Kysymys naisille ja ujoille miehille

Hei nimimerkki sekoamassa,
kerrot, miten vaikeaa sinun on päästää ihmisiä lähelle ja miten seurustelemattomuus vaikuttaa koko elämääsi. Tällä palstalla näkyy, että et ole yksin asian kanssa. Sinulla on toivoa!

Sukulaisten paineet ovat heidän oma ongelmansa, eikä sinun tarvitse välittää niistä. Tämä on helppo sanoa ulkoapäin ja se on vaikea omalla kohdalla elää todeksi, mutta totta se silti on.

Voimia kovasti sinulle!

Sinikka-pappi

Itselläsi on korvien välissä mielikuvitusolento ja kirjoittelet täällä tuollaisia....

Kannattaa unohtaa se mitä suku ajattelee, tämä on sinun elämäsi! Viestistäsi ymmärrän, että herätät naisten mielenkiinnon, se on hyvä. Eikä ujous ole mikään synti, mieti myös pahin mitä voi tapahtua kun lähestyt naista. Se että hän on ilkeä, teilaa sinut vai nauraa..?? Ja kuinka todennäköistä se on? En ole koskaan itse törmännyt sellaiseen missään. Kun itse hoksasin tuon, olen sen jälkeen tehnyt itse naisena aloitteita.
Sinulla on toivoa! Vaikutat viestin perusteella fiksulta ja mukavalta.
Nainen 23 JKL

Minä puolestani olen tajuttoman ujo tyttö. Olen 25-vuotias.
En ole muuten ujo, mutta miesten seurassa menen ihan lukkoon.:P

Netissä on helpompi keskustella, mutta tosielämän tilanteet jännittävät niin paljon, että mieluummin välttelen miesten kanssa keskustelua ja miesten seurassa olemista.
Tai sitten juttelen niin lyhyesti kuin mahdollista ja menen äkkiä pois paikalta.
Varmaan minua pidetään ihan uunona tai sitten vaikeasti tavoiteltavana, vaikka olen vaan ujo miesten suhteen.

Etenkin lukion jälkeen sain "huonoja kokemuksia" tuntemattomista miehistä. Minua on isketty kadulla ja yliopistollakin niin monesti, että en oikeastaan oleta miesten muuta haluavankaan minusta, kuin iskeä. Joten välttelen miehiä.:P Niin monta noloa tilannetta on tullut vastaan, että nykyisin en edes yritä tutustua miehiin perus-jutustelemalla.:P Ne jutut on niin pitkiä, etten viitsi niistä tässä kertoa, mutta eivät ole koskaan johtaneet mihinkään kummempaan. Se varmaan entisestään tekee miehistä "mörön". Iskutilanne on aina päättynyt jotenkin epämukavasti (yleensä siihen, että olen livistänyt tai mies on ollut liian hyökkäävä ja olen ujona henkilönä äkkiä "paennut" paikalta).:P

Minua on isketty pelkän katsekontaktin ottamisen jälkeen. Nykyisin sitten ehkä vähän kammoankin miehiä.:P Jos olen katsonut miestä silmiin naama peruslukemilla, sen jälkeen mies on voinut tulla puhumaan kuinka kaunis olen ja tyyliin pussaamaan. Uskon kuitenkin, että joskus minullakin tärppää, mutta tutustumisen pitäisi vain edetä tarpeeksi hitaasti. Miehen pitäisi olla kaverilinjalla, eikä osoittaa kiinnostusta yhtään. Siitä minä sytyn.:P Miehen pitäisi olla suht passiivinen.:P Hmm... Ja mun ensirakkaudet on aina epäonnistuneet. On kyllä luuseri olo.

Pitäisi kirjoittaa tähän kokemuksia. Mua on isketty siis: junassa, hevostallilla, kadulla, metrossa, baarissa, kylässä ollessa, luennolla, kahvilassa, junalippuja ostaessa. Joka paikassa. Se on oikeasti aiheuttanut mulle jonkunlaiset estot: väistelen miehiä joka tilanteessa ja hermostun heti, jos esim. mies sattuu istumaan viereen junassa.:P Myös jotkut mun tyttökaverit on kertonut mulle olevansa biseksuaaleja, joka sitten mun pienessä mielessä kääntyy haluksi iskeä, kun nämä biseksuaalit on sitten esim. pyytäneet luokseen kahville (en ole mennyt). Oon kyllä tosi urpo.:P

Jos yhtään siis lohduttaa, niin myös ainakin joku muukin on samassa tilanteessa.:P Hyvä puoli: tästä ei alemmas enää voi mennä... Odotan sitä päivää, jos ja kun olen viimein naimisissa ja voi vaan nauraa näille low point- ajoille... Ja että voisi suhtautua miehiin rennosti eikä jännittää niin kuin arkajalka.:P

Öhöm...Itse ainakin aion tästä lähtien tutustua miehiin ahkerammin.En aio livistää heti, vaan kerätä itseluottamusta ja lähestyä vaan reippaasti miestä esim. baarissa. Aion siis ottaa ohjat omiin käsiini.:P

Niin, pitäisi kai olla kiitollinen siitä, että sattuu olemaan nainen.:P
Vaarana on vaan se, että tuudittautuu ajatukseen, että joku mies ajautuu kohdalle ajan mittaa. Aikaa voi kulua hukkaan, kun odottelee "sitä oikeaa". Kyllä musta on alkanut tuntumaan, että täytyy itsekin olla kovasti "messissä" eikä olla ihan "tietämätön".:P

alkaa itseäkin pikku hiljaa masentamaan,kun on jo sentään 26v,ja ainoa kokemus naisista kolmet treffit ja käsikkäin olo..

naisiin tutustumisesta ei vaan tule mitään.jännitän kamalasti(en tiedä mitä/miksi),en keksi mitään sanottavaa ja jos nainen sanoo jotain niin vastaan automaattisesti mahdollisimman lyhyesti.jos mulla on jotain asiaa esim. kaupassa myyjälle,niin sen pystyn sanomaan vaikka jännitänkin,mutta siinä tilanteessa ei tule mieleenkään että voisi sanoa muutakin kuin mitä on pakko asiani hoitamiseksi.
enkä keksi missä voisin ketään tavatakkaan.baareissa en käy muutenkaan,mutta en usko niistä ketään löytävänikään.olen mietteissäni tullut siihen tulokseen,että naisen täytyisi kanssa olla enemmän tai vähemmän ujo jännittäjä niinkuin minäkin,muuten häpeäisin itseäni koko ajan ja joutuisin yrittään salaileen millainen oikeasti olen.
sosiaalinen kykenemättömyyteni on aiheuttanut sen että yritän vältellä tilanteita joissa "pitäisi" puhua jollekkin naiselle vaikkei varsinaisesti ole pakko.

naispuoleisia alle 50v sukulaisia ei juurikaan ole,eikä vähillä kavereillakaan ole tyttöystäviä tai naispuoleisia kavereita,joiden kanssa voisi "harjoitella" edes puhumista.ja jos joku kaveri vähän aikaa jonkun naisen kanssa onkin,niin minua ei ikänä pyydetä mihinkään missä sen näkisin,liekkö huomanneet ongelmani.
niin ja mikä kummallista,vanhempia naisia,yli 50v,en jännitä niin hirveästi ja saatan jopa saada puhuttuakin.

nykyisessä työpaikassani on eräs ehkä hieman itseäni nuorempi nainen hymyillyt monesti ohi kulkiessaan(eri päässä taloa töissä,kulkee tauolle mennessä ja tullessa oman "työpisteeni" ohi),punastelee söpösti ja katsoo silmiinkin joskus.kerran joutui käveleen ihan vierestäni vastaan ja näytti että meinas sanoa jotain,mutta naureskeli vaan,ja itse menin niin hämilleni etten tajunnut edes moita sanoa.en keksi mitä sanoa hänellekkään nähdessä ja menen ihan kipsiin aina.hävettää ja v***ttaa oma itteni niin paljon,että yritän vältellä häntäkin.tilannetta ei helpota sekään että paikalla on aina muutaman metrin päässä joku muu.tätä kestänyt jo vuoden,mutta parin viikon päästä tämä "ongelma" loppuu kun työni loppuu.

alkaa meneen mielenkiinto elämässä kaikesta,kun on tavallaan herännyt todellisuuteen,etten ikänä tästä rohkaistu ja muutu,enkä näin ollen ikänä saa kokea seurustelemista tms.
yritän olla ajattelematta koko asiaa,mutta yksinäisyys ja läheisyyden kaipuu iskee viimeistään nukkumaan mennessä tai jossain nätin naapurintyttömäisen naisen nähdessä.

Relaa. Tutustu ihmisiin (naisiinkin) ihan kaverimielessä, opettele juttelutaitoja ilman mitään sen kummempaa. Seurustelu kyllä alkaa sitten omalla painollaan jos tulette hyvin juttuun. Hyvä kun olet muuten sosiaalinen, sittenhän se ei ole niin vaikeaa kuin joillekin toiselle. Eli älä lähesty naisia "iskemis"mielessä, asetat vaan turhia paineita.

Et tule ikinä saamaan naista, ellet löydä hyvää työpaikkaa ja ansioita mistä naiset kiinnostuvat .

sekoamassa: kerroit samankaltaisen tilanteen kuin minullakin oli.

Jälkeenpäin sanon että hyvä kun oli juuri niin kuin kuvasit.

Aika ei ole kypsä kun ikään kuin on estetty tekemästä suhteita naisiin, Sinua suojellaan ylemmältä taholta, ettet tekisi vääriä ratkaisuja vain sen tähden että täytyy.

Sinunkin aikasi tulee. Silloin asiat napsahtaa paikalleen kun tapaat sen jota sinä odotit tuskaillen tietämättäsi.

No, lakkaa miettimästä liian pitkälle? Se, että menee juttelemaan mukavia ja pyytää mahdollisesti kahville, kävelylle, tai muuhun sellaiseen, missä on helppo jatkaa tutustumista, on vielä hyvin kaukana seurustelusta saati parisuhteesta. :) Ota kaveripohjalta siihen asti, kun alkaa varmistua, että kiinnostus ja valmiudet muuhun ovat olemassa ja molemminpuoliset.

Minulla oli sama ongelma, eli huono itsetunto. Jouduin tekemisiin muiden kanssa ja se antoi uskallusta osallistua keskusteluihin. Olen vieläkin arka suuremman ihmismäärän aikana, älä sulkeudu, rohkeutta tarvitaan. Terv. pappa, jolla on kolme lasta ja kuusi kivaa lastenlasta.

Vastaisitko treffikutsuun tai tekstiviestiin tai soittoon, jos joku aiemmin tuntemasi nainen ottaisi yhteyttä? Mitä reagoisit kirjeisiin, kukkiin tms.?

sulla on kyllä paremmat mahdollisuudet kuin mulla 25 vuotta ollut sinkuna vaik itekin olen ujo ja yrittänyt tehdä aloitetta kukaan ei halua olla uskon et sulla on paremmat mahdollisuudet kuin mulla

Näyttää ihan siltä, ettemme ole ongelman kanssa yksin. Itse olen jo menettänyt täysin toivon naisen löytämisestä. Toisaalta niin kauan kun asun yhtä pinnallisessa ympärisössä kuin Helsinki, on aivan turha edes kuvitella löytävänsä seuraa. Enään en jaksa edes vaivautua mihinkään viikonloppuisin tai iltaisin kun tiedän, ettei se tule johtaa yhtään mihinkään. Toisaalta olen jo niin tottunut tähän yksinäiseen elelyyn, etten oikein osaa edes toivoa mitään muuta.

Minäkin syyttelin ujoutta kun ei naisasiat alkaneet onnistua.
35 vuoden iässä sitten lopulta aloitekykyinen nainen iski minut (lukemattomia tilanteita olin onistunut sössimään).
17 v kestäneen aviolitton päätyttyä eroon siinä oli tietysti monenlaisia tunteita, mutta heti huomasin, että päällimmäinen niistä oli helpotus.
Siltä tuntui kuin olisin onnistunut suorittamaan jotakin jota kuvittelin muiden minulta odottaneen.

Heittäydyin sitten sovinnolla SINKUKSI, siis todella vakaumukselliseksi joka ei yritäkään etsiä uutta kumppania (entiseni hommasi itselleen uuden alta aikayksikön).

Sensijaan analysoin tarkoin omia tekemisiäni (olin eräässä tunnetussa yhteisöstä jonka toimintatapoihin kuuluu nimenomaan perinpohjainen itsetukistelu).

Siinä yhteydessä en voinut olla huomaamatta, että sekä nuoruuteni aikana että myöhemmällä iällä minua kymmenen kertaa nynnymmät onnistuivat järjestämään itsensä parisuhteeseen näennäisen kevyesti, ikäänkuin "oman toimensa ohella", siltä näytti, että ei heidän ujoudella ollut asian kanssa mitään tekemistä !

Niinpä tein itsenikin suhteen sen johtopäätöksen että tuskin olen mikään erityisen ujo ikinä ollutkaan, vaan kyse oli eräistä lapsuusaikana tapahtuneista väärinkäytöksistä joiden kohteena olin ollut.

Yksi niistä oli se, että alle kansakouluikäisenä (just edellisvuotena) minua 1½ vuotta vanhempi pihakaveri, poika siis, ensin sosialisoi kikkelini pakottamalla näyttämään se hänelle sekä tekemällä erittäin kummallisen ehdotuksen, että meidän pitäisi koittaa "nussia".
Sen jälkeen hän, seksuaalisesti suuntautunut kun oli, painosti minut tyttöseurassa kannattamaan häntä kun hän itse teki tytöille ehdotuksia pimpin näyttämisestä ja pitemmällekin menevistä toimista. Kasvoin pian tähän rooliin kiinni mutta kun tytöt vastustelivat, niin myötäelin heidänkin tuskansa ja omaksuin jotenkin tyttöjen identiteetin, minun näkemykseni mukaan siis sellaisen että he eivät missään oloissa halua ja sillä siisti.
Voitte uskoa että asenteesta on ollut harmia, kun en ole siitä pystynyt vapautumaan.
Toinen juttu oli äitini, joka oli kasvanut kodissa missä velipoikaa oli suosittu.
Tämän hän nyt kosti minulle.
Yhden kolhun olisin kestänyt, joko äidin tai kaverin mutta kaksi oli liikaa.
Se siitä uhoudesta.

HELB
Olen vittuuntunut omaan itseeni. Olen aina pikkulapsesta asti ollut todella ujo mutta siitä huolimatta saanut kavereita. Mutta tyttöjen kanssa olen ihan kakka. Aina kun olisi mahdollisuus jutella tai edes sanoa moi menen hiljaisemmaksi kuin chaplin ja tunnen oloni hölmöksi. Mistä mä voin tietää milloin kannattaa mennä puhumaan. Ja onko "vaihtoehto" tyypit tyttöjen mielestä ällöttäviä?

Kiva että kerrankin suomi24 nostaa etusivulle kiinnostavan keskusteluaiheen.
Itsekin olen ujo mies ja sanoisin että nettideittailu on hyvä vaihtoehto ujoille.
livenä vaikea tutustua naisiin.

Älä ajattele liiian pitkälle kun moikkaat jotakuta naista. Älä ajattele häntä deittinä vaan ihan kaverina. Kysy vaikka jotain mitä kysyisit siskoltasi.Kuten mitä pesuainetta kantsii käyttää mustille vaatteille tai jotain minkä asian oletat olevan naisella paremmin hallussa. Tee itsesi tyhmäksi. He sitten nauttivat kun saavat neuvoa.
Sitte tokaiset et lähtis makutuomariksi kun et tiedä minkälaiset paita/farkut sulle sopisi paremmin. Taikka kahville, leffaan, kävelemään.
Älä pelkää noloontumista. Ja voit sanoa ett sua jänskättää. Kun uskaltaa asettaa itsensä alttiiksi epäonnistumiselle siinä voi voittaa, tai voi hävitä. So what- elämä jatkuu, yritä uudestaan.
Ja suku, pitäköön huolen omista asioistaan.Ei ole sun päänsärky.

Aloittaja, hanki koira, sen avulla kophtaat uusia ihmisiä pyyteettömästi.

mulla on päinvastanen ongelma. ei ole mitään ongelmia jutella naisten kanssa. kyllästyn helposti, viimeistään vuoden seurustelun jälkeen. tässä nyt 8 vuotta sinkkuillut, ja siinä ajassa olen ihastunut kerran.
ikinä en enää muuttaisi saman katon alle naisen kanssa kotia leikkimään. pakko olla oma kolo,mihin pääsee karkuun kun välillä haluaa olla yksin.

lisäksi olen työtön, kouluttamaton ja juon liikaa. en kyllä kellekkään naiselle vakavissaan enää kelpaiskaan. mutta enpä kaipaakkaan kun satunnaisia säätöjä.

mutta kyllä masentaisi,jos ei olisi naisista mitään kokemusta nyt 26 vuotiaana,niinkun siellä joku oli. mut tsemppiä sinne kaikille ujoille immeisille.

Tuntuu tietysti nyt tällä hetkellä vaikealta uskoa, mutta pelisi ei todellakaan ole menetetty! Olet 25-vuotias, et ikivanha. Ei kannata liikaa välittää muiden mielipiteistä, koska sinun pitää ymmärtää, että sellainen ihminen, joka muuttuu sinua kohtaan kylmäksi vain siksi että et seurustele, on yksinkertaisesti juntti. Fiksut eivät käyttäydy sillä tavoin, eikä ole muutenkaan korrektia urkkia ihmisten yksityisasioita, kuten seurustelua. On jotenkin jopa perverssiä koko ajan kysellä asiasta. Se on jokaisen yksityisasia eikä kuulu muille. Vaikkaan, että toistuvaa parisuhdekyselyä harrastavilla taitaa olla jotain vikaa omassa parisuhteessaan, koska haluavat tyydyttää uteliaisuuttaan sinua grillaamalla. Aidosti rakastunut ihminen ei jaksa vaivata päätään sinkkukavereiden tai sukulaistensa nais- tai mieskuvioilla, vaan keskittyy nauttimaan omasta suhteestaan.

Minulle on aivan yksi ja sama seurustelevatko ystäväni vai eivät, ei tulisi mieleenikään alkaa heitä seurustelun perusteella luokittelemaan jotenkin paremmiksi ihmisiksi. Katson ihmistä yleensä itse kokonaisuutena ja voisin aivan hyvin seurustella myös ujon ja kokemattomamman miehen kanssa, jos hänellä olisi hyvä luonne ja muuten viiihtyisin hänen seurassaan. Mieti asiaa siltä kannalta, että vaikka olisit rohkea ja seurustelisit, niin aina tulee olemaan ihmisiä, jotka eivät hyväksy sinua jostain toisesta syystä, koska kaikkia on yksinkertaisesti aivan mahdotonta miellyttää.

Hmm. Kunhan vain muistanet että lautaset ja liemiruuat tarjoillaan aina ruokailijan oikealta puolelta ja varsinaiset pääruuat ruokailijan vasemmalta puolelta mitä hänelle otettavaksi kulloinkin annetaan pärjännet naisten kanssa näillä ohjeilla jo pitkään puhumatta heille juurikaan mitään.

Mäkin olen tavattoman ujo. Se näkyy varmaan jo kauas kun tosi harvoin kukaan mies tulee mulle juttelemaan (vaikka olen ulkonäöltäni ihan normaali/perussievä että luotaantyöntävyydestä ei pitäs olla kyse)... Minua nolottaa hirveesti tämä kokemattomuuteni, en ole ikinä ollut treffeillä, pitänyt miestä kädestä saati suudellut. Tämä kokemattomuus jo saa mut kammoksumaan suhteen aloittamista kun pelkään et se on negatiivinen signaali miehelle kun olen ihan kuutamolla seurustelusta. Ja mua pelottaa et mitä vanhemmaks kerkeen niin sitä enemmän pelot kasaantuu ja vaikeemmaks seurustelun aloittaminen tulee...

Joku pliis kerro mitä ihmettä mun pitäs tehdä!! :'''D Lopahtaako mielenkiinto miehet jos tapaatte mun ikäisen naisen ja sit kuulette et mulla ei ole ollut minkäänlaista kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen?

Itse olen keksinyt niinkin hyvän ratkaisun että kun ei onnistu niin en sitten halua seurustella koskaan, ja niin on käynytkin, näin 23 vuotiaana olen onnellinen kun ei seurustelu asiat häiritse mieltä.

Ujous on hyvä piirre. Ujoilla on herkkyyttä.

ujot naiset on kyllä söpöjä, tiettyyn pisteeseen asti. kaippa ne kaikki avautuu pikkuhiljaa. sulle 23-v. kokematon tyty, en usko että sun kokemattomuutes karkoittaa montaakaan miestä. edes paljonkin kokenutta miestä. se on varmaan totta, et mitä vanhemmaks tulee, sitä vaikeempaa tulee minkään aloittaminen olemaan. tai sit joku vaan huomaa vanhemmiten, et oho nyt mä oon valmis.

Hmm...mä olen 47v ja ihan komeahko iso äijä. En ole koskaan seurustellut muutamaa kuukautta pitempään. Mua alkaa ahdistaa kun toinen ihminen haluaisi kokoajan olla yhdessä ja elämä pitäisi mukauttaa toisen ihmisen mukaan. Ei ole vain mikään minun juttuni koko yhdessä eläminen. Pidän naisista paljon ja on ollut ihan riittävästi vientiäkin mutta minä en vain halua rajoittaa omaa elämääni toisella ihmisellä. Parempi vain itselleni elää elämäni yksin hamaan loppuun asti.

Toisaalta...oli sitten parisuhteessa ja lapsia....niin jokainen meistä on lopulta yksin oman elämänsä kanssa...oma pää, omat ajatukset, omat päätökset elämässä.

Sanontahan menee että ....Yhdessä eletään ja yksin kuollaan.

http://www.youtube.com/watch?v=_uK9FlRccwQ, Menet harrastamaan vaikkapa tätä. Itsekin olin nuorena ujo, mutta kovetettuani kehoani sain itsevarmuutta ja nykyään saan ihan kenet tahansa sen voin väittää. Huomasin jopa, että mitä ylimielisempi kusipää mies on niin se ei suinkaan karkota naikkosia.

http://www.gsprushfit.com/, Hyvin on tälläkin MMA-ottelijalla riittänyt naikkosia, suurin osa on varmasti levittänyt reitensä tai ainakin antaneet huulihölkkää herralle.

Nainen on niin epälooginen olento kuitenkin, että se mikä vetoaa yhteen, inhottaa toista. Joillekin bimboille riittää, että mies tienaa eikä alalla ole mitään väliä niin ammattitappelijat, huumekauppiaat kuin muusikon retkut kelpaavat.

1. lopeta masturbointi
2. harjoita mieltäsi
3. harjoita kehoasi
=======
sitten
4. ala olemaan itsenäinen ja tee asiat kuin itsestäsi tuntuu oikealta ja parhaimmalta

alottajalle :

tiesitkö , nuoret naisetki ovat ujoja, varsinki ne jotka ei vielä ole seurustellu kenekää kanssa,
joten te kasi ujoa voitte alottaa aivan alusta, hymyilette ensin hieman toisillenne, ja sitten jos näyttää kivalta, voit sanoa jotain kivaa, mitä keksitkää, esm, kysyt , onkohan meillä sama matka,
nainen varmasti vastaa jotain , joko on sama matka, tai sitten naisella on muuta sovittua menoa jo esm. luennoille,
siitä se alkaa, hymystä, tai katsot hieman pitempään ja sitten tervehdit,
kohtaamisen ei tarvi olla mitenkää erikoinen, tai sitten se saa ollakki erikoinen,
pääasia on että sanot jotain,
aivan sama mitä, esm, onkohan bussi myöhässä, tai odotatko jotain,
kyllä sinä jotain keksi vaikka kuinka jännittää,
huomaa,
kaikki on joskus ollu nuoria, ja kaikkia on hermostuttanu tilanne,
mutta se vaan jotenki aina laukeaa , katos, kun se luonto kuitenki vetää tikapojan puuhun, se on väistämätöntä joskus jokaisen kohdalla,
voihan sille tunnutaakki että sua hieman ujostuttaa , mutta haluaisit tutustua ,,
ihmisen pitää itselleen myöntää heikkoutensa sitten ihmisestä voi vasta tulla vanhva,
ja rohkea,
tämmöstä se on ollu minullaki nuorena,
ja on nyt vanhanaki kun puoliso kuoli ja yksin jäin,

Ujoudesta voi päästä terapian avulla.Myös omaa ajatusmaailmaa voi vähitellen muuttaa.Ruveta harrastamaan, jossa tapaa erillaisia ihmisiä.Harjoitella esiintymistaitoja erillaisilla kursseilla. Ja tavata naisia vain kaveri suhteessa.Vähitellen voi löytää kiinnostavan samanhenkisen ihmisen niin siitä voi kehittyä vaikka mitä.

Ennen kaikkea oltava avoinmieli ja määrätietoinen esioiden etenemisen suhteen. Sinnikäs eikä lannistua vaikka heti ei onnistuisikaan asioissa.

Pelkkä hyvän työpaikan hehkuttaminen ei anna vaikutusta naisiin.Ennen kaikkea luonne ratkaisee ja se, että on samanhenkinen yhteisissä asioissa.
Näin minun ja monen muukin naisen periaate.

tyhmä

Simpel resepti osui asian ytimeen. Raskas fyysinen harjoittelu ja varsinkin extremelajit kehittävät itsetuntoa joka helpottaa paitsi jokapäiväistä elämää, myös naisen kanssa olemista.

Entisenä pahimman luokan luuserina voisin kertoa ummet ja lammet kuinka tehdä täyskäännös elämässä ja naisrintamalla, mutta tarkkoja ohjeita on varmasti mahdotonta antaa koska jokainen on yksilö ja haluaa toteuttaa itseään elämässä eri tavalla.

Masturboinnin vähentäminen on todella vaikeaa (done that), mutta tuottaa tulosta.

Meditaation hallinta antaa tyyneyttä, elämäniloa ja opettaa tunteiden hallitsemista, joka näyttää olevan suuri ongelma.

Sitten olisi vielä yksi erittäin tehokas mutta kiistanalainen tapa opetella tyyneyttä, itsensä ymmärrystä ja vanhojen (nais)traumojen käsittelyä. Hallusinogeenit.

Suomalaisen viinajunttikulttuurin edustajien mielipiteistä huolimatta kyseessä on äärimmäisen tehokas, joskin potentiaalisesti vaarallinen tapa tarkastella sisintään. Sopii 25-vuotiaalle epätoivoiselle miehelle paremmin kuin kossupullo.

"extremelajit kehittävät itsetuntoa"

Täysin naurettavaa!

Tässä vinkki joka toimii takuulla.Ala uskovaiseksi,mene vaikka jonnekin seuroihin,veisaa virsiä ja lyö naista raamatulla päähän.

Hei. Otan osaa. Aikuiset ja sivistyneet ihmiset ei kysele ja utele yksityiselämän kiemuroista. Olen tässä sun puolellas, pidä pintas mitä se muille kuuluu onko sulla joku vai ei. Sulla on täys oikeus puolustautua tyhmiä kysymyksiä vastaan parhaalla katsomallasi tavalla.
Me naiset ei olla pahoja ja meitä ei tarvitse pelätä varsinkaan mitä vanhemmiksi tulemme. Paras kuitenkin on pidättäytyä ikäisissään.
En osaa sanoa kuinka ujo voi lähestyä ketään, mutta sun tarttee muuttaa tuo asenteesi: älä ujostele vaan ole rehellisesti se mikä olet, eli sä oot oikeesti samanlainen ihminen kuin moni muu.... miksi pitää itseään pelätä... kunnon nainen ei naura rehelliselle ihmiselle.

Ei ne parisuhteet kuule onnelliseksi tee. Ei, vaikka pääsis ihan naimisiin!! ja lapsentekoonkin asti! Eli vaikka löytäisit itsellesi puolison, se ei millään tavalla takaa sinulle onnellista loppuelämää. Usein on ihan päinvastoin, jos tulee ero ja taistellaan lapsista, omaisuudesta yms. Nimim. siperiassa kouliintunut

Kokemus opettaa. Ajattele sitä näin. Ensimmäinen kerta kirpaisee eniten, toinen vähän vähemmän jne. kunnes naisten lähestyminen alkaa sujua jo vähän luontevammin. Pakeista oppii paljon enemmän kuin hyväksynnästä ja kaikki joutuvat kokemaan kumpaakin.

Aina kannattaa miettiä, mikä on kamalinta, mitä voisi tapahtua? Ja toisaalta mikä parasta? Suosittelen jotenkin tutustumaan edes hieman siihen naiseen, kenen kanssa haluaisi jotain muutakin ja jotenkin ilmaisemaan se kamala ujous. Myötätuntoinen ihminen ymmärtää ja jos ei, se onkin sitten ihan turha tyyppi. Turpiinkin kannattaa joskus ottaa, koska sekin antaa elämään sisältöä. en vain oikein ymmärrä, että haluatko ylipäätänsä vältellä aina epämukavia kokemuksia elämässäsi ja jotenkin selvitä tästä kaikesta ilman ongelmia? Naisetkin on vaan ihmisiä. Turha tehdä asioista hankalampaa, kuin ne OIKEASTI on.


Anyway, puhuminen auttaa. Puhu tästä ongelmastasi jollekin, vaikka maksulliselle terapeutille.

Ei naiset ole ihmisiä, ne vain luulevat olevansa.

Kuule, vihje toiselta kauhean ujolta. Älä yritä väkisin muuttua. Elä sitä hyvää, omaa elämääsi. Jos tunnet halua muuttua, katso niitä lämpimiä katseita hiukan pidempään. Älä rupea väkisin kehittämään mitään, sillä se useimmiten päättyy siten että toivot ettet olisi koskaan muuttanut elämääsi. Se on minulle tapahtunut jo tarpeeksi usein ja olisi mukavaa, että voisi aloittaa alusta tietäen sen minkä jo tiedän. Sellainen hyvä suhde tulee elämääsi, kasvaa ja vakavoituu vaivihkaa, ilman pakottamista. Tunnet varmasti oikean hetken koittaneen ja silloin on sopiva aika muuttaa asioita naissukupuolen suhteen, ei missään nimessä siksi, että suku vihjailee tms.

Hoh, itelläkin oli paineita siitä, kun muilla on tyttöystävät, ja kaverit ja sukulaiset kyselee, miksi sinulla, nuorella miehellä ei ole. :D
Vastasin vain, että ei ole tärpännyt. Mutta, jo aikaisemmin rupesin funtsimaan, että miksi minun pitäisi eukko ylipäätään hommata? Olen ihan tyytyväinen nykytilanteeseen, kun saa olla rauhassa ja niin poispäin. Jotenkin mua ei vaan kiinnosta ruvets yksiin kenenkään kanssa, se ei tunnu yhtään luonnolliselta asialta.

Enpä kehtaa hirveästi päätäni vaivata, vaikka se vituttaa, kun jokainen pikkuhiljaa luulee meikää homoksi, kun ihan perushetero olen :D

En vaan ymmärrä, miksi mua ei kiinnosta naiset suhdemielessä, mutta olenpahan sinut asian kanssa :D

Ei naiset halua ujoja miehiä, ei todellakaan. 99% naisista on "elä täysilä" -mentaliteetin omaavia kertakäyttöelämää viettäviä bilettäjiä, jotka haluaa miehen, joka vie eikä vikise. Ujo mies on yksinkertaisesti luonnonoikku, jota ei ole tarkoitettu pariutumaan koskaan.

Itse olen siis 35 vuotias mies ja 25 vuotiaana ajattelin aivan samalla tavalla kuin sinä, mutta olen lopulta ymmärtänyt reaaliteetin. Nykyään en haaskaa aikaani enkä energiaani naisiin, vaan keskitän kaikki voimavarani urakehitykseen.

moro. Olen voittanut ujouteni, tiedän että moni on. Isein se häipuy iän myötä, rsim jos töissä oppii asiakkaille esittäytymään tms.Ehdotus sinulle, jottä pääsisit nopeammin eroon ujoudestasi. Tee pieniä harjoituksia sosiaalisissa tilanteissa (unohda suhteen luominen muutamaksi viikoksi). Esim. Kun menet kahvilaan tai kaupan kassalle, hymyile, näytät itsevarmemmalta. Sitten kun sinusta tuntuu luontevalta hymyillä, olet jo oileasti vähän itsevarmempi. Kun ljoudut tekemisiin uuden ihmisen kanssa, älä mieti miten saisit muodostettua parisuhteen, vaan ole kiinnostunut hänestä, tarkkaile säätiedotuksia niin voit jutella säästä ja kerro antaumuksella itsestäsi, jos hän kysyy. Ota tilanne harjoituksena, ota tavoite vuoden päähän, oppiminen on hidasta. Vanhojen tuttujen kanssa on vaikeampaa kuin uusien ihmisten kanssa.

Useimmissa meissä on ujoutta, yliherkkyyttä jne.
Jostakinhan se reagtio tulee toista arvioitaessa. Toisessa on jotakin, joka aiheuttaa oman mielen varovaiseksi. Pyrin itse miettimään, että mikä se on. Syy löytyy usein. Ja syy liittyy joskus siihen, että tietää toisen olevan henkisesti vahvempi ... minä olen tässä altavastaajana ... iiik :/
Olisiko varovaisuus silloin aivan aiheellista?

Kannattaako heti ajatella, että millaista se seurusteleminen on? Minusta kannattaisi vain ottaa askel kerrallaan ja murehtia niitä tulevia asioita sitten myöhemmin.

Jos ujous haittaa elämää, eikä itse pysty tekemään asialle mitään, niin suosittelisin, että kävisi pari kertaa jonkun psykologin juttusilla. Heillä on usein hyviä vinkkejä siihen, miten saa itseään rohkaistua. Yksi hyvä keino on esimerkiksi se, että miettii, että mikä olisi pahinta, jos menee itseä kiinnostavan naisen luokse, hymyilee ja sanoo moi? Jos änkytät, punastut ja kompastut jalkoihisi, niin se voisi puolestaan olla sellainen aloitus, että nainen heltyisi ja ihastuisi sinuun samantien !!!

Ihmiset murehtivat ihan liikaa sitä, että mitä muut ajattelevat meistä.

Olen mies, 40v. Voisin laskea itseni ujojen joukkoon. En kylläkään koe, että tuosta ominaisuudesta on ollut minkäänlaista haittaa lukuunottamatta joitakin mahdollisia ohimenneitä mahdollisuuksia.
Itselläni asioita on ajan kanssa helpottanut se, että on tajunnut etti ole mitään joukkoa naiset. On vain se joku josta on kiinnostunut. sekä hyväksynyt sen, että elämässä sattuu myöskin hassuja ja noloja tilanteita :-D itse kullekkin. Eikä noita tilanteita yleensä kirjata mihinkään mistä ne tulisivat jatkuvasti vastaan, lukuunottamatta toki omaa muistia, joka sekin muodostaa niistä useinmiten erittäin huvittavia muistoja. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, pakkejakin. Hyvät tavat ja arvostus toimivat pääsääntöisesti vastavuoroisesti. Naiset ovat usein äärettömän fiksuja näiden asioiden kanssa. Myöskin kertoessaan ettei kiinnostus ole molemminpuoleinen :-D

Vertaistaan kun rakastaa siinä ne hienohelmat mennä saa. Hanki omanlaisesi kaveri, joka on ystävällinen, luotettava ja jonka kanssa kaikki hommat sujuu, harrastukset yms. Älä kurkota kovin korkealle, tyhjäpääksi haukkuu ja alistaa vaan korkeasti koulutettu kaveri. samanarvoiset sopii toisilleen. 2 tyhmää ja 2 viisasta.Viisaat riitelee jatkuvasti, tyhmät elävät sopuisasti, heille riittää toisensa .....

"En osaa, enkä pysty, ja sukuni kasaa minulle paineita. Joidenkin ihmisten suhtautuminen minuun on muuttunut kylmäksi, koska en seurustele, enkä kykene täyttämään heidän toiveitaan."

Sinulla on sairaita ihmisiä ympärilläsi. Mitä helvettiä se heille kuuluu, seurusteletko vai et? Miten se voi vaikuttaa heidän suhtautumiseesi sinuun? Pistelee vihaksi tuollaiset paskiaiset. Sanoisin suorat sanat, jos he olisivat minun lähipiirissäni!

Älä IKINÄ anna toisten ihmisten mielipiteiden lannistaa sinua, tai vaikuttaa omiin valintoihisi. Ketä varten elät elämääsi, ketä varten teet tärkeät valinnat? Jos lähipiirissäsi on myrkyllisiä ihmisiä, jotka eivät anna sinun elää omaa elämääsi, päästä irti heistä. Ethän halua pitää tuollaisia ihmisiä elämässäsi! Jos kyse on perheenjäsenistä, hankalampi homma. Mutta heillekin voit sanoa suorat sanat!

Opettele ihan ensiksi olemaan onnellinen yksin. Ethän halua, että onnesi riippuu tyttöystävästä? Ole kiitollinen kaikesta siitä hyvästä mitä sinulla on elämässäsi nyt, ja muistuta itseäsi niistä asioista joka päivä. Kiitollisuus on onnellisuutta, ja kun kerran olet elämääsi tyytyväinen, siihen myöhemmin mahdollisesti tuleva tyttöystävä on pelkkää plussaa.

Lopeta stressaaminen; se ei tuo sinulle varmasti tyttöystävää. Rentoudu ja ala nauttia elämästä! Jos/kun se Oikea tulee elämääsi, et varmasti anna pelkosi estää häneen tutustumista. Tiedät kyllä sydämessäsi, kun ihminen tuntuu sinulle oikealta.

Tsemppiä, ja haistata kylmille läheisillesi paskat!

En ole lukenut mitä muut ovat siihen kirjoitelleet, mutta minun neuvoni on että mene tansseihin. En tiedä oletko tanssitaitoinen mutta jos et ole niin mene tanssikursseille. Niitä on varmaan joka puolella suomea kaikenikäisille.mikäs sen helpompi tapa päästä naisen lähelle kuin tanssiessa. Siitä se sitten lähtee se tutustuminen. Itse taisin olla sinun iässäsi aikoinaan kun menin tanssikursseille ja lähdin sen jälkeen lavoille tanssimaan. Sieltä se vaimo sitten lopulta löytyikin . Että tsemppiä vaan .

En ole ujo, mutta pidän ujoista miehistä ja varsinkin eräs ujo aikuinen mies saa jalkani heikoksi ja sydämen tykyttämään

Olen myös 25-vuotias mies ja lähes samanlaisessa tilanteessa. Ainut ero on se ettei sukuni ole juurikaan kysellyt minulta seurusteluasioista. Silti asia vaivaa niin pahasti että kohta varmasti tulen hulluksi ellen jo ole. Kaippa tämä sitten on minun kohtaloni.

Et koskaan tule olemaan suhteessa, se on karu totuus. Naiset eivät pidä ujoista miehistä ja sillä selvä.

Eivät edes ujot naiset.

Keksi itsellesi jotain muuta elämän sisältöä ja unohda myös sukulaisten mielipiteet.

Kysyit, onko sinulla toivoa. Vastaus: On.

Suosittelen lukemaan Mystery-nimisen henkilön kirjoittaman "how to get beautiful women into bed"-oppaan, niin tiedät mitä pitää tehdä, eli miten voit nostaa aloitteesi onnistumisen todennäköisyyttä.

Aloita pienesti mutta säännöllisesti: opettele ulkoa joku repla tyyliin "tunnenko mä sut jostain? Näytät tutulta.", ja lauo se esim kaupan kassalle.

Näitä juttuja tehdessäsi tulet huomaamaan että elimistösi palkitsee sinut mielihyvähormooneilla kun teet sosiaalisia tekoja! - huolimatta siitä pelottavatko ne sinua etukäteen vai eivät.

Seurustelu kannattaa aloittaa netissä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/12575810

tavallinen nainen? mikäs huora on? epätavallinen? onko sinulla jotain huoria vastaan? se että maksat naisille rahalla ei kyllä eroa kyllä milläätavalla siitä että ostat naiselle lahjoa. "voi kulta tässä on kaulakoru kiitokseksi ihanista vuosista" taidat olla aika lapsi vielä

En halua vähätellä kenenkään kokemusta omasta ujoudestaan. Olen itsekin pitänyt itseäni ujona pienestä lapsesta alkaen noin 30 - 40 vuotiaaksi mieheksi asti. Nyt olen jo yli 40 v.

Usein kuitenkaan "ujoudessa" ei ole kysymys siitä, mistä ujot itse luulevat. He ajattelevat ENNALTA olevansa estyneitä ja menevänsä lukkoon. Tämä heidän oma käsitys itsestä sitten vahvistaa heidän väärää tietoisuuttaan ujoudestaan.

Yhdysvaltalainen psykologian tohtori Elaine Aron on tutkinut ns. erityisen herkkiä ihmisiä, joilla on tavanomaista rikkaampi sisäinen mielikuvitusmaailma ja voimakas eläytymiskyky ympäristön ärsykkeisiin. Tällaiset henkilöt tarvitsevat paljon enemmän omaa yksinoloa kuin tavallisemmat (ei niin herkät) ihmiset. Ihmispaljous voi aiheuttaa ahdistusta heissä ja heidän on "ladattava akkunsa" omassa rauhassa enenn kuin voivat taas osallistua sosiaaliseen elämään arkisissakaan tilanteissa.

Koska he ovat tavallista herkempiä, he voivat luulla itseään estyneiksi ja pitää itseään varovaisempina, kun verrataan heitä ulospäin suuntautuneisiin ihmisiin. Ulospäin suuntautuneita, sosiaalisia ihmisiä pidetään usein "normaaleina" ja sen vuoksi sitten hiljaisempia voidaan pitää "ujoina". Tämä väärä käsitys voi iskostua myös erityisen herkkien omaan käsitykseen, jolloin voidaan puhua heidän vääräästä tietoisuudesta; -he luulevat olevansa ujoja, vaikka ovatkin vain herkempiä kuin muut.

Eteenpäin tästä "ujoudestaan" voi päästä ensiksi hyväksymällä itsensä omanlaisenaan eli erityisen herkkänä persoonana. Tässä voi olla tarpeen käydä psykoterapiassa, jos oma itse tuntuu olevan hukassa eikä "ujoudesta" tunnu löytyvän ulospääsyä itse. Olen itsekin ollut parikymppisenä kolme vuotta säännöllisessä terapiassa. (Silloin en vielä tiennyt olevani erityisherkkä.)

Kun erityisherkkä hyväksyy itsensä, sen jälkeen on OMILLA EHDOILLA mentävä sosiaalisiin tilanteisiin, vaikka se voikin tuntua vaikealta. Pikkuhiljaa tilanteet alkavat tuntua hallittavammilta ja sosiaaliset taidot karttuvat.

Vaikeinta on usein suhteet toiseen sukupuoleen. Näin on ollut minullakin. Vieläkin minun on todella vaikea onnistua olemaan oma itseni ensitreffeillä tai muissa tilanteissa, joissa huomaan naisen olevan kiinnostunut minusta. Tuntuu, että menen lukkoon ja tilanne niin kuin etenee liian nopeasti.

Tiedän kuitenmin nykyisin, että en ole ujo. Minussa ei ole mitään ennalta estynyttä omainaisuutta, joka estäisi minua tutustumasta ihmisiin. Olen vain toisenlainen ja tarvitsen erityistä kohtelua muilta, jotta voisin olla heidän kanssaan. Kysymys on vuorovaikutuksesta ja myös toinen osapuoli on vastuussa hyvästä vuorovaikutuksesta. Kysymys ei ole siis minussa olevasta "viasta", joka pitäisi poistaa vaan vuorovaikutuksen ongelmasta, josta sosiaalisessa tilanteissa on vastuussa aina molemmat osapuolet.

Parasta eityisherkkänä olemisessa on se, kun onnistuu pääsemään toisen ihmisen kanssa sellaiseen vuorovaikutukseen, johon tiedän, että ns. tavalliset ihmiset eivät koskaan pystyisi. Eläytymiskykyni muiden ihmisten tunteisiin ja mielentiloihin on huomattavasti korkeampi, minkä vuoksi osaan ottaa heidä tarvittaessa paljon paremmin huomioon kuin muut ihmiset.

Älkää siis ujot/herkät tuomitko itseänne "ujouteen" vaan tutkikaa omaa persoonanne ja ottakaa käyttöön erityiset kykynne, joita muilla ei samalla tavalla ole. Olkaa ylpeitä erilaisuudestanne ja poikkeuksellisista kyvyistänne vuorovaikutukseen.

Ja muistakaa ladata akkunne oamssa yksityisyydessä (ollessanne yksin) ja nauttikaa myös siitä. Yksin olemisesta nauttii aina vain enemmän, kun huomaa, että tarvittaessa osa olla muiden ihmisten kanssa omalla tavallaan.§

Nettitreffit on vaihtoehto sinulle. Laitat profiilin jonnekin treffipalveluun ja kerrot profiilissasi avoimesti ujoudestasi. Jos sinulle joku vastaa hän osaa suhtautua asiaan oikealla tavalla. Saattaa olla jopa itsekin ujo.

Tilanne on muutenkin helpompi kuin esim. että yrittäisit "iskeä" jotakuta, koska kumpikin olette samassa tilanteessa. Siitä se lähtee!

Mikä ihmeen ujo. Mikä on ujo, miksi ujoutta on ja mitä varten.

Mä olin kans ujo ja vaikka jotkut naiset kehuivatkin komeaksi (perusjamppa olen), en oikein uskonut sitä.

Mä tein 30-vuotiaana netin senssipalstalle profiilin ---> Kirjoitin pari kuukautta noin 20 naisen kanssa ja kävin parilla treffillä (naiset pyysivät) ---> Toinen tärppäsi ja nyt meillä on jo kaksi lasta ja viisi vuotta ollaan oltu yhdessä!

Kokeile senssi- tia parinhakupalstoja, tai mitä ne on :D

Sääntö 1: Unohda suku. Muista, ettet tule elämässä koskaan miellyttämään kaikkia nyt etkä tulevaisuudessa. Se on muiden ongelma ja syyt heidän omia itsekeskeisiään, maailman pitäisi olla heidän haluamansa ja joustavilta ihmisiltä halujen toteuttamista on helpoin vaatia. Koska sen vatvominen on sinulle kuitenkin haitaksi, vatvominen kannattaa lopettaa. Et ole muiden toiveista vastuussa. Niin se vain on.

Sääntö 2: Ujous on yleistä ja johtuu kokemattomuudesta, mitä on tietenkin etenkin nuorilla. Myös ihastuminen ujostuttaa. Ujo pelkää ennenkokemattomassa tilanteessa arvaamattomien uhkien haavoittavan itsetuntoa. Tyypillistä on pelätä torjuntaa, mikä on aivan tavallista ihmiselle. Ihastuneelle ihastellun hyväksyntä on vieläkin tärkeämpää. Kuten ei kannata pelätä suvun hyväksyntää, ei kannata pelätä sen toisenkaan ujostelevan hyväksyntää. Vaikka tulisikin pakit, voit olla tyytyväinen ujoutesi voittamisesta.

Sääntö 3: Tulta päin. Jos toinen osoittaa toistuvasti pitkiä katseita, vaikuttaa järjellisesti sopivalta, eikä ole varattu, kannattaa kysyä kahville ja lähteä tutkimaan, jos hän olisi sopiva. Naiset ovat imarreltuja huomiosta.

Kokemus karistaa ujoutta, kun alkaa huomata saavansa hyväksyntää tai etteivät pakit olekaan niin iso juttu.

Hei ketjun aloittaja. Minä olen jo viisikymppinen nainen ja aina pelännyt ihan sairaalloisesti vastakkaista sukupuolta. Kaikki nuoruudenaikaiset seurustelunyritykset kaatuivat ujouteeni kun en saanut sanaa suustani poikien/miesten kanssa ja koko kehoni oli jännittynyt äärimmilleen. Sitten tapasin aviomieheni jonka kanssa tätä ei jostain syystä ollut kuin ihan vähän aluksi. Nyt olen kuitenkin eronnut todella pitkästä avioliitosta ja olen uudelleen samassa tilanteessa uusien miesten kanssa ! Sama kauhea epävarmuus ja suunnaton kauhu valtaa minut tilanteessa jossa pitäisi tavata joku mies. Netissä juttelu sujuu paremmin kuin hyvin mutta esim. jos mies haluaa soittaa minulle niin ahdistun niin että yritän keksiä kaikenlaisia tekosyitä välttääkseni puhelut. Yhden miehen kanssa suostuin lopulta tapaamaan mutta jouduin ottamaan rauhoittavan lääkkeen siihen tapaamiseen. Tapaamisemme jatkui ja joka kerta olin yhtä kauhuissani, keho viimeiselleen viritettynä jännityksestä, paniikkikohtausoireita siitäkin huolimatta että otin aina murusen rauhoittavaa.

En tiedä mitä tämä on. Minulla ei ole mitään kammottavia kokemuksia miehistä lapsuudessani. Tosin pelkäsin jo lapsena leikkiä poikien kanssa. Ainoa asia joka voi vaikuttaa minuun on se että vanhempieni avioliitto oli täynnä pelkkää riitaa ja pettämistä jossa pettäjä oli äitini. En siis kasvanut perheessä jossa vanhempani olisivat rakastaneet toisiaan. Ehkä tällaiset jutut saa alkunsa jostain lapsuudesta, en tiedä.

Minäkin joudun aina ottamaan rauhoittavaa lääkettä kun tapaan jonkun naisen. Siitä huolimattakin tuntuu että olen aina ihan paniikissa, varsinkin silloin kun tapaan jonkun naisen ensimmäistä kertaa.

Aika harvoin konjakkia otan.