalaa,
    kaikista lahjoista mitä hän suo ihmisen elämään,
    niitä lahjoa on valtavasti elämän varrella. koko elämä on lopulta lahja.

    sinäki saat uskon lahjan JOS sinä sitä todella aidosta sydämmestäsi pyydät,

    Äänestä

  • tämä on tosi*** kirjoitti:

    sinä sen ITSE sanoit, " en usko tuohon "

    "totuus eo pala"

    Sanoin että en usko siihen konkretiaan että jos aidosti uskoen rukoilee,alla saataisiin nälänhädässä olevalle lapselle ruokaa, syöpäsairas lapsi paranemaan tm
    s.. Jos siitä olisi näyttöä, uskoisin.

    Kuka määrittelee, kenen usko on se aito ja oikea, kuka uskoo riittävästi.

    Minulla on oma uskoni, joka ei ole niin konkreettinen kuin Sinun. Minun Jumalani ei vaadi pyyntöä saada uskoa vaan saan uskoa kun itse haluan.. Minun Jumalallani ei ole konkreettisia keinoja poistaa nälänhätää maailmasta, sotia tai ilmastomuutosta, viattomien lasten kärsimyksiä. Jos hänellä olisi, hän olisi sen jo tehnyt.

    Elämä sinällään on lahja.

    Olet siis itse luonut Jumalan (sellaiseksi kuin itse haluat hänen olevan), eikä Jumala sinua?

    Äänestä

  • ent siivoojaparka kirjoitti:

    Olet siis itse luonut Jumalan (sellaiseksi kuin itse haluat hänen olevan), eikä Jumala sinua?

    Juuri näin, sillä perimällä mikä sopii minulle ja minun arvo- ja etiikkamaailmaani. Se ei missään nimessä ole mikään peineteinen luulisin.Siihen ei tarvita mitään yhteisöä pönkittämään vaan se on suorayhteys molemmin päin :).

    Äänestä

  • UPDATE_10724468 kirjoitti:

    Juuri näin, sillä perimällä mikä sopii minulle ja minun arvo- ja etiikkamaailmaani. Se ei missään nimessä ole mikään peineteinen luulisin.Siihen ei tarvita mitään yhteisöä pönkittämään vaan se on suorayhteys molemmin päin :).

    ................tai ehkä me molemmat muokkaamme toisiamme.

    Äänestä

Joka vuosi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

maailman tuulet kirjoitti:

Oliko se hauskaa pullahtaa valoisaan ja valmiiseen maailmaan, joka vain odotti uutta kulkijaa?
Kaikki ilot ja surut vielä kaukana edessä, ei huolta huomisesta.
Ja kätilön karvainen naamataulu, kun hän hampaat irveessä kiskoi tulevaa veronmaksajaa ihmisten ilmoille.

Aah...oli se vaan niin mukava kokemus, että tekisi mieleni syntyä uudelleen.
Ja monta on päivää, jotka vaihtaisin pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu