Vainot, toinenkin puoli!

1700-luvulla Suomessa esiintyi joukkoja, jotka lähtivät kirtämään eurooppa ja menivät jopa Amerikaan saakka. Syyksi kiertämiselle oli vainot. Nuo joukot eivät sopineet elämään maailman keskellä, eivät kirkossa, eivätkä muualla kuin oman joukkonsa keskuudessa.
He pelkäsivät muita uskovaisai, löysivät heistä aina vikaa ja sen takia heidän oma joukkonsa oli tiivis kunnes siitä joukosta irtaantui aina muutamia.
Yleensä nuo suomalaiset ja ruotsalaiset otettiin eri paikoissa vastaan hyvin ystävällisesti, mutta kovin kauaa he eivät olleet suosittuja. Suosio hiipui sen takia, kun tuo uskovainen väki pelkäsi paholaista ja vainosi niitä ihmisiä, joissa uskoi paholaisen olevan. Jopa omasta seurakunnasta he etsivät alati paholaista ja jos uskoivat sen jossakin jäsenessä olevan, niin tämä jäsen pieksettiin. Olkoon vaikka pieni lapsi, niin selkäsaunalla häädettiin paholaista.

Tuollaisella käytöksellä he saivat aina uusia vihollisia ja usein heidät häädettiin paikkakunnalta, jossa ei siedetty lasten ja naisten pieksämisiä, jos ei siedetty miestenkään pieksämisiä. Tuota he pitivät vainoina käsittämättä sitä, että he itse syyllistyivät siihen, että heitä ei enää siedetty oman käytöksensä takia ympäristössä. Tuo joukko ei alistunut elämään maailmassa säädyllisesti, vaan nosti itsensä kaikkien yläpuolelle ja se ilmeni käytöksenä, jota mutta eivät voineet katsoa.

Vainolla on usein toinenkin puoli, vaikka vainotut ajattelevatkin olevansa vainottuja uskon takia.
Tänään tuota käännettyä vainoa uskottelevat he, jotka etsivät jatkuvasti syntiä muista. Jos heidän etsimästään yritettään keskustella, niin he alkavat valittaa, että heitä vainotaan.
16182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Omaa oksaansa he käytöksellään sahaavat. Sitten vielä ihmettelevät kun kukaan ei käänny.

Äänestä
  • Samaa mieltä

    "Omaa oksaansa he käytöksellään sahaavat"

    Äänestä

Jos joku menee vaikka uuteen työpaikaan ja alkaa heti kertoa työpaikan rappeutuneesta moraalista, niin kuinkahan kauan tuota uutta työntekijää jaksetaan siellä sietää. Sellaistakin tapahtuu.

Miksikähän moni on jäänyt sille asteelle uskossaan, että on alkanut ulkopuolisia vainota?

Äänestä
  • Siksi, että ei ole kuullut Jumalan Sanaa. Siksi niitä vainoja on aina syntynyt.

    Äänestä

Oikea ajatus! Noinhan se menee. Lisämausteena on usein ajatus, että vain he ovat pelastettuja.

Tähän päästään levittämällä väärennettyä totuutta ja jopa valheita toisista kristityistä ja liioittelemalla oman porukan saavutuksia ja erinomaisuutta. Toki täytyy kirjoittaa kokonaan uusi kirkkohistoria, jossa tämä oma ryhmä esiintyy ainoana sankarina.

Todistusaineistoksi riittää vaikka yksi lauseenpätkä irrotettuna tekstiyhteydestä. Ihmeellisesti se voidaan valjastaa näyttämään aivan siltä, mitä halutaan sen tarkoittavan.

Kun ei faktoja löydy tarpeeksi, keksitään salaliittoteorioita. Siinä fantasiamaailmassa kun eivät enää päde mitkään rajoitukset vaan kaikki on mahdollista, eikä ainoastaan mahdollista, vaan jopa ainoaa tosi todellisuutta, josta ulkopuoliset eivät tiedä mitään.

Saman veroisia ovat kaikki näyt ja sanomat, joissa kaikki toiset tuomitaan ja omalle joukolle jaetaan salaista, Raamatun ulkopuolista tietoa ja omia pikku sääntöjä ja määräyksiä. Näyt voivat tapahtua ihan jonkun kotona salassa. Niihin pitää kaikkien kuitenkin uskoa, koska niihin sisältyy tuomion uhkaus.

Ihmeetkin ovat hyvin käyttökelpoisia. Aina joku joskus paranee, missä tahansa ryhmässä - ihme löytyy ennen pitkää, vaikka kyseessä olisi psykosomaattinen sairaus, joka paranee yleensä omia aikojaan.

Lisäksi keksitään sellainen Ilmestyskirjan tulkinta, jolla voidaan tehdä toisista uskovista portto ja portontyttäret ja päälle päätteeksi tuomitaan toiset pedon luvulla ja merkillä merkityiksi.

Hyvin tärkeää on tarkkailla toisten uskovien ja ryhmien virheitä. Ne pitää heti levittää netissä ja YouTubessa, että kaikki tulisivat heti vakuuttuneiksi toisten uskovien pahuudesta ja porttoudesta.

Sen jälkeen voidaankin loistaa Jumalan ihmeellisenä, ainoana valittuna ja nuo muut mustan mustina pahan kätyreinä.

Äänestä
  • "Tähän päästään levittämällä väärennettyä totuutta ja jopa valheita toisista kristityistä ja liioittelemalla oman porukan saavutuksia ja erinomaisuutta. Toki täytyy kirjoittaa kokonaan uusi kirkkohistoria, jossa tämä oma ryhmä esiintyy ainoana sankarina."

    Varsinkin väärennetyn totuuden kertominen on merkki vainoojista. On kamalaa katsoa miten uskovaisiksi itseään julistavat ihmiset levittävät valheita ja häpäisyjä muista.
    Jos ajattelin heidän olevan ihmisiä, joilla ei enää ole kykyä lukea oikein asioita, mutta eiköhän se ole paremminkin niin, että heissä elää pahuus joka saa heidät valehtelemaan. Valheen-Isä ei kaihda keinoja.

    Äänestä

Erik Eerikinpoika johti aikanaan tuollaista toisista syitä ja syntejä kaivelevaa sakkia ja joutui itse kärsimykseen. Häntä alkoivat vainota ne pahat henget joita oli toisista etsinyt.
On vaarallista olla tuollaisen johtajan alamaisuudessa, sillä johtaja johtaa lopulta laumansa ansaan.
1700 luvun vainot ovat mielenkiintoinen tutkimuskohde, jos niitä ei tutkita yksipuolisesti.

Äänestä

"Tuollaisella käytöksellä he saivat aina uusia vihollisia ja usein heidät häädettiin paikkakunnalta, jossa ei siedetty lasten ja naisten pieksämisiä, jos ei siedetty miestenkään pieksämisiä. Tuota he pitivät vainoina käsittämättä sitä, että he itse syyllistyivät siihen, että heitä ei enää siedetty oman käytöksensä takia ympäristössä."

Eikö tuota samaa tapahdu vieläkin. On ihmisiä, jotka eivät sopeudu elämään maailman keskellä, eivätkä kirkossa, eivätkä lukemattomissa kokeilemissaan seurakuntayhteyksissä. Nuo ihmiset perustavat uusia lahkoja. Sen takia niitä lahkoja on miljoonia.

Eikö Jeesuksen sanoma merkitse noille mitään. Jeesus kertoo uskovaisten elävän maailman keskellä, vaikka eivät olekaan maailmasta. Eivät uskovaiset ala riitelemään ja pakottamaan ketään, vaan elävät siveästi ja huolehtivat itsestään ja omistaan.

Äänestä
  • Aivan niin. On tärkeätä tuomita omia vikoja ja rukoilla Jumalalta sydämen uudistusta. Olemalla itse ulkoa ja sisältä aitoja kristittyjä, ei meidän tarvitse vouhottaa toisia vastaan, vaan kysellä mieluummin Jeesukselta, mitä hän haluaisi minun nyt tekevän? Aito sydämen uskova tekee aina pikällä tähtäimellä vaikutuksen myös uskosta osattomiin.

    Äänestä

  • kova tuomio kirjoitti:

    Aivan niin. On tärkeätä tuomita omia vikoja ja rukoilla Jumalalta sydämen uudistusta. Olemalla itse ulkoa ja sisältä aitoja kristittyjä, ei meidän tarvitse vouhottaa toisia vastaan, vaan kysellä mieluummin Jeesukselta, mitä hän haluaisi minun nyt tekevän? Aito sydämen uskova tekee aina pikällä tähtäimellä vaikutuksen myös uskosta osattomiin.

    Aito usko antaa aina merkit. Jos minun pitäisi alkaa täällä toisia ihmisiä tuomitsemaan, niin se olisi aivan kauheaa. En käsitä noita jotka eivät muuta teekkään kuin etsivät tuomittavia.

    Äänestä

  • En halua tuomita kirjoitti:

    Aito usko antaa aina merkit. Jos minun pitäisi alkaa täällä toisia ihmisiä tuomitsemaan, niin se olisi aivan kauheaa. En käsitä noita jotka eivät muuta teekkään kuin etsivät tuomittavia.

    Juuri näin tässä linkissä on:

    http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/kirkkokaatuu.htm

    Äänestä

  • ei tuomita vaan kirjoitti:

    Juuri näin tässä linkissä on:

    http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/kirkkokaatuu.htm

    Tuossa linkissä olevan helluntailaisen Turun Weijon kirjoitus voidaan katsoa olevan luterilaisten vainoamista. Weijolla on hirveä viha jostakin syystä luterilaista kirkkoa kohtaan. Onneksi Weijo ei ole onnistunut saamaan erityisen merkittävää asemaa omalle helluntaiseurakunnalleen Turussa, sen enempää kuin muuallakaan.

    Äänestä

  • mazdels kirjoitti:

    Turun Weijon johtama ryhmä ei ole helluntaiseurakunta.

    Äänestä

Tuossa oli taas pari linkkiä, sen kummemmin kommentoimatta. Kuka availee niitä?

Äänestä

Kun ihmiset hysteerisesti etsivät pirua ja paholaisen henkiä joka paikasta, se kertoo siitä, että he pelkäävät Saatanaa enemmän kuin Jumalaa. Heille Saatana on vahvempi, ja heidän Jumalansa on heikompi ja Saatanan alamainen. Niin yksinkertaista se on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

VAINOISTA vähän kirjoitti:

1700-luvulla Suomessa esiintyi joukkoja, jotka lähtivät kirtämään eurooppa ja menivät jopa Amerikaan saakka. Syyksi kiertämiselle oli vainot. Nuo joukot eivät sopineet elämään maailman keskellä, eivät kirkossa, eivätkä muualla kuin oman joukkonsa keskuudessa.
He pelkäsivät muita uskovaisai, löysivät heistä aina vikaa ja sen takia heidän oma joukkonsa oli tiivis kunnes siitä joukosta irtaantui aina muutamia.
Yleensä nuo suomalaiset ja ruotsalaiset otettiin eri paikoissa vastaan hyvin ystävällisesti, mutta kovin kauaa he eivät olleet suosittuja. Suosio hiipui sen takia, kun tuo uskovainen väki pelkäsi paholaista ja vainosi niitä ihmisiä, joissa uskoi paholaisen olevan. Jopa omasta seurakunnasta he etsivät alati paholaista ja jos uskoivat sen jossakin jäsenessä olevan, niin tämä jäsen pieksettiin. Olkoon vaikka pieni lapsi, niin selkäsaunalla häädettiin paholaista.

Tuollaisella käytöksellä he saivat aina uusia vihollisia ja usein heidät häädettiin paikkakunnalta, jossa ei siedetty lasten ja naisten pieksämisiä, jos ei siedetty miestenkään pieksämisiä. Tuota he pitivät vainoina käsittämättä sitä, että he itse syyllistyivät siihen, että heitä ei enää siedetty oman käytöksensä takia ympäristössä. Tuo joukko ei alistunut elämään maailmassa säädyllisesti, vaan nosti itsensä kaikkien yläpuolelle ja se ilmeni käytöksenä, jota mutta eivät voineet katsoa.

Vainolla on usein toinenkin puoli, vaikka vainotut ajattelevatkin olevansa vainottuja uskon takia.
Tänään tuota käännettyä vainoa uskottelevat he, jotka etsivät jatkuvasti syntiä muista. Jos heidän etsimästään yritettään keskustella, niin he alkavat valittaa, että heitä vainotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu