Minulla on inhottava ex-mies, joka ei tajua, että olemme eronneet ja on täällä kaksi-kolme kertaa viikossa. Hän ei maksa elatusmaksuja (no ei sillä kyllä olisi varaakaan) Elää toimeentulotuella, koska ei aio "alistua" työkkärissä. Aiemmin ollut tukitöissä, mutta onnistuu riitelemään itsensä ulos parissa viikossa. Miehen asunto on aivan hirveässä kunnossa. Hän aikoo siivota sitten kun muuttaa.. Sitä ei varmaan tapahdu koskaan, koska ulosotossa on isot velat ja hänellä on maksuhäiriömerkintöjä.
En viitsi alkaa riitelemään, kun pelkään, että hän aiheuttaa ongelmia meille. Yhdelle lapsista hän hommaa tavaraa.. Hän ostelee pelikoneita lapselle, joka ei tajua lopettaa ja minä joudun valvomaan pelaamista ja koneen sulkemista. Hän on tyytyväisenä kotonaan :( Minä riitelen isokokoisen as-teinin kanssa, jolla on ongelmia impulssikontrollin kanssa. Ollaan oltu lastensuojelun asiakkainakin, se hävettää minua hirveästi. Nyt sitten teinillä menee koulu päin persettä, koska häntähän ei määrätä.... Olen yrittänyt kaikkeni ja pitänyt rajoja, mutta lapselle ei vain mene perille säännöt. Isä, jos siltä pyytää apua, yrittää lahjoa uusilla peleillä, ja taas muodostui uusi helvetti.
Olen kertonut pojalle, etten jaksa kauan enää. Ja että kohta minun on pakko pyytää apua lastensuojelusta. Varsinkin, kun hänet erotetaan koulustakin, jos asenne ei muutu. Hän aikoo kostaa minulle, jos otan yhteyttä "sossuihin". Valehdella paskaa minusta niille :( Hänen mielestä on oikein jos menetän muut lapset. En kyllä oikein usko, että vale menisi läpi, kun seuraava on vain pari vuotta nuorempi ja tod.näk sosiaalityöntekijät kysyisivät pikkuveljen käsitystä asioista...
Olen suunnitellut muuttamista pois, kun poika täyttää 18vuotta. En jaksa sitä, että ex-mies tramppaa täällä jatkuvasti. Se vain istuu sohvalla ja hökättää tyhmiä juttujaan. Toistelee samoja asioita ja kertoo tyhmiä vitsejään. Hänen kanssaan ei voi keskustella, kun ei tajua moniakaan asioita. Sitten ei ikinä myönnä ettei tiedä jotain asiaa, vaan keksii itse vastauksia. Yritä siinä selittää lapsille miten se menikään oikeasti. Minua hävettää hirveästi, että olen hankkinut lapsia sen miehen kanssa. Kahdella lapsista on neurologisia ongelmia ja toinen heistä ei ole älyllisesti normaali (vaikka rakas ja ihana onkin :) ) Ja minulle jää kaikkien näiden lasten hoito 24/7 (omaishoitaja). Isä ei tee mitää sohvalla istumisen lisäksi.
Tiedän, että pakeneminen ei ole ratkaisu, mutta muutakaan en keksi. Kun lapsi lähtee pois kotoa voin yrittää hankkia töitä, koska pienempi erityinen on käytökseltään sentään normaali ja voi käydä koulua. Joten haluaisin muuttaa nuorempien lasten kanssa lappiin tai johonkin kauas täältä ja aloittaa onnellisen ja stressittömän elämän. Pelkään vain, ettei ex anna muuttaa. Jotenkin toivon, että se löytäisi jonkun akan ja jättäisi minut rauhaan. Tuntuu, että päivä on pilalla, kun se tulee. Ja sen sukulaiset tulee myös tänne, jos haluavat nähdä lapsia. Sitten täällä on useampi hökättäjä ja typerien vitsien kertoja. Semmoisen päivän jälkeen tuntuu, että pää posahtaa.
Mulla ei ole juurikaan omia kavereita. Yksi, jolle voin soittaa, mutta en viitsi sitäkään aina vaivata, kun on sillä omakin elämä. Mulla oli ennen kavereita, mutta sitten pojan oireet alkoivat olla niin hankalia, että liikkumisesta tuli ongelma ja muut äidit ei myöskään tahtoneet jaksaa mun poikaa :(:( Kun nuoremmat olivat pieniä kävin seurakunnan jutuissa ja se oli kyllä mukavaa, mutta jotenkin en osannut tutustua keneenkään enää. Taustalla varmasti kummittelee koulukiusaaminenkin, jonka takia minulla on huono itsetunto. Se on varmasti syy myös siihen miksi tyydyin mieheen, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä. Luulin, etten voi löytää ketään muuta.
Halusin vain purkaa tuntoja johonkin, kun ei oikein ole ketään, jolle puhua. Ei kenenkään tarvitse vastata, tai mitään.
Kiitos.
En viitsi alkaa riitelemään, kun pelkään, että hän aiheuttaa ongelmia meille. Yhdelle lapsista hän hommaa tavaraa.. Hän ostelee pelikoneita lapselle, joka ei tajua lopettaa ja minä joudun valvomaan pelaamista ja koneen sulkemista. Hän on tyytyväisenä kotonaan :( Minä riitelen isokokoisen as-teinin kanssa, jolla on ongelmia impulssikontrollin kanssa. Ollaan oltu lastensuojelun asiakkainakin, se hävettää minua hirveästi. Nyt sitten teinillä menee koulu päin persettä, koska häntähän ei määrätä.... Olen yrittänyt kaikkeni ja pitänyt rajoja, mutta lapselle ei vain mene perille säännöt. Isä, jos siltä pyytää apua, yrittää lahjoa uusilla peleillä, ja taas muodostui uusi helvetti.
Olen kertonut pojalle, etten jaksa kauan enää. Ja että kohta minun on pakko pyytää apua lastensuojelusta. Varsinkin, kun hänet erotetaan koulustakin, jos asenne ei muutu. Hän aikoo kostaa minulle, jos otan yhteyttä "sossuihin". Valehdella paskaa minusta niille :( Hänen mielestä on oikein jos menetän muut lapset. En kyllä oikein usko, että vale menisi läpi, kun seuraava on vain pari vuotta nuorempi ja tod.näk sosiaalityöntekijät kysyisivät pikkuveljen käsitystä asioista...
Olen suunnitellut muuttamista pois, kun poika täyttää 18vuotta. En jaksa sitä, että ex-mies tramppaa täällä jatkuvasti. Se vain istuu sohvalla ja hökättää tyhmiä juttujaan. Toistelee samoja asioita ja kertoo tyhmiä vitsejään. Hänen kanssaan ei voi keskustella, kun ei tajua moniakaan asioita. Sitten ei ikinä myönnä ettei tiedä jotain asiaa, vaan keksii itse vastauksia. Yritä siinä selittää lapsille miten se menikään oikeasti. Minua hävettää hirveästi, että olen hankkinut lapsia sen miehen kanssa. Kahdella lapsista on neurologisia ongelmia ja toinen heistä ei ole älyllisesti normaali (vaikka rakas ja ihana onkin :) ) Ja minulle jää kaikkien näiden lasten hoito 24/7 (omaishoitaja). Isä ei tee mitää sohvalla istumisen lisäksi.
Tiedän, että pakeneminen ei ole ratkaisu, mutta muutakaan en keksi. Kun lapsi lähtee pois kotoa voin yrittää hankkia töitä, koska pienempi erityinen on käytökseltään sentään normaali ja voi käydä koulua. Joten haluaisin muuttaa nuorempien lasten kanssa lappiin tai johonkin kauas täältä ja aloittaa onnellisen ja stressittömän elämän. Pelkään vain, ettei ex anna muuttaa. Jotenkin toivon, että se löytäisi jonkun akan ja jättäisi minut rauhaan. Tuntuu, että päivä on pilalla, kun se tulee. Ja sen sukulaiset tulee myös tänne, jos haluavat nähdä lapsia. Sitten täällä on useampi hökättäjä ja typerien vitsien kertoja. Semmoisen päivän jälkeen tuntuu, että pää posahtaa.
Mulla ei ole juurikaan omia kavereita. Yksi, jolle voin soittaa, mutta en viitsi sitäkään aina vaivata, kun on sillä omakin elämä. Mulla oli ennen kavereita, mutta sitten pojan oireet alkoivat olla niin hankalia, että liikkumisesta tuli ongelma ja muut äidit ei myöskään tahtoneet jaksaa mun poikaa :(:( Kun nuoremmat olivat pieniä kävin seurakunnan jutuissa ja se oli kyllä mukavaa, mutta jotenkin en osannut tutustua keneenkään enää. Taustalla varmasti kummittelee koulukiusaaminenkin, jonka takia minulla on huono itsetunto. Se on varmasti syy myös siihen miksi tyydyin mieheen, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä. Luulin, etten voi löytää ketään muuta.
Halusin vain purkaa tuntoja johonkin, kun ei oikein ole ketään, jolle puhua. Ei kenenkään tarvitse vastata, tai mitään.
Kiitos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei nimimerkki, joku äiti.
Olen pahoillani vaikeasta elämäntilanteestasi. Sanot lopussa, ettei kenenkään tarvitse vastata, halusit vaan purkaa tuntojasi. Se tekeekin hyvää, että purkaa sisintään. Mitäs jos hankit itsellesi kauniin muistikirjan päiväkirjaksi, jonne voit kirjoittaa kaiken mitä mieleen tulee ja voit sen avulla "seurata tilannetta", asioiden kehittymistä ja muutosta, sitä jokatapauksessa tapahtuu. Silti tällaiselle palstallekin kirjoittaminen on ihan hyvä juttu. Sanot, ettei sinulla ole kavereita, harmi. Onko sinulla rohkeutta lähteä liikkeelle ja "etsiä" itsellesi kavereita. Toivottavasti. Tsemppaan sinua ottamaan lisäksi yhteyttä vaikkapa seurakunnan perhetyöntekijään ja menemään hänen juttusilleen. Kun keskustelee ulkopuolisen kanssa vaikeasta tilanteestaan, siinä saa uusia ajatuksia, joskus jopa ihan konkreettisia ideoita elämäntilanteen kohentamiseen. Tilanteesi tuntuu kovin ristiriitaiselle ja vastoinkäymisesi hankalalle. Ei ole mikään ihme, että väsyttää ja tuntuu ettet jaksa. Kehotan sinua välittämään itsestäsi ja lapsistasi ja hankkimaan tukea. Kenenkään ei tarvitse selvitä yksin.
Kaikkea hyvää,
Pirkko-pappi