Sulla on se eläintarha. Ja minä pelkään eläimiä. Sulla on noin viisitoista harrastusta. Päivän aikana sanottais siis noin viitisentoista kertaa moi. Tai sä sanoisit reippaasti ovenraosta. Mä olisin vaan hiljaa enää viimeiset kerrat. Illalla olisit nukkumassa siinä puolenyön aikaan. Kun mä jo teeskentelisin nukkuvaa. Sanoisit hyvää yötä ja hyvää huomenta samalla suunaukaisulla. Sun tarpeet olis tärkeimpiä. Ja sulla on paljon ihmisiä. Ja mä olisin lopulta yksin ja kaipaisin rakasta ihmistä vierelleni. Jotain jolla olisi aikaa rakastaa ja jutella ja halia. Ei kuulosta hyvältä eihän? Kuvitelmat ruttuun siis.
Kuvitellaanpa meitä yhdessä
illuusiot rikki
6166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
oli kuvailtuna tuossa jo edesmennyt avioliittoni..
Valittettavan monella noin. Ilman elukoita on mun parisuhteeni loppuvaihe. Mutta tämä kuvitelma oli ihastuksesta. Hulluahan se on järjellä ajatellen. Mikä riivatun tarve saa ihmisen haluamaan itselleen jotain jonka tietää että ei ole hyväksi itselle?
kohdannut sitä oikeaa?
Puhuisit hänelle, ei varmaankaan mene tätä kautta perille, jos noin menevä mies, miten häntä kuvailet.
Itse näytin elämäni kanssa varmaan tuolta, ennen kuin se oikea rakkaus tuli vastaan.
Onneksi hän sanoi suoraan, eikä perääntynyt tänne palstoille miettimään käsityksiään, silloin en olisi voinut antaa vastauksia ja molemmat eläisimme väärissä käsityksissä, erillään..
Minulla jäi harrastuksista ja menoista pois noin 90% kun tämä oikea nainen löytyi, nyt on kehittynyt yhteiset harrastukset ja ystäväpiirit.
Suurimmaksi osaksihan kuitenkin arkeen riittää se meidän yhdessä olo, onneksi.
Juttele hänelle!
Sitten ikävä-palstalla mietit vielä?
Voisitko ottaa pohtia miehen puhutteluun, opetettavaksi, neuvoa hänelle miten naisen kanssa puhutaan irl?
En ole ap.