PS teki poliittisen linjauksen!
PS on linjannut, siis tehnyt poliittisen linjauksen!, että viinit pitäisi päästää maitokauppoihin. Onhan tuo valtakunnan tilan kannalta todella merkittävä linjaus.
Perustelut vain sitten ontuvat. Painavin perustelu on tuonnin rajoittaminen Virosta.
No. Virosta tuodaan koska siellä alkoholivero on alempi. Tuota tuontia siis hillitään lähinnä alentamalla alkoholiveroa. Tai nostamalla sitä Virossa, samasta kansanterveydellsiestä syystä kuin se meilläkin on korkea. Kaikki muut kikat ovat toissijaisia.
Kiinnostavaa tässä on se että perussuomalaiset ovat siis siirtämässä katseet viiniälipittävän wanabeeeuroopplaisen kvasieliittiin. Sen se EU-parlamentiin meno teettää!
Toinen kiinnostava seikka on se että kaikki asiaan vihkintyneet tutkijat tietävät että tuollaisen muutoksen olevan turmiollinen kansanterveyden kannalta. Nimenomaan viinilipitys on viimeisen 15 vuoden aikana ollut nopeimmin kasvussa oleva alkoholismin syy. Kalja ja viina tappavat suurinpiirtein entiseen tahtiin. Nyt siiderit, kuoharit ja varsinkin viinit ovat tulleet uutena tappajana ja perheiden hajoittajana.
PS omaksuu yhä enemmän teeliikemäisiä äärikonservatiivisia piirteitä. Pelottavaa!
PS on linjannut, siis tehnyt poliittisen linjauksen!, että viinit pitäisi päästää maitokauppoihin. Onhan tuo valtakunnan tilan kannalta todella merkittävä linjaus.
Perustelut vain sitten ontuvat. Painavin perustelu on tuonnin rajoittaminen Virosta.
No. Virosta tuodaan koska siellä alkoholivero on alempi. Tuota tuontia siis hillitään lähinnä alentamalla alkoholiveroa. Tai nostamalla sitä Virossa, samasta kansanterveydellsiestä syystä kuin se meilläkin on korkea. Kaikki muut kikat ovat toissijaisia.
Kiinnostavaa tässä on se että perussuomalaiset ovat siis siirtämässä katseet viiniälipittävän wanabeeeuroopplaisen kvasieliittiin. Sen se EU-parlamentiin meno teettää!
Toinen kiinnostava seikka on se että kaikki asiaan vihkintyneet tutkijat tietävät että tuollaisen muutoksen olevan turmiollinen kansanterveyden kannalta. Nimenomaan viinilipitys on viimeisen 15 vuoden aikana ollut nopeimmin kasvussa oleva alkoholismin syy. Kalja ja viina tappavat suurinpiirtein entiseen tahtiin. Nyt siiderit, kuoharit ja varsinkin viinit ovat tulleet uutena tappajana ja perheiden hajoittajana.
PS omaksuu yhä enemmän teeliikemäisiä äärikonservatiivisia piirteitä. Pelottavaa!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hämmästyttävää ja alentavaa on se, että sinä ja kuin myös politikot, tutkijat ym. paremmat ihmiset kuvittelevat tavallisten kansalaisten syöksyvän kauppaao ostamaan viinia yme. alkoholia, ja vain siksi, että se olisi järkevästi saatavilla. tuostahan on aivan päinvastaisia esimerkkejä mm. Ranskassa, Italiassa ja Saksassakin. helppo saatavuus ei lisää kulutusta.
"Hämmästyttävää ja alentavaa on se, että sinä ja kuin myös politikot, tutkijat ym. paremmat ihmiset kuvittelevat tavallisten kansalaisten syöksyvän kauppaao ostamaan viinia yme. alkoholia, ja vain siksi, että se olisi järkevästi saatavilla. "
Saatta olla alentavaa että minä ja poliitikot tekevät niin. Mutta tutkijat ovat siis tutkineet asiaa sekä Suomessa että muualla. Tutkimustulosten perusteella he vastustavat kaikkia keinoja parantaa saatavuuttaa, tehostaa markkinointia tai alentaa hintoja.
Myös yleislääkäriestä suurin osa on samaa mieltä.
"tuostahan on aivan päinvastaisia esimerkkejä mm. Ranskassa, Italiassa ja Saksassakin. helppo saatavuus ei lisää kulutusta. "
Kyllä se ihan satavarmasti lisää sielläkin, kuten lisäisi meillä. Ainoa ero on lähtökohdat. Ja noissakin maissa menään hitaasti meidän suuntaan saatavuudessa ja verotuksessa. Mitä enemmän valtio otaa kantaakseen yksilön sosiaalisia kustannuksia Esim. terveys ja työttömyyskulut) sitä enemmän valtio myös ryhtyy meitä ohjaamaan ja "holhoamaan".
On kummallista että PS heittäytyy äärikonservatiivisen teekutsuliikkeen linjoille.
Virossa ja monessa muussa itä-blokin maassa ollaan nostamassa verotusta, kaventamassa saatavuutta ja markkinointia - kansanterveydellisistä syistä. Ruotsi ja Norja ovat aika samoilla linjoilla kuin me. Hyvinvointivaltioita kun ovat.
