Mulla on suuri probleema. Olen kolmatta vuosikymmentä lähentevä nainen. Olen sinkkuna syystä, etten ihastu kehenkään. Nuorena ihastuin nopeasti, mutta en saanut tunteilleni vastakaikua. Johtuiko lienee ulkonäöstäni, en ollut silloin kauneimmillani. Olin myös ujo ja arka miesten seurassa. Neljännesvuosisadan ohitettuani kaunistuin ja aloin saada itseluottamusta. Nykyisin ympärilläni pörrää useampikin kaksilahkeinen, mutta itse en tunne juuri mitään heitä kohtaan. Minulla on ollut vuosia sitten pari lyhyempää suhdetta ja ne perustuivat enimmäkseen fyysiseen vetovoimaan. Muita tunteita ei ollut. Nautin poikaystävieni läheisyydestä ja seksuaalisesta kanssakäymisestä, joten lesbo en ainakaan ole. Mutta tulevaisuuden jakaminen heidän kanssaan ei kiinnostanut vaan ahdisti pikemminkin. Haluaisin vielä kokea ihastumisen ja rakastumisen molemminpuolin, mutta en tiedä missä mättää. Olen tutkiskellut sisimpääni ja mahdollisia esteitä ja pelkoja ihan ammattiauttajallakin, mutta selvää vastausta en löytänyt. Onko kellään vastaavia kokemuksia? Kertokaa, please!
Miksi en ihastu???
Nuori nainen
5904
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sitä vastaan ettei ihastumiisi vastattu nuorempana. Suojelet sisintäsi estämällä itseltäsi ihastumisen. olet niinsanotusti kovettanut itseäsi. Voi olla että olet kovettanut itseäsi myös muilla elämän aloilla. Tutki ja kysele muilta oletko kova tia kylmä joissain asioissa. Muita syitä voi olla myös ns. kosto miehille kun he eivät sinua aikaisemminkaan hyväksyneet. Ja väärä kuva siitä mitä on ihastuminen, esimerkiksi minusta se nyt ei ole niin huimaavaa kuin jotkut sanoo vaan aina sisältää myöskin epäilyjä ja kyselyä...Vastaa viestiini, olisi kiva tietää olenko oikeassa mielestäsi! Mieti myös pyöriikö elämäsi liiaksi vain itsesi ympärillä, se nimittäin voi viedä sinut monelta osa-alueelta tukkoon. avaa itseäsi muille tietoisesti niin se vaikuttaa sisäisestikin avoimuuteen ja jopa kykyyn ihastua. koita pärjätä:)
keittiöpsykologiaan on aina hyvä suhtautua varauksella, mut toi kuulosti kyllä oikeesti aika fiksulta. Itsellä vähän samanlainen ongelma, nuorena ihastuin kahden viikon välein ja sain nenilleni aina. Jossain vaiheessa sit rauhoitun. Kyllä nytkin silloin tällöin tulee oikein kunnon ihastumisia, mut on hölmöö huomata kuinka joskus tapaa jonkun oikeesti mahtavan tyypin johon tahtois ihastua, mut sisällä ei liiku mitään. Kaikenlainen itsensä psyykkaaminen lienee hölmöä, siis siinä mielessä että yrittäis väkisin saada itsensä ihastumaan. Mut miten vois saada itseään "muokattua" sillai että olis rohkeampi tuntemaan, että ihastuminen tulisi luonnostaan eikä vaatisi mitään ihme suggerointia? Mitä neuvoisitte sellaiselle joka haluaisi saada tunne-elämäänsä vapautumaan? (oon muuten mies)
Vastauksessasi tuli esiin asioita, joita olen itsekin pohdiskellut... Olen myös miettinyt keräänkö ympärilleni tiedostamattomasti miehiä, jotka eivät oikeasti vedä minua puoleensa ja siten suojaudun ihastumiselta ja sitoutumiselta. Jos joku oikeasti minua kiinnostaisi vetäydyn, koska tunnen kai vieläkin jonkinlaista huonommuuden tunnetta. Tuo kostoajatus on käynyt monesti mielessäni, koska nuorempana olin koulukiusattu poikien taholta ja siten olen väliin nauttinutkin torjumisesta. Enää en tosiaankaan nauti, vaan kärsin kun täytyy tuottaa toiselle jälleen kerran pettymys.
Alitajuista suojautumista sitoutumisen pelkoa vastaan? Ehket anna itsellesi lupaa?
avoimuutta omiin ajatuksiinne ja ennakkoluulottomuutta elämän pohdintaan