Eläimen stressi

Koiramme on arka, vuosien saatossa arkuus on lisääntynyt ja koira pelkääkin kaikkia ääniä, joita seinien ulkopuolelta kuuluu. Myös sisällä tapahtuvat pienetkin äänet saavat koiran hakeutumaan sängyn alle läähättämään( kuten purkkapallon poksahtaminen, vessanpöntön kannen kolahdus).

Perheessämme on isoja lapsia ja uusi tulokas. Pienimmän (6kk) ääntely ja pelkkä talossa oleminen on tehnyt koiran elosta vielä entistäkin tukalempaa, koira on stressaantunut aivan kaikesta! Pissalla koira käy kahdesti päivässä pakotettuna, lenkkeilyä kokeillaan päivittäin, yleensä joku kolahdus saa koiran tärisemään ja pyörimään aivan vauhkona, häntä taipuu mahan alle ja koiran pelko on niin aitoa :(

Toinen kissamme on alkanut kimpoilemaan ja pelkäämään uusia tavaroita. Mietinkin, että voiko kissa jotenkin ymmärtää koiran pelkoa ja onko se jotenkin sitä kautta muuttanut ennen niin uteliaan kissankin suhtautumista? Kissa saa sätkyjä, esim. Uusi koulureppu, pyyhemytty lattialla. Kävelin tänään kissa sylissä keittiössä, ja yllättäen kissa pelkäsikin heijastusta ikkunassa, taas on käsivarret ja rinnat aivan reijillä, kun kissan kynnet upposivat. Onko siis mahdollista, että kissa aavistaa koiran pelon ja myötäelää nyt pelkotiloja ?
2161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä, kissa reagoi koiran pelkoon, arvelee että jotain vaarallista on lähellä, koska iso koirakin pelkää. Kysyisin eläinlääkäriltä rauhoittavia koiralle. Tiedän, että jo sana rauhoittavat, nostaa monelta karvat pystyyn, mutta muutaman viikon pillerikuuri, yhdistettynä myönteisiin kokemuksiin saisi koiran rentoutumaan ja rauhoittumaan. Kannattaisi myäskin tehdä koiralle kunnon lääkärin tarkistus, Syynä tressiin voi olla myöskin jokin kiputila, selässä, korvissa, päänsärkyä?

Äänestä
  • Miten olisi kunnon positiivinen koirankouluttaja avuksi, ennen kuin turvaudutaan pilleripurkille?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raappa kirjoitti:

Koiramme on arka, vuosien saatossa arkuus on lisääntynyt ja koira pelkääkin kaikkia ääniä, joita seinien ulkopuolelta kuuluu. Myös sisällä tapahtuvat pienetkin äänet saavat koiran hakeutumaan sängyn alle läähättämään( kuten purkkapallon poksahtaminen, vessanpöntön kannen kolahdus).

Perheessämme on isoja lapsia ja uusi tulokas. Pienimmän (6kk) ääntely ja pelkkä talossa oleminen on tehnyt koiran elosta vielä entistäkin tukalempaa, koira on stressaantunut aivan kaikesta! Pissalla koira käy kahdesti päivässä pakotettuna, lenkkeilyä kokeillaan päivittäin, yleensä joku kolahdus saa koiran tärisemään ja pyörimään aivan vauhkona, häntä taipuu mahan alle ja koiran pelko on niin aitoa :(

Toinen kissamme on alkanut kimpoilemaan ja pelkäämään uusia tavaroita. Mietinkin, että voiko kissa jotenkin ymmärtää koiran pelkoa ja onko se jotenkin sitä kautta muuttanut ennen niin uteliaan kissankin suhtautumista? Kissa saa sätkyjä, esim. Uusi koulureppu, pyyhemytty lattialla. Kävelin tänään kissa sylissä keittiössä, ja yllättäen kissa pelkäsikin heijastusta ikkunassa, taas on käsivarret ja rinnat aivan reijillä, kun kissan kynnet upposivat. Onko siis mahdollista, että kissa aavistaa koiran pelon ja myötäelää nyt pelkotiloja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu