Hirvenlihan purkitusta?

Missähän voisi Keski-Suomen alueella tai lähimaakunnissa purkituttaa hirvenlihaa?

Olemme aiemmin teettäneet Pertunmaalla mutta siellä ei kuulemma enään tehdä.

Purkituspaikka voi olla vähän kauempanakin koska tarkoitus olisi viedä isompi määrä kerrallaan. Eli koko hirviporukan lihat.

Ja jos hintoja vielä saisi mukaan vastauksiin.
152601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Juu tuo purkitus on oiva keino ja on vielä niin pirun hyvääkin. Laittavat joukkoon n. 12 % sianlihaan. juuri aukasin viimesen vuonna 2009 purkitetun ja täyttä tavaraa oli joten tuo säilyvyyskin on erinomainen. hinta muisttaakseni muutaman euron purkki.

Äänestä

Kiitoksia vastauksestasi mutta missähän sitä purkkia voisi keskisessä suomessa /- 200 km teettää?

Äänestä
  • Joo kannattaa varmasti osa lihoista purkitta ja laittaa hiukan sitä sianlihaa mukaan niin ei ole niin kuivaa. Lisäksi purkit säilyy huoneen lämmössaä helposti viisikinvuotta käyttökelpoisina. Myös maku on erinomainen ja kokista riippuen valmistustapoja on runsaasti. Itsekin annan sukulaisille joululahjoiksi osan ja ovat mielissään hirvenlihapurkeista.

    Äänestä

Eikö junttieinarit tajua, että kaveri kysyy, missä voi purkittaa?

Äänestä
  • Periaatteessa taitaa olla kielletty mainita täällä mitään nimiä.

    Äänestä

  • Ei mahda mitään kirjoitti:

    Periaatteessa taitaa olla kielletty mainita täällä mitään nimiä.

    Siis miksi täällä olisi kiellettyä kertoa yrityksen nimi joka purkittaa lihaa???

    Äänestä

  • Jone -68 kirjoitti:

    Siis miksi täällä olisi kiellettyä kertoa yrityksen nimi joka purkittaa lihaa???

    No kun ennen kun kirjottaa niin tulisi soittaa ko.yrittäjälle saako hänen yrityksen nimen mainita täällä. Firmoja kyllä löytyy. Guukleta lihanjalostus yrityksiä.

    Äänestä

No voi jessus sentään mitä porukkaa täällä on. Lidl, tokmanni, s-market, lindex, k-kauppa... En soittanut kellekään ja kysynyt lupaa. Joudunkohan linnaan nyt?

Äänestä

Tuskimpa mikään firma ottaa nokkiinsa ilmaisesta mainoksesta. Eriasia jos rienaamaan alkaa.

Äänestä

Eikös Palvari tiituspohjassa purkita.

Äänestä
  • Eipä taida purkittaa. Vie lihat herttualle ja hakee purkit pois ja antaa asiakkaille.

    Äänestä

  • kale11 kirjoitti:

    Eipä taida purkittaa. Vie lihat herttualle ja hakee purkit pois ja antaa asiakkaille.

    Varmista että saat omat lihat takaisin purkitettuna. Monet rahti purkittamot myy paistit ja muut paremmat ruhon osat(fileet) muualle ja laittaa tilalle vähä arvoisempaa lihaa.

    Äänestä

  • Lihojen vaihtoa kirjoitti:

    Varmista että saat omat lihat takaisin purkitettuna. Monet rahti purkittamot myy paistit ja muut paremmat ruhon osat(fileet) muualle ja laittaa tilalle vähä arvoisempaa lihaa.

    Fileet menee kyllä omaan pakkaseen. Muut osat sitten purkkiin tai jauhelihaksi. :)

    Äänestä

  • Lihojen vaihtoa kirjoitti:

    Varmista että saat omat lihat takaisin purkitettuna. Monet rahti purkittamot myy paistit ja muut paremmat ruhon osat(fileet) muualle ja laittaa tilalle vähä arvoisempaa lihaa.

    Näin taitaa olla,ainakin meidän hirviporukan lihat oli monta viikkoa kateissa. Kyselyn jälkeen paistit oli nyrkin kokoisina paloina verkossa jotka oliva kalvoisia ja vähempiarvoisia lihoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Näin taitaa olla,ainakin meidän hirviporukan lihat oli monta viikkoa kateissa. Kyselyn jälkeen paistit oli nyrkin kokoisina paloina verkossa jotka oliva kalvoisia ja vähempiarvoisia lihoja.

    Posti Pekkako niitä purkki lihoja Espanjassa piilottelee.
    Lokistiikka kuljettaa huonosti ja viiveellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jone -68 kirjoitti:

Missähän voisi Keski-Suomen alueella tai lähimaakunnissa purkituttaa hirvenlihaa?

Olemme aiemmin teettäneet Pertunmaalla mutta siellä ei kuulemma enään tehdä.

Purkituspaikka voi olla vähän kauempanakin koska tarkoitus olisi viedä isompi määrä kerrallaan. Eli koko hirviporukan lihat.

Ja jos hintoja vielä saisi mukaan vastauksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu