Ottaa päähän nämä kiristäjät ja velkojen keksijät.

Vainoaminen on väkivaltaa, joka koostuu useista erilaisista väkivaltaista ja ei-väkivaltaisista toistuvista teoista. Vainoon liittyvät teot voivat olla ulkopuolisista pienimuotoisilta vaikuttavia yhteydenottoja, kontrollointia ja seuraamista, jotka toistuvina ja uhrin tahdon vastaisina muuttuvat uhrin kokemuksissa väkivallaksi ja aiheuttavat ahdistusta, pelkoa ja turvattomuuden tunnetta. Vaino voi sisältää myös fyysistä väkivaltaa ja tekoja, jotka voivat äärimmillään päättyä henkirikoksiin.

Vaino liittyy usein parisuhteen päättymisiin. Tutkimukset osoittavat, että noin puolet väkivaltaisista miehistä jatkaa kumppaniin kohdistuvaa väkivaltaa vielä eron jälkeen. Heterosuhteissa naiset ovat miehiä useammin eron jälkeisen vainon kohteina.[i] Vainoa voi kuitenkin esiintyä niin lähisuhteissa kuin toisilleen tuntemattomien henkilöiden välillä siten, että kohteena on mies ja tekijänä nainen tai että molemmat osapuolet ovat samaa sukupuolta. Vaino kohdistuu usein myös uhrin läheisiin, jolloin heihin voi kohdistua uhkailua ja väkivaltaa tai heidän avulla voidaan hankkia tietoa uhrista.

Vainoamista voi tapahtua kodin lisäksi työ- ja opiskelupaikassa, harrastuksissa, lasten koulussa tai päiväkodissa. Teot ovat monimuotoisia ja intensiteetiltään ennustamattomia. Käytännössä vainoaja voi seurata uhria kaupassa, työmatkoilla, kävelylenkeillä tai hän voi muuttaa asumaan uhrin kodin läheisyyteen. Tekijä voi murtautua uhrin kotiin väkivaltaisesti ja toimia niin, että murtautumisesta jää ainoastaan uhrille tunnistettavia hienovaraisia merkkejä. Uhri ei ole suojassa kodissa, eikä välttämättä julkisilla paikoillakaan.

Eron jälkeen lapset voivat olla vainon kohteena tai heitä voidaan käyttää vainon välineinä. Viranomaisten on tärkeää huomioida se, että vaino voi naamioitua huoltoriidaksi tai eron jälkeiseksi muuksi kriisiksi. Vaino vaarantaa vakavasti lasten turvallisuutta ja hyvinvointia. Surullisinta on, että turvattomuuden aiheuttaa usein oma vanhempi.

Vainoaminen on Suomessa kriminalisoitua toimintaa 1.1.2014 lähtien[ii]. Rikoslain 7 a § mukaan vainoamiseen syyllistyy se, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta. Seurauksena voidaan tuomita sakkoa tai enimmillään kaksi vuotta vankeutta.

Vainoon liittyvä laki on merkittävä edistysaskel uhrien auttamiseksi. Se ei toki aukottomasti kykene suojaamaan uhrin turvallisuutta, mutta kriminalisoinnissa on tärkeää, että sen avulla voidaan teoista antaa tuomio laajempana kokonaisuutena ja uhri voi hakea vainosta aiheutuvia korvauksia. Aiemmin on voitu tuomita ja hakea korvausta lähinnä yksittäisistä teoista, kuten laittamasta uhkauksesta, salakatselusta, kotirauhan rikkomisesta tai pahoinpitelystä. Laki luo puitteet ja tulevat oikeuskäytänteet ratkaisevat rangaistusasteikon käytön.

Vaino rikkoo ihmisen perusoikeutta vapauteen, koskemattomuuteen ja hyvinvointiin. Yhteiskunnan tulee siten suojata vainon kohteeksi joutuneita ihmisiä. Vainoamisen kriminalisointi on tekijälle viesti siitä, että hänen tekonsa ovat väärin. Kriminalisointi on yksi askel sille, että vainon uhri voi saada kokemastaan rikoksesta oikeutta.

ja näin kirjoitti:

Vainoaminen on väkivaltaa, joka koostuu useista erilaisista väkivaltaista ja ei-väkivaltaisista toistuvista teoista. Vainoon liittyvät teot voivat olla ulkopuolisista pienimuotoisilta vaikuttavia yhteydenottoja, kontrollointia ja seuraamista, jotka toistuvina ja uhrin tahdon vastaisina muuttuvat uhrin kokemuksissa väkivallaksi ja aiheuttavat ahdistusta, pelkoa ja turvattomuuden tunnetta. Vaino voi sisältää myös fyysistä väkivaltaa ja tekoja, jotka voivat äärimmillään päättyä henkirikoksiin.

Vaino liittyy usein parisuhteen päättymisiin. Tutkimukset osoittavat, että noin puolet väkivaltaisista miehistä jatkaa kumppaniin kohdistuvaa väkivaltaa vielä eron jälkeen. Heterosuhteissa naiset ovat miehiä useammin eron jälkeisen vainon kohteina.[i] Vainoa voi kuitenkin esiintyä niin lähisuhteissa kuin toisilleen tuntemattomien henkilöiden välillä siten, että kohteena on mies ja tekijänä nainen tai että molemmat osapuolet ovat samaa sukupuolta. Vaino kohdistuu usein myös uhrin läheisiin, jolloin heihin voi kohdistua uhkailua ja väkivaltaa tai heidän avulla voidaan hankkia tietoa uhrista.

Vainoamista voi tapahtua kodin lisäksi työ- ja opiskelupaikassa, harrastuksissa, lasten koulussa tai päiväkodissa. Teot ovat monimuotoisia ja intensiteetiltään ennustamattomia. Käytännössä vainoaja voi seurata uhria kaupassa, työmatkoilla, kävelylenkeillä tai hän voi muuttaa asumaan uhrin kodin läheisyyteen. Tekijä voi murtautua uhrin kotiin väkivaltaisesti ja toimia niin, että murtautumisesta jää ainoastaan uhrille tunnistettavia hienovaraisia merkkejä. Uhri ei ole suojassa kodissa, eikä välttämättä julkisilla paikoillakaan.

Eron jälkeen lapset voivat olla vainon kohteena tai heitä voidaan käyttää vainon välineinä. Viranomaisten on tärkeää huomioida se, että vaino voi naamioitua huoltoriidaksi tai eron jälkeiseksi muuksi kriisiksi. Vaino vaarantaa vakavasti lasten turvallisuutta ja hyvinvointia. Surullisinta on, että turvattomuuden aiheuttaa usein oma vanhempi.

Vainoaminen on Suomessa kriminalisoitua toimintaa 1.1.2014 lähtien[ii]. Rikoslain 7 a § mukaan vainoamiseen syyllistyy se, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta. Seurauksena voidaan tuomita sakkoa tai enimmillään kaksi vuotta vankeutta.

Vainoon liittyvä laki on merkittävä edistysaskel uhrien auttamiseksi. Se ei toki aukottomasti kykene suojaamaan uhrin turvallisuutta, mutta kriminalisoinnissa on tärkeää, että sen avulla voidaan teoista antaa tuomio laajempana kokonaisuutena ja uhri voi hakea vainosta aiheutuvia korvauksia. Aiemmin on voitu tuomita ja hakea korvausta lähinnä yksittäisistä teoista, kuten laittamasta uhkauksesta, salakatselusta, kotirauhan rikkomisesta tai pahoinpitelystä. Laki luo puitteet ja tulevat oikeuskäytänteet ratkaisevat rangaistusasteikon käytön.

Vaino rikkoo ihmisen perusoikeutta vapauteen, koskemattomuuteen ja hyvinvointiin. Yhteiskunnan tulee siten suojata vainon kohteeksi joutuneita ihmisiä. Vainoamisen kriminalisointi on tekijälle viesti siitä, että hänen tekonsa ovat väärin. Kriminalisointi on yksi askel sille, että vainon uhri voi saada kokemastaan rikoksesta oikeutta.

Vainoamisesta tulee rangaistavaa ensi vuoden alusta - Sananvapausrikoksia koskevat säännökset täsmentyvät
Julkaistu 12.12.2013

Rikoslakiin lisätty vainoamisen kieltävä rangaistussäännös tulee voimaan vuoden 2014 alusta. Myös viestintärauhan rikkomisesta tulee rangaistava teko.

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa uudistuksen voimaantulo huomenna perjantaina 13.12. Samassa yhteydessä sananvapausrikoksia koskevia säännöksiä täsmennetään niin, että niiden soveltaminen jatkossa paremmin vastaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä.
Vainoaminen rangaistavaksi

Uuden säännöksen mukaan vainoamiseen syyllistyy henkilö, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muulla näihin rinnastettavalla tavalla vainoaa toista niin, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta. Rikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Vainoaminen on virallisen syytteen alainen rikos eli syyttäjä nostaa siitä syytteen, vaikka asianomistaja ei vaatisi rangaistusta.

Vainoamisen kriminalisointia edellyttää naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus. Vaikka voimassa olevat laitonta uhkaamista ja lähestymiskiellon rikkomista koskevat rangaistussäännökset ovat jo suurelta osin kattaneet yleissopimuksen velvoitteet, rangaistavuuden ala ei ole ollut riittävä.
Suojaa häirintäviestinnältä

Rikoslain uusi viestintärauhan rikkomista koskeva rangaistussäännös kattaa lähtökohtaisesti kaikki viestintävälineisiin lähetettävät häirintäviestit. Viestintärauhan rikkomiseen syyllistyy se, joka häirintätarkoituksessa toistuvasti lähettää toiselle viestejä tai soittaa niin, että teko on omiaan aiheuttamaan hänelle huomattavaa häiriötä tai haittaa. Teko on asianomistajarikos eli uhrin on vaadittava tekijälle rangaistusta. Rangaistus viestintärauhan rikkomisesta on sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.

Säännös laajentaa häirintäviestinnän rangaistavuutta kotirauhaa häiritsevästä puhelin- ja matkapuhelinhäirinnästä muihinkin viestintävälineisiin, eikä rangaistavuus ole sidottu siihen, että puhelu tai viesti vastaanotetaan kotirauhan piirissä.
Rangaistukset yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja kunnianloukkauksesta lievenevät

Niin sanotuissa sananvapausrikoksissa on yleensä kysymys sananvapauden ja yksityisyyden tai kunnian suojan välisestä ristiriidasta. Vaikeita tulkintatilanteita voi liittyä toisinaan esimerkiksi tiedotusvälineiden julkaisemiin juttuihin.

Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta useita tuomioita, joissa Suomen on katsottu sananvapautta ja yksityiselämän tai kunnian suojaa koskeneissa oikeusjutuissa loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattua sanan- ja ilmaisunvapautta. Ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt vankeusrangaistuksen uhkaa ilmaisunvapausrikoksissa sananvapauden kanssa yhteensopivana vain hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa.

Vuoden 2014 alusta voimaan tulevien säännösten mukaan yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja kunnianloukkauksesta voidaan jatkossa tuomita vain sakkoa. Rangaistus törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja törkeästä kunnianloukkauksesta on kuitenkin sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Kunnianloukkausta ei enää pidetä törkeänä sillä perusteella, että teko on tehty joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville.

Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön huomioon ottamiseksi yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä ja kunnianloukkausta koskevaan säännökseen lisätään rangaistavuutta rajoittava uusi lauseke. Rikoksena ei pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Asian arvioinnissa tulee ottaa huomioon muun muassa ilmaisun sisältö ja toisten oikeudet. Punninta voi koskea muun muassa rikoksentekijän henkilöllisyyttä koskevien tietojen esittämistä uutisoinnissa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut, että yleistä kiinnostusta herättävään keskusteluun puuttumiselle tulee olla painavat perusteet. Nyt hyväksytyn lakiesityksen perusteluissa korostetaan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön seuraamisen tärkeyttä tuomioistuimissa.

Kunnianloukkausrikokset ja yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevat rikokset ovat jatkossakin asianomistajarikoksia. Valtakunnansyyttäjä voi kuitenkin nykyiseen tapaan antaa määräyksen syytteen nostamisesta, jos rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista.