Työkyvyttömyyseläkeläisen bluffi vuodelta 2008

Silloin läskiruhoinen, psyykelääkkeiden vielä lisää turvottama ja mielisairas työkyvyttömyyseläkeläinen esiintyi opettajanaisena Aamulehden keskustelufoorumilla nimeltään Anna ja käytti nickiä Enfants. Väitti, että Talan kirjoituksista oli tehty isolle yksityiselle asianajofirmalle toimeksianto. Ei tietenkään tosiasiassa ollut, ja nyt työkyvyttömyyseläkeläinen on ilmeisestikin bluffinut taas väärällä nimellä suoraan Suomalaisuuden Liiton toimistoa (mitään rikosilmoitusta tuskin siis onkaan): http://keskustelu.suomi24.fi/node/12419815 Asia tarkistetaan.

Ja lisäesimerkkinä työkyvyttömyyseläkeläisen typerän tökerörä bluffi vuodelta 2012: http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=12090132#post12090132

Työkyvyttömyyseläkeläinen tykkää siis esiintyä naisina ja pitää hahmonsa tarinasta raivotautisesti kiinni, vaikka ne ovat aina yhtä helppoja osoittaa keksityiksi. Kärsinee siis skitsofrenian lisäksi dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä, jollainen esimerkiksi Psyko-elokuvan päähenkilöllä oli.

Mikään ei olisi niin hauskaa kuin työkyvyttömyyseläkeläisen naisleikit Uuden Suomen blogeissa. Sillä komediaperformanssilla työkyvyttömyyseläkeläinen voisi muuten tienatakin. Anna hörhö palaa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

heikki, heikki. Otathan nyt aivan rauhallisesti.

Äänestä

Minä todella olen Hyvinkään (mielikuvitus)kodinturvajoukkojen majuri ja reservin yliluutnantti! MINÄ määrään!

Äänestä

"...että neffellä eivät kaikki penaalit ole terävissä kynissä inkkarien kanooteissa pelti kiinni.

Siinähän se on heikin suulla sanottu,

Äänestä
  • Kuvaus siis sinun, työkyvyttömyyseläkeläisen, mielenterveydestä. Mietipä siis vähän tarkemmin sen merkitystä, kun arvio on tähän kielikeskusteluun osallistumattoman tahon. No, kyllähän sekin on selvästi pääteltävissä, että työkyvyttömyyseläkkeesi syy on mielenterveysongelmat.

    Äänestä

  • 4+3 kirjoitti:

    Kuvaus siis sinun, työkyvyttömyyseläkeläisen, mielenterveydestä. Mietipä siis vähän tarkemmin sen merkitystä, kun arvio on tähän kielikeskusteluun osallistumattoman tahon. No, kyllähän sekin on selvästi pääteltävissä, että työkyvyttömyyseläkkeesi syy on mielenterveysongelmat.

    >>>> No, kyllähän sekin on selvästi pääteltävissä, että työkyvyttömyyseläkkeeni syy on mielenterveysongelmat.

    Äänestä

  • Tosi ugri kirjoitti:

    >>>> No, kyllähän sekin on selvästi pääteltävissä, että työkyvyttömyyseläkkeeni syy on mielenterveysongelmat.

    Huomaatko, että käyttäydyt kuin lapsi. Eipä ihme siis nimimerkkivalinta Enfants. Jos pitäisi arvata, niin tarkemmin ottaen skitsofrenian suurusharha (yliarvioit omat kognitiiviset kykysi ja aliarvioit kaikkien muiden lapsen tasolla) taitaa olla työkyvyttömyyseläkkeesi oleellisin syy.

    Äänestä

Arvaan, että työkyvyttömyyseläkeläinen on lähettänyt väärennettyä sähköpostia keksityllä nimellä Roger Gyllenhöggerholm Gyllenhöggerholm & Co -asianajofirman nimissä Suomalaisuuden liitolle. Älä huoli, työkyvyttömyyseläkeläinen, nyt bluffi ei mene tämän pidempää läpi, asia todellakin tarkistetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei vitsi... kirjoitti:

Silloin läskiruhoinen, psyykelääkkeiden vielä lisää turvottama ja mielisairas työkyvyttömyyseläkeläinen esiintyi opettajanaisena Aamulehden keskustelufoorumilla nimeltään Anna ja käytti nickiä Enfants. Väitti, että Talan kirjoituksista oli tehty isolle yksityiselle asianajofirmalle toimeksianto. Ei tietenkään tosiasiassa ollut, ja nyt työkyvyttömyyseläkeläinen on ilmeisestikin bluffinut taas väärällä nimellä suoraan Suomalaisuuden Liiton toimistoa (mitään rikosilmoitusta tuskin siis onkaan): http://keskustelu.suomi24.fi/node/12419815 Asia tarkistetaan.

Ja lisäesimerkkinä työkyvyttömyyseläkeläisen typerän tökerörä bluffi vuodelta 2012: http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=12090132#post12090132

Työkyvyttömyyseläkeläinen tykkää siis esiintyä naisina ja pitää hahmonsa tarinasta raivotautisesti kiinni, vaikka ne ovat aina yhtä helppoja osoittaa keksityiksi. Kärsinee siis skitsofrenian lisäksi dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä, jollainen esimerkiksi Psyko-elokuvan päähenkilöllä oli.

Mikään ei olisi niin hauskaa kuin työkyvyttömyyseläkeläisen naisleikit Uuden Suomen blogeissa. Sillä komediaperformanssilla työkyvyttömyyseläkeläinen voisi muuten tienatakin. Anna hörhö palaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu