Alla on osa tekstistä, josta pitäisi tehdä merkityssuhdekaavio ja sen lisäksi referaatti. Referaatin osaan kyllä tehdä, mutta tuollaista merkityssuhdekaaviota en ole koskaan tehnyt ja kirjassakin on esimerkkinä vain hyvin lyhyt teksti, josta on tehty merkityssuhdekaavio, mutta ei ole mallia tällaisesta pidemmästä tekstistä.
Jos joku viitsisi edes muutamasta kappaleesta laittaa, että mikä on sinusta se kappaleen ajatus, niin tietäisin olenko edes aloittanut tehtävää oikein.
Kun isoisän isä sukunimen otti
Sirkku Paikkala
Suomen nimikäytäntö muuttui 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kansallisen heräämisen innoittamana ja yhteiskunnallisten muutosten paineissa siihenastiset suku- ja lisänimijärjestelmät sulautuivat yhtenäiseksi käytännöksi, joka sinetöitiin ensimmäisessä sukunimilaissa vuonna 1920.
1800-luvun Suomi oli säätyjakoinen yhteiskunta, jossa ihmisen yhteiskunnallisen aseman saattoi pitkälle päätellä hänen nimestään. Ruotsin vallan peruina ja valtakunnan virallisen kielen vuoksi ylempien säätyjen, virkamies¬kunnan, pappien, opettajien, käsityöläisten ja sotilaiden suku- tai lisänimet olivat ruot¬sia. Ruotsinkielisiä nimiä otti ja sai myös liikkuva väestönosa kuten merimiehet, herrasväen palkolliset sekä kaupunkeihin ja tehtaisiin tullut työväestö.
Suomenkielisiä nimiä oli vain maalaisväestöllä. Itäsuomalaisilla talonpojilla oli ollut periytyvät sukunimet jo vuosisatoja, mutta jos joku heistä mieli lähteä opintielle, oli nimen oltava sekä malliltaan että kieleltään säädynmukainen eli ei-suomalainen. Länsisuomalaisen maaseudun asukkaan tunnisti sukunimen puuttumisesta. Hänet saatettiin tosin merkitä asiakirjoihin sen talon nimellä, jota hän asui tai hallitsi, mutta asuinpaikkaa vaihdettaessa nimikin muuttui. Edes sanaa sukunimi ei Länsi-Suomessa yleisesti tunnettu.
Tampereen Sanomat kuvasi 3.7.1880 tilannetta seuraavasti:
Hämeen ja lounais-suomen mies sanoo sukunimeä "liikanimeksi”, ja jonakin lii¬kana, jolla muka ei ole mitään merkitystä, hän sitä käyttääkin. - -. Itse oli hän poikana kodissaan Matti tahi Matinpoika, lähdetty¬änsä tehtaantyömieheksi muuttui hän Matti Ristaljukseksi, otettuansa sotamiehen pestin ilmaantuu hän nimellä Matti Ruu, ja nyt on hän torpparina Mäkelän nimellä, mutta koska hän on hyvissä varoissa aikoo hän ostaa Mikkolan talon ja muuttuu silloin Matti Mikkolaksi, jolloin hänen kunnianhimonsa esineenä on ostaa kaikki kylään kuuluvat talot. Silloin ottaa hän kylän nimen ja on vihdoin siten esiintyvä Matti Rääkkylänä. Tunnepa sitten mies mieheksi jos voit.
Sukunimen puuttuessa - ja jos ei omaa taloa tai torppaa ollut - papit ja virka¬miehet kirjasivat rahvaalle sekaannusten välttämiseksi etunimen jälkeen isännimen, äpärälapsille äidinnimen. Varsinkin Hämeessä talollisillekin merkittiin yleensä vain patronyymit eli isän nimeen viittaavat nimitykset, ei edes talonnimeä lisänimeksi. Ruotsinkielisiin asiakirjoihin nämä Matin- ¬tai Maijanpojat tai -tyttäretmerkittiin ruotsiksi. Nimestä saattoi siis tunnistaa säädyn lisäksi myös rahvaaseen kuuluvan henkilön aviottoman syntyperän.
Kansallinen herääminen ja sukunimet
1800-luvun jälkipuoliskolla tilanne alkoi muuttua. Nimistön murros kuvastaa hyvin sitä,. mitä koko yhteiskunnassa tapahtui. Autonomian aikana käynnistynyt tietoi¬nen kansallisten rakenteiden luominen ulottui myös nimistöön. Kun alettiin pohtia kansallisen historian ajoitusta, etsiä suomen kielen ja Suomen kansan juuria ja kehittää suomen kieltä sivistyksen tar¬peisiin kelpaavaksi kirjakieleksi, alettiin kiinnittää huomiota myös sukunimien keruuseen historian ja kielentutkimuksen avuksi. Pian havaittiin, että suurella osalla suomalaisista oli äidinkielestään huolimatta "muukalaiset" nimet, jotka oli saatu opin-tielle lähtiessä tai käsityöläisiksi ja sotilaiksi ryhdyttäessä. Osa oli saanut tällaisen nimen kaupungissa palveluksessa ollessaan.
J. V. Snellmanin korostama kansallis¬hengen ja kansallistietoisuuden kehittämi¬nen ja vahvan Suomen kansan luominen edellyttivät rahvaan sivistämistä. Sivisty¬neistön toivottiin puolestaan omaksuvan suomen kielen ja suomenkielisiä nimiä. Vaatimusten tulilinjalla olivat erityisesti talonpoikaisesta säädystä lähteneet ja enti¬sen suomalaisen nimensä hylänneet käsi¬työläiset. Suomenkielisyyden vaatimus ulo¬tettiin myös sotilasnimiin.
Jos joku viitsisi edes muutamasta kappaleesta laittaa, että mikä on sinusta se kappaleen ajatus, niin tietäisin olenko edes aloittanut tehtävää oikein.
Kun isoisän isä sukunimen otti
Sirkku Paikkala
Suomen nimikäytäntö muuttui 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kansallisen heräämisen innoittamana ja yhteiskunnallisten muutosten paineissa siihenastiset suku- ja lisänimijärjestelmät sulautuivat yhtenäiseksi käytännöksi, joka sinetöitiin ensimmäisessä sukunimilaissa vuonna 1920.
1800-luvun Suomi oli säätyjakoinen yhteiskunta, jossa ihmisen yhteiskunnallisen aseman saattoi pitkälle päätellä hänen nimestään. Ruotsin vallan peruina ja valtakunnan virallisen kielen vuoksi ylempien säätyjen, virkamies¬kunnan, pappien, opettajien, käsityöläisten ja sotilaiden suku- tai lisänimet olivat ruot¬sia. Ruotsinkielisiä nimiä otti ja sai myös liikkuva väestönosa kuten merimiehet, herrasväen palkolliset sekä kaupunkeihin ja tehtaisiin tullut työväestö.
Suomenkielisiä nimiä oli vain maalaisväestöllä. Itäsuomalaisilla talonpojilla oli ollut periytyvät sukunimet jo vuosisatoja, mutta jos joku heistä mieli lähteä opintielle, oli nimen oltava sekä malliltaan että kieleltään säädynmukainen eli ei-suomalainen. Länsisuomalaisen maaseudun asukkaan tunnisti sukunimen puuttumisesta. Hänet saatettiin tosin merkitä asiakirjoihin sen talon nimellä, jota hän asui tai hallitsi, mutta asuinpaikkaa vaihdettaessa nimikin muuttui. Edes sanaa sukunimi ei Länsi-Suomessa yleisesti tunnettu.
Tampereen Sanomat kuvasi 3.7.1880 tilannetta seuraavasti:
Hämeen ja lounais-suomen mies sanoo sukunimeä "liikanimeksi”, ja jonakin lii¬kana, jolla muka ei ole mitään merkitystä, hän sitä käyttääkin. - -. Itse oli hän poikana kodissaan Matti tahi Matinpoika, lähdetty¬änsä tehtaantyömieheksi muuttui hän Matti Ristaljukseksi, otettuansa sotamiehen pestin ilmaantuu hän nimellä Matti Ruu, ja nyt on hän torpparina Mäkelän nimellä, mutta koska hän on hyvissä varoissa aikoo hän ostaa Mikkolan talon ja muuttuu silloin Matti Mikkolaksi, jolloin hänen kunnianhimonsa esineenä on ostaa kaikki kylään kuuluvat talot. Silloin ottaa hän kylän nimen ja on vihdoin siten esiintyvä Matti Rääkkylänä. Tunnepa sitten mies mieheksi jos voit.
Sukunimen puuttuessa - ja jos ei omaa taloa tai torppaa ollut - papit ja virka¬miehet kirjasivat rahvaalle sekaannusten välttämiseksi etunimen jälkeen isännimen, äpärälapsille äidinnimen. Varsinkin Hämeessä talollisillekin merkittiin yleensä vain patronyymit eli isän nimeen viittaavat nimitykset, ei edes talonnimeä lisänimeksi. Ruotsinkielisiin asiakirjoihin nämä Matin- ¬tai Maijanpojat tai -tyttäretmerkittiin ruotsiksi. Nimestä saattoi siis tunnistaa säädyn lisäksi myös rahvaaseen kuuluvan henkilön aviottoman syntyperän.
Kansallinen herääminen ja sukunimet
1800-luvun jälkipuoliskolla tilanne alkoi muuttua. Nimistön murros kuvastaa hyvin sitä,. mitä koko yhteiskunnassa tapahtui. Autonomian aikana käynnistynyt tietoi¬nen kansallisten rakenteiden luominen ulottui myös nimistöön. Kun alettiin pohtia kansallisen historian ajoitusta, etsiä suomen kielen ja Suomen kansan juuria ja kehittää suomen kieltä sivistyksen tar¬peisiin kelpaavaksi kirjakieleksi, alettiin kiinnittää huomiota myös sukunimien keruuseen historian ja kielentutkimuksen avuksi. Pian havaittiin, että suurella osalla suomalaisista oli äidinkielestään huolimatta "muukalaiset" nimet, jotka oli saatu opin-tielle lähtiessä tai käsityöläisiksi ja sotilaiksi ryhdyttäessä. Osa oli saanut tällaisen nimen kaupungissa palveluksessa ollessaan.
J. V. Snellmanin korostama kansallis¬hengen ja kansallistietoisuuden kehittämi¬nen ja vahvan Suomen kansan luominen edellyttivät rahvaan sivistämistä. Sivisty¬neistön toivottiin puolestaan omaksuvan suomen kielen ja suomenkielisiä nimiä. Vaatimusten tulilinjalla olivat erityisesti talonpoikaisesta säädystä lähteneet ja enti¬sen suomalaisen nimensä hylänneet käsi¬työläiset. Suomenkielisyyden vaatimus ulo¬tettiin myös sotilasnimiin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muutama nettisivu:
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/kielenhuolto/11merkityssuhteet TAI http://kadonneita-sanoja.blogspot.fi/p/merkityssuhdekaavio-ja-kuinka-kayttaa.html
http://www.slideshare.net/sumartik/merkityssuhdekaavio
Mielestäni toi on joiltakin osin hyvinkin helppo - ainakin ton ekan kaaviosysteemin mukaan:
- x = sukunimi / sukunimilaki; tunnusomaisia piirteitä 1800-luvulla oli ruotsinkieliset nimet, itäisessä Suomessa suomenkieliset nimet, Länsi-Suomessa sukunimettömyys ennen sukunimilakia
- sukunimestä saattoi tunnistaa säädyn jne.
- sukunimen esiintymismuotoina saattoi olla talo tai torppa, joillakin vain patronyyminimi etunimen lisäksi....
Näin itse ajattelisin tota sukunimi-juttua - toivottavasti oli jotain hyötyä ;) Kaikkiin kohtiin ei välttämättä löydy suoraa vastausta, mutta aika moneen kyllä löytyy vastaus ainakin pienen pohdinnan ja tarkan lukemisen jälkeen...