.. joskus vaan tulee mieleen että milloin on mun vuoro..? Ei olla rikkaita.. kolme lasta joista kaks on minun ja pieni poika 10kk yhteinen..Mies töissä. minä jäin hoitovapaalle..
Nyt alotan sen unikoulun.. oon todellakin hippassut yöt pojan kans ettei hän vaan herätä muita.. tissille nukuttanut, viereen ottan.. pompannut taputteleen joka inahuksesta ettei vaan MUUT herää... nyt poitsu herää kahen kolmen tunnin välein imasemaan kerran pari nukahtaakseen uudelleen;toisinaan useamminkin.. Perhe naureskelee haukotukselleni ja huonolle muistilleni (olen hyvin nukkuneenakin hajamielistä sorttia). Aivan pienenä poitsu nukkui kuusi ja jopa seitsemänkin tuntia mutta nyt kesä (ainakin) mennyt näin. Päikkäreitä nukkuu vaihtelevasti.. nyt paremminku alkukesästä (muistaakseni se oli kevättä/alkukesää). Mies on reissuhommissa nyt ainaki pari päivää.. jos poika ei nuku kunnolla ku tulee, heräilköön tai menköön muualle... Minen jaksa! Ja tuskin pienikään saa kunnon lepoa tällä tavalla?
Rahat on tiukilla.. mulla itellä on vaatteet ja kengät säpäleinä ennen ku on pakko ostaa uudet! Miehellä tupakkaa menee kohta kaks askia päivässä (en uskalla edes ehottaa että ees vähentäs) ite lopetin kun huomasin olevani raskaana..
Vapaata mulla ei ole.. eilen poika oli kyllä mummolla ja olin asioita toimittamassa sen kolme varttia.. mies menossa kalalle viikonlopuksi.. (eka kertaa joo). Hän käy ravintolassa kerran pari kuussa. ei paljon eikä liikaa..
En halua kieltää.. en halua heille napista. Olen onnellisempi kuin ikinä. Mutta en osaa olla marttyyri. Se ei ole mun luontoni. Rakastan lapsiani ja pistän heidät mieluusti tarpeitteni edelle. Ja toisinaan miehenikin. Tosin olen itteni ja pojan kustannuksella taannut liikaa yöunia hänelle kun hänhän käy töissä. Tosin itse olen vastuussa pienen pojan tarpeista.
Kamalan syyllinen olo... Jonotan omaa vuoroani, nukkua, saada uudet sukat, syödä rauhassa, käydä vessassa rauhassa ja aina jonkun päästän edelle. En pidä siitä että vuoron odottaminen suututtaa minua. Huusaan huusaan.. Eikä he edes kiinnitä siihen huomiota, koska tyhmä(?) odotan hiljaa enkä sano mitään. Mutta tulee syyllinen olo kun alan vaatimaan jotakin..Omaa vuoroani.
En minä hirveitä vaadi... Että mies ei torkuttaisi herätystä aamuisin.. että hän joskusviikonloppuaamuisin heräisi pojan kans.. On hän ottanut päivällä pojan ja lähtenyt jonnekin että saan levähtää mutta ei siitä tule mitään kun isommat jää tänne pölisemään ja ravaamaan huoneisiin.. Ehkä juuri nukkuminen vaivaa mua eniten. Väsyneenä ärsyttää muukin. =/
Tää teksti on valivalivalia.. ja sekava kuin mikä. olen tänä aamuna herännyt neljältä. poika nukahti puol kuuden aikaan itkuunsa. sitten piti tuo yks alkaakki laittaan kouluun..Alkuyökin nukuttiin pätkissä. Koetan nyt mennä nukkumaan, jos hän nukkuisi. Etten sortuisi suloista ihanuutta taas ottamaan syliin ja viereen nukkumaan.. Tunnen itseni hirviöksi kun laitan häntä omaan sänkyynsä vaikka järkiki sanoo että kaikki nukkuu silloin paremmin. Jään edelleen oottamaan vuoroani syyllisenä ja hiljaa..
Nyt alotan sen unikoulun.. oon todellakin hippassut yöt pojan kans ettei hän vaan herätä muita.. tissille nukuttanut, viereen ottan.. pompannut taputteleen joka inahuksesta ettei vaan MUUT herää... nyt poitsu herää kahen kolmen tunnin välein imasemaan kerran pari nukahtaakseen uudelleen;toisinaan useamminkin.. Perhe naureskelee haukotukselleni ja huonolle muistilleni (olen hyvin nukkuneenakin hajamielistä sorttia). Aivan pienenä poitsu nukkui kuusi ja jopa seitsemänkin tuntia mutta nyt kesä (ainakin) mennyt näin. Päikkäreitä nukkuu vaihtelevasti.. nyt paremminku alkukesästä (muistaakseni se oli kevättä/alkukesää). Mies on reissuhommissa nyt ainaki pari päivää.. jos poika ei nuku kunnolla ku tulee, heräilköön tai menköön muualle... Minen jaksa! Ja tuskin pienikään saa kunnon lepoa tällä tavalla?
Rahat on tiukilla.. mulla itellä on vaatteet ja kengät säpäleinä ennen ku on pakko ostaa uudet! Miehellä tupakkaa menee kohta kaks askia päivässä (en uskalla edes ehottaa että ees vähentäs) ite lopetin kun huomasin olevani raskaana..
Vapaata mulla ei ole.. eilen poika oli kyllä mummolla ja olin asioita toimittamassa sen kolme varttia.. mies menossa kalalle viikonlopuksi.. (eka kertaa joo). Hän käy ravintolassa kerran pari kuussa. ei paljon eikä liikaa..
En halua kieltää.. en halua heille napista. Olen onnellisempi kuin ikinä. Mutta en osaa olla marttyyri. Se ei ole mun luontoni. Rakastan lapsiani ja pistän heidät mieluusti tarpeitteni edelle. Ja toisinaan miehenikin. Tosin olen itteni ja pojan kustannuksella taannut liikaa yöunia hänelle kun hänhän käy töissä. Tosin itse olen vastuussa pienen pojan tarpeista.
Kamalan syyllinen olo... Jonotan omaa vuoroani, nukkua, saada uudet sukat, syödä rauhassa, käydä vessassa rauhassa ja aina jonkun päästän edelle. En pidä siitä että vuoron odottaminen suututtaa minua. Huusaan huusaan.. Eikä he edes kiinnitä siihen huomiota, koska tyhmä(?) odotan hiljaa enkä sano mitään. Mutta tulee syyllinen olo kun alan vaatimaan jotakin..Omaa vuoroani.
En minä hirveitä vaadi... Että mies ei torkuttaisi herätystä aamuisin.. että hän joskusviikonloppuaamuisin heräisi pojan kans.. On hän ottanut päivällä pojan ja lähtenyt jonnekin että saan levähtää mutta ei siitä tule mitään kun isommat jää tänne pölisemään ja ravaamaan huoneisiin.. Ehkä juuri nukkuminen vaivaa mua eniten. Väsyneenä ärsyttää muukin. =/
Tää teksti on valivalivalia.. ja sekava kuin mikä. olen tänä aamuna herännyt neljältä. poika nukahti puol kuuden aikaan itkuunsa. sitten piti tuo yks alkaakki laittaan kouluun..Alkuyökin nukuttiin pätkissä. Koetan nyt mennä nukkumaan, jos hän nukkuisi. Etten sortuisi suloista ihanuutta taas ottamaan syliin ja viereen nukkumaan.. Tunnen itseni hirviöksi kun laitan häntä omaan sänkyynsä vaikka järkiki sanoo että kaikki nukkuu silloin paremmin. Jään edelleen oottamaan vuoroani syyllisenä ja hiljaa..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.