Tapahtumien superviikonloppu ??? Ja p*skat!

Lahden paikallismedia (lehdet ja radio) mainostivat Superviikonloppua (15.-16.8.2014) joka saisi kaupunkilaiset suurin massoin liikkeelle kun tapahtumia olisi vaikka muille jakaa.

Siis täh? Mölkynheittoa kisapuistossa. Puupalikalla heitellään toisia puupalikoita? Okei, ihan kiva mökkipeli kolmen promillen kännissä (ehkä), mutta mikä ihmeen superviikonlopputapahtuma tuo on? Kävin katsomassa. Ei ollut yleisömenestys, luulempa että suurin osa niistä parista kymmenestä hengestä jotka toisten pelaamista sivusta seurasivat olivat itse osallistumassa ko. tapahtumaan, eivät ns. katsojia.

Viereisellä jalkapallokentällä oli FC Lahden ja Turun Interin ottelu joka sen sijaan oli kerännyt yleisöryntäyksen katsomoon! Tätä tapahtumaa ei tietenkään Superviikonloppuun mainostettu???

Läheisen kentän samanaikainen juniorienkin ottelu oli kerännyt enemmän yleisöä kuin tuo mö-lö-kyn heittely.

Entäs sitten joku runomaraton. Ei ny v*ttu oikeesti. Siinä vasta massatapahtuma. Hoh-hoijaa! Vetää vertaa tangomarkkinoillekin.

Ja vielä Lahti Block Party Rautatienkadun puolikkaalla Aleksin ja Hämeenkadun välissä. Paikalla ituhippipilvenpolttajia ja Patinasta raahatut pari lutikkaista sohvaa. Vihreän liiton mainoskoju tottav*tussa tietenkin, jotain hevonpaskaruokareseptejä, kompostivessaesittely ja mitälie hamppukoruja. Lavalla mölysi joku reggea-bändi ja yksi "taiteilija" maalasi katuun jotain tuherrusta...

Eihän noi tapahtuman järjestäjät pilvipäissään edes tajua mitä englanninkielinen sana Block tarkoittaa. Se on vähän niin kuin kortteli, eikä mikään h*lvetin osapätkäkävelykatu, joka kaikenlisäksi ei edes ole mikään kävelykatu, kun siinä ei voi vapaasti kävellä jäämättä Sokoksen tavaratalon jakelukuorma-autojen alle???

Sen sijaan Kansainvälisillä Eurooppamarkkinoilla teatterin parkkipaikalla kävi varmasti runsaasti ihmisiä. Myös Isojano tapahtuma Hartwallin tehdasalueella sai kansanjoukot liikkeelle. Jälkimmäisestä tapahtumasta ei lahtelaismedia tietenkään hiiskunut mitään, koska eivät halunneet ilmaista mainosaikaa jakaa, vaan se piti ostaa ilmoituksin!!!

Ei s**tana tätä Lahden meininkiä, tää on kun jostain hölmöläisnäytelmästä revitty. Kaikki ne Lahden Superviikonlopun megatapahtumiksi mainostetut tapahtumat (höyryjuna-ajelu, runomaraton, Block Party, mölkynheitto) keräsivät yhteensä taatusti kymmenen kertaa vähemmän yleisöä kuin tuo em. jalkapallo-ottelu, Isojanosta nyt puhumattakaan...
7143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

toi Block Party kenties olikin homojen ja sivarien sekä totaalikieltäytyjien (hinttien) hommaa.

Sen sijaan tuolla kansainvälisillä markinoilla oli hyvä herkut kävin perjantaina.

Äänestä

Huono päivä?

Äänestä

Oliko Isojano jo? Miksen ole nähnyt mainontaa?

Äänestä

Lahti Block Party on ehdottoman hyvä juttu, kiitos järjestäjille. Mölkkykin on ihan kiva peli, eikä siihen tarvita pisaraakaan alkoholia. Runotkin toimivat ne saavat ihmismielen aukeamaan.

Tuota aloittajan kirjoitusta voisin sanoa ns. Lahtelaiseksi asennevammaksi. Sinä itse kärsit asiasta eniten, eikä kukaan muu. Onneksi poikkeuksiakin löytyy.

Äänestä

Aloittaja on selvästi kade Lahden asukkaiden omaehtoiselle toiminnalle.
Rahalla tehdyt rahastus-tapahtumat olisi hyvä laittaa verolle ja vapaaehtoiset ilmaiset partyt siten nousuun!

Äänestä

Kyllä siellä Lahdessa tapahtumia piisaa. Tarvi ku parin vetää vintti pimeeksi, niin jo alkaa sattuu ja tapahtuu. Eikä vain yhtenä päivänä vuodessa, vaan jussien, joulujen, pikkujoulujen, uusien vuosien lisäksi pikkuperjantaisin, viikonloppuisin ja monina muinakin päivinä. Lähtee usein lapasesta krapula-aamun olojen seurauksina.

Siinä alkoholissa on se ainut hyvä puoli juuri siinä, kun sitä ei ole mikään pakko juoda. Mä oon elellyt kohta 6 vuotta täysin absolutistina, ja kyllä on säästynyt paljon rahaa, vaivaa ja monelta murheelta ja kommellukselta.

Äänestä
  • joo samaa mieltä aloittajan kanssa.tuli kaveri lahteen ja sanoin et tänä v.loppuna paljon porukkaa ja tapahtumia.kyllä hävetti,joku tasan yks pelle pyöri tuhannen kännissa kun joku bändi soitti.oli kourallinen ihmisiä.ja lahden baarit niin kammottavia huonosti sisustettuja räkälöitä.lähiöbaaritkin on siistimpiä ja persoonallisimpia.kaveri nauroi että tääkö on lahden yö elämä.tasan yks katu jossa muutama räkälä jossa vaa karaokee.lahti on junttipaikka ei siitä vain pääse mihkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yleisöryntäys kirjoitti:

Lahden paikallismedia (lehdet ja radio) mainostivat Superviikonloppua (15.-16.8.2014) joka saisi kaupunkilaiset suurin massoin liikkeelle kun tapahtumia olisi vaikka muille jakaa.

Siis täh? Mölkynheittoa kisapuistossa. Puupalikalla heitellään toisia puupalikoita? Okei, ihan kiva mökkipeli kolmen promillen kännissä (ehkä), mutta mikä ihmeen superviikonlopputapahtuma tuo on? Kävin katsomassa. Ei ollut yleisömenestys, luulempa että suurin osa niistä parista kymmenestä hengestä jotka toisten pelaamista sivusta seurasivat olivat itse osallistumassa ko. tapahtumaan, eivät ns. katsojia.

Viereisellä jalkapallokentällä oli FC Lahden ja Turun Interin ottelu joka sen sijaan oli kerännyt yleisöryntäyksen katsomoon! Tätä tapahtumaa ei tietenkään Superviikonloppuun mainostettu???

Läheisen kentän samanaikainen juniorienkin ottelu oli kerännyt enemmän yleisöä kuin tuo mö-lö-kyn heittely.

Entäs sitten joku runomaraton. Ei ny v*ttu oikeesti. Siinä vasta massatapahtuma. Hoh-hoijaa! Vetää vertaa tangomarkkinoillekin.

Ja vielä Lahti Block Party Rautatienkadun puolikkaalla Aleksin ja Hämeenkadun välissä. Paikalla ituhippipilvenpolttajia ja Patinasta raahatut pari lutikkaista sohvaa. Vihreän liiton mainoskoju tottav*tussa tietenkin, jotain hevonpaskaruokareseptejä, kompostivessaesittely ja mitälie hamppukoruja. Lavalla mölysi joku reggea-bändi ja yksi "taiteilija" maalasi katuun jotain tuherrusta...

Eihän noi tapahtuman järjestäjät pilvipäissään edes tajua mitä englanninkielinen sana Block tarkoittaa. Se on vähän niin kuin kortteli, eikä mikään h*lvetin osapätkäkävelykatu, joka kaikenlisäksi ei edes ole mikään kävelykatu, kun siinä ei voi vapaasti kävellä jäämättä Sokoksen tavaratalon jakelukuorma-autojen alle???

Sen sijaan Kansainvälisillä Eurooppamarkkinoilla teatterin parkkipaikalla kävi varmasti runsaasti ihmisiä. Myös Isojano tapahtuma Hartwallin tehdasalueella sai kansanjoukot liikkeelle. Jälkimmäisestä tapahtumasta ei lahtelaismedia tietenkään hiiskunut mitään, koska eivät halunneet ilmaista mainosaikaa jakaa, vaan se piti ostaa ilmoituksin!!!

Ei s**tana tätä Lahden meininkiä, tää on kun jostain hölmöläisnäytelmästä revitty. Kaikki ne Lahden Superviikonlopun megatapahtumiksi mainostetut tapahtumat (höyryjuna-ajelu, runomaraton, Block Party, mölkynheitto) keräsivät yhteensä taatusti kymmenen kertaa vähemmän yleisöä kuin tuo em. jalkapallo-ottelu, Isojanosta nyt puhumattakaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu