Käännyn sisään parkkihalliin oikealle. Oikealta tulee samaan aikaan ulos auto kolmion takaa. Pitääkö minun antaa tälle tilaa, eli mahdollisesti lähteä peruuttamaan, jos olen ehtinyt kääntyä niin paljon, ettei toinen auto muuten mahdu tulemaan ulos?
Kumpi väistää?
Autoileva
12211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ajatko samaa kaistaa parkkihallin sisään ja ulos? Missä tälläinen tilanne on mahdollinen? Kolmion takaa tuleva väistää, ellei sinullakin ole - silloin sinä väistät oikelta tulevaa.
Se jolla on kiireempi, antaa tietä.
Paikassa on kyllä kaksi kaistaa, mutta ahdasta on, jos ulostuleva on kääntymässä ulos vasemmalle ja sisääntuleva sisään oikealle.
se kumpi ei pysynyt omalla kaistalla väistää tietenkin. Tietysti fiksumpi voi väistää myös jos näkee että toinen on kädetön kuljettaja.
Ulos ajava väistää kaikkea muuta liikennettä, kuten mm edestä meneviä jalankulkijoita ja parkkihallin edessä kulkevia autoja, kuten myös sinne parkkihalliin kääntyviä autoja.
En vaan myöskään ymmärrä missä on niin oudosti rakennettu väylä parkkihalliin jossa ulosajava joutuu koukkaamaan sisään ajavien kaistalle kääntyessään vasemmalle (ellei se sitten halua ajaa vastaantulevien kaistaa).
Laitappa google mapilla linkkiä niin pääsee kattomaan tälläsen parkkihallin liittymän, muuten on aika vaikee kuvitella että tuollasia on olemassa.
Jokainen pysyköön kaistallaan jos on merkitty.
Aloittaja taisi huomata oman mokansa vasta kun kirjoitti siitä tänne asiantuntijaraatiin. Vai mikä muu lienee syynä sille, ettei tapahtumapaikasta löydy kuvatusta? Onko kyseessä perähikiän Pirsma kenties?
Missäköhän tämänkin kysyjä on ajokorttinsa teetättänyt...
Tilanne on kuitenkin muodostunut ja kolmen tuuman putkeen ei mahdu neljän tuuman pa..aa. Paremmin mahtuu sisälle, kun päästää ensin sieltä jonkun pois. Se on helppoa vielä, kun on vasta kääntynyt hallin suulle. Turha tuossa on alkaa mittanauhaa hakemaan.
Kannattaa kääntää kolmio ylösalaisin ja sitten ulostuleva ajaa sisään ja sisäänmenevä ajaa ulos, sitten toimii.
Kyllä monissa paikoissa tulee tilanne vastaan jossa vaaditaan hiukan ajattelukykyä eikä niinkään miettimistä kumman pitää väistää sääntöjen mukaan. Yleensä väistää se jonka on helpompi se tehdä, mutta jos toinen ei esimerkiksi osaa kunnolla pakittaa kai kokeneempi voi sen tehdä. Monissa parkkihalleissa on niin ahtaat käytävät ja väylät, että pakosti auton kulma menee toisen aluelle. Onko se niin kauheaa väistää vaikka lakikirjan mukaan olisikin ollut oikeassa.
Näinhän se maalaisjärjen mukaan menee. Mutta jos kolahtaa, se on väärässä jonka auto ei ole kokonaan omalla kaistalla. Toiselle kaistalla ajavaan ei saa törmätä vaikka kuinka olisi kolmio jossain. Kolmio kuin koskee vain samalle kaistalle pyrkiviä.