Miten kaipaankaan sinua! Kuljet mukanani ajatuksissani, iltaisin päästän sinut hipaisemaan sydäntäni. Pienen hetken, ihan pienen vain, annan kuvasi nousta mieleeni, tunnen kätesi ihollani ja muistan, miten painoin pääni sinun rintaasi vasten yrittäen hillitä tulta sisälläni. Enempää en uskalla, en kuvaasi katsoa, kirjoittamaasi lukea, sillä muistot ovat kauneudessaan kivuliaat.
Olit minulle rauha ja tulevan toivo. Sanoit kauneimmat kuulemani sanat: sinun luonasi tunnen olevani kotona. Sain vihdoin herätä vierestäsi, silmät kiinni kuunnella hymyillen hengitystäsi luonnon herätessä uuteen päivään. Jaoimme elämäämme, uskalsin minäkin. Uskoin, että minulle on syntymässä paikka sydämeesi.
Pyysit minua odottamaan, olit syystä surullinen. Viestit harvenivat, lyhenivät ja muuttuivat toisenlaisiksi. Kerroit kyllä miksi ja minä ymmärsin. Paketoit minut ja siirsit syrjään tärkeämpien asioiden tieltä. Mutta ymmärrys ei poista hämmennystä. Enkö mahdukaan elämääsi ollenkaan? Sanoin sinulle, että en enää pyydä. Ihmettelit, mutta ajattelitko, että minulla on siihen syyni? Eletty elämä jättää jälkensä meihin kaikkiin. Vaikka kauniisti pyytää, voi tulla kerta toisensa jälkeen torjutuksi ja jää yksin. Siinä on minun verestävä haavani menneisyydestä. Toivon, että minun kanssani on ilo ja halu olla, enää en nöyrry anelemaan. Liian monta vuotta suostuin siihen ja annoin itseni kadota.
Tiedät jo, että olet ollut minulle tärkeä. En ole ennen tuntenut näin kovaa kaipausta ja olen eksyksissä tunteeni kanssa. Annan sinulle rauhan löytää itsellesi uusi alku. Pelkään kuitenkin hirvittävästi, etten kuulu enää siihen. Samaan aikaan toivon, että sinäkin ikävöisit minua ja me voisimme jatkaa yhteisiä retkiämme puistoihin ja rantakallioille.
En jaksanut enää pitää kaipaustani yksin sisälläni, siksi kirjoitin sen tänne. Löydät minulta vain yhden viestin ennen tätä. Sen, missä kerroin, että voi joutua itkemään vähän, jos on antanut kesyttää itsensä. Samassa kirjassa sanotaan myös, että on vastattava siitä, minkä on kesyttänyt. Tuleeko sen aika vielä, elokuun jälkeen?
Olit minulle rauha ja tulevan toivo. Sanoit kauneimmat kuulemani sanat: sinun luonasi tunnen olevani kotona. Sain vihdoin herätä vierestäsi, silmät kiinni kuunnella hymyillen hengitystäsi luonnon herätessä uuteen päivään. Jaoimme elämäämme, uskalsin minäkin. Uskoin, että minulle on syntymässä paikka sydämeesi.
Pyysit minua odottamaan, olit syystä surullinen. Viestit harvenivat, lyhenivät ja muuttuivat toisenlaisiksi. Kerroit kyllä miksi ja minä ymmärsin. Paketoit minut ja siirsit syrjään tärkeämpien asioiden tieltä. Mutta ymmärrys ei poista hämmennystä. Enkö mahdukaan elämääsi ollenkaan? Sanoin sinulle, että en enää pyydä. Ihmettelit, mutta ajattelitko, että minulla on siihen syyni? Eletty elämä jättää jälkensä meihin kaikkiin. Vaikka kauniisti pyytää, voi tulla kerta toisensa jälkeen torjutuksi ja jää yksin. Siinä on minun verestävä haavani menneisyydestä. Toivon, että minