Niin olisi ihanaa vaikka istua kirkkopuistossa kauniina päivänä mutta kun ei voi koska siellä on aina joku puliremmi yrjömässä, kusemassa ja möykkämässä.
Jupot pilaavat kauniin kaupungin
harmistunut
8135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
On niillä oikeus oatua siinä ku sullaki.Ne poistuu ku kerran sanoo,jos tulevat flirtailemaan.Eikä täällä ole Nii hienoa porukka että erottuu joukosta muusta ku kusemisesta.PÄÄASIASSA PYSYVÄT LASTEN LEIKKIKENTÄLTÄ POIS.Joten istu sinä tammikuussa ei oo häiriöitä.
Olipa kummallinen vastaus :/
Mikkelissä pitää tehdä kuten muuallakin on alettu tekemään. Korjataan penkit pois. Sitten ei istu kukaan. Juopottelu on nykyään niin hyväksyttyä että poliisikaan ei puutu. Todella vastenmielistä on joka paikassa väistellä juoppoja. Juopot ukot kansoittavat bussipysäkit lähiöissä. Juopot ukot ja akat seilaavat asuintalojen pihoilla kaljapäniköineen. Meluisia juoppojuhlia pidetään harvase viikonloppu pihapiireissä, sehän on nyt jokaisen oikeus kun on kesä. Kustaan ja paskotaan ja oksennellaan joka paikka niin että normaalit ihmiset sairastuvat.
Milloin tähän saadaan joku tolkku!
Sitä päivää saat odottaa,puistolla ja sun velka kämpällä ei oo mitään yhteistä.joa joku idiootti haluaa keskustaan Nii siellä saa puistossa istua ja ryypätä kuka tahtoo.meinaatko että poliisilla ei oo muuta tekemistä ku vahtia jonku kusemisia.saata nähä kunnon kastelulwtkun kun kyttäät.idiootit luule omistavansa puistotki.seuraavan kerran en mee vessaan vaan tähtään löysän paskan näköalakenttään,bähä niinku provoksi.
Kummaa syrjintää! Vanhempi aikuisväestö ei saisi nauttia juomiaan puistossa, mutta kenelläkään ei tunnu olevan mitään sitä vastaan että nuosiso ryyppää viikonloppuillat samassa puistossa ja sotku on sen mukaista.
Minä käyn sillointällöin puistossa ryyppäämässä, enkä ole kertaakaan nähny kenenkään kuseksivan tai yrjöävän sinne, paitsi pikkulasten, kun äitien mielestä se on hyväksyttävää. Myös möykkääminen on lasten osastolla pahempaa, sekä äidit, että näiden kullanmurut kun saavat huutaa vapaasti. Voin luvata jos tulet vaikka samalle penkille niin saat olla rauhassa.
Tässähän olisi hyvä mahdollisuus tavata näitä pultsareita viranomaisten ja sosiaalihuollon sekä sairaanhoidon, jospa edes joku saataisiin pois tuosta puliremmistä. Esim. AA :n olisi hvyä mennä paikalle.
Miksi minut itäisi käännyttää johonkin AA-kerhoon? Olen itse valinnut että nautin viinaksia, enkä tarvitse käännytystä. Perintö- ja eläkerahojani juon. Ei sen pitäisi olla kenellekään haitaksi.
Ihan sama kerrostalossa kuseksitaan, juopotellaan, tupakoidaan piha-alueella mikä on tarkoitettu asukkaiden käyttöön = yksi juoppo riittää pilaamaan kesän