Alkoholin käyttö ei vähene saatavuutta rajoittamalla, toki sellainen joka ostaisi ehkä pullon silloin tällöin, jättää sen ostamatta, mutta ne joille alkoholi aiheuttaa ongelmia, ei jätä tippaakaan juomatta siksi, että se olisi hankalasti saatavissa, he käyttävät entistä vaarallisempia ja vahingollisempia aineita korvikkeena, eli kustannukset yhteiskunnalle kasvavat ja tulot alkoholista pienenevät, mutta sehän ei olekaan se pointti, vaan hallitseminen ;)
"Alkoholin käyttö ei vähene saatavuutta rajoittamalla"
Se vähenee todistetusti saatavuutta ja markkinointia rajoittamalla, sekä hintaa nostamalla.
"mutta ne joille alkoholi aiheuttaa ongelmia, ei jätä tippaakaan juomatta siksi, että se olisi hankalasti saatavissa"
Kyllä hekin juomat silloin vähemmän, mutta suurin ongelma on se että saatavuutta lisäämällä suurempi määrä ihmisiä altistuu alkoholismin vaaralle. Huvin vuoksiko luulet että meillä (ja monissa muissa maissa) on saatavuutta ja markkinointia rajoitettu? ja huvin vuoksiko tällainen kehitys on menossa melkein kaikkialla?
"mutta sehän ei olekaan se pointti, vaan hallitseminen ;) "
Valitettavasti persujen retoriikka johtaa siihen että moni uskoo että meidän hallitsijamme todella ovat vain ilkeitä. Keksittyisivät poliittisen linjan hiomiseen, koska pelkällä viinapolitiikalla tätä maata ei hallita. Varsinkaan kun sekin menee mäkeen.
Niin, aloittajalle tiedoksi että persut meni euroopan parlamenttiin jo viisi vuotta sitten. Joten aivan turha pistää sitä 2014 parlamenttivaalien syyksi tai väittää että viinien kaupanhyllylle kampanja olisi eurovaalituloksen vika.
Tuo kampanja ei olisi mikään vika, vaan ansio. Olisi aika EU-kiimaistenkin sitten hyväksyö se, että myös Suomessa aletaan vaatimaan niitä oikeuksia, hintoja ja muutakin meiltä "peiteltyä ja saavuttamattomissa" olleita asioita.
"Niin, aloittajalle tiedoksi että persut meni euroopan parlamenttiin jo viisi vuotta sitten. Joten aivan turha pistää sitä 2014 parlamenttivaalien syyksi tai väittää että viinien kaupanhyllylle kampanja olisi eurovaalituloksen vika. "
Nimenomaan. Soini meni Eurooppaan ja ihastui silminnähden ainakin ja ainakin 70 lisäsentin verran vapaaseen viinakulttuuriin edellisissä EU-vaaleissa. Sillonhan persut ensimmäistä kertaa siihen osaan maamme politiikkaa osallistuivat.
2014 on varmasti ollut ja tulee vielä oleman parlamenttivaaleja monessa paikassa. Vaan ei Suomessa.
" Olisi aika EU-kiimaistenkin sitten hyväksyö se, että myös Suomessa aletaan vaatimaan niitä oikeuksia, hintoja ja muutakin meiltä "peiteltyä ja saavuttamattomissa" olleita asioita."
Silloinhan se EU-kiima vasta pahaksi äityy jos sieltä väkisin tuodaan kansanterveyttä vaarantavia muutoksia. Ei nyt sentään.
Niin kauan kun EU ei vaadi alkoholipolitiikan harmonisoimista, niin meidän ei tule tehdä mitään sellaista joka nostaa kulutusta maassamme. Ja jos EU sellaiseen ryhtyy meidän on taisteltava sen puolesta että politiikka on tarpeeksi "kieltävä".
Milloin PS linjaa myös tupakkapolitiikkaamme sallivammaksi, kun vihdoinkin nuorten polttaminen ollaan saatu selvään laskuun? Eikö se olisi linjassa tämän viinalinjauksen kanssa. Vai eikö persuilla sittenkään ole linjaa?
Onnetonta korjaamista. Puhut EU parlamenttiin menosta ja kun minä puhuin parlamenttivaaleista niin juurikin europarlamenttivaaleista siinä puhutaan kun sinäkin siitä puhuit.
Toisekseen selvästi kirjoituksesi kohdistui siihen että nyt on tehty linjaus joka johtui NYT tapahtuneesta europarlamenttiin menosta. Ontuva oikaisu kertoilla että tarkoitinkin soinia jne jne.. Tyypillistä.
Mutta miksi, jos ollaan yhtenäisessä, ihanassa, tasapuolisessa ja tasa-arvoisessa euroopassa, niin edullinen autoverotus, alkoholit kaupanhyllyiltä ja muut edut mitä EU:n pitäisi mukanaan tuoda, evätään suomalaisilta. Sillä minäkin haluaisin ostaa halvalla hyvän auton ja saada kaljaa ympäri vuorokauden kun siitä niin tykkään.
Kyllä kansa tykkää EU;sta, kun pistetään EU;n piikkiin kaikki kotikutoisetkin idioottien kansan "hallintakommervenkit" ja nimetään ne terveysvaikutteisiksi.
Tuohan on osoitettu juttu, ihan kieltolaista lähtien. Kiellä niin kulutus kasvaa, rajoita ja verota kulutus ja terveyshaitat kasvavat, koska mm. kotipoltto lisääntyy jne. jne.
Muuten ajatusmaailman´si on kuin kuin Suomalaisen tollon virkamiehen.