SDP ajaa Palestiinan valtion tunnustamista

Ruotsin sosialidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfven linjasi 10. elokuuta, että Ruotsin tulee ottaa vahva ja aktiivinen rooli Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisussa. Hän totesi puheessaan, että mikäli Sosialidemokraatit ovat seuraavassa hallituksessa, tulee Ruotsi ajamaan kahden valtion mallia alueelle ja tunnustamaan itsenäisen Palestiinan valtion. Samalla hän vaati Gazan piirityksen välitöntä lopettamista.
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaksi valtiota kahdelle kansalle. Juuri niin se on.

Äänestä

Tuo varmaan suurimmalle osalle sopisi, mutta ongelma on siinä että niin Israelin kuin Palestiinankin porukoissa on liikaa niitä jotka ei hyväksy kuin yhden (luonnollisesti oman) valtion. Luultavasti kovinkaan moni asia ei loppujen lopuksi edes muuttuisi, vaan ääri-islamistit jatkaisivat edelleen raketti-iskuja ja Israel olisi pakotettu vastaamaan omilla toimillaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tack for kirjoitti:

Ruotsin sosialidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfven linjasi 10. elokuuta, että Ruotsin tulee ottaa vahva ja aktiivinen rooli Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisussa. Hän totesi puheessaan, että mikäli Sosialidemokraatit ovat seuraavassa hallituksessa, tulee Ruotsi ajamaan kahden valtion mallia alueelle ja tunnustamaan itsenäisen Palestiinan valtion. Samalla hän vaati Gazan piirityksen välitöntä lopettamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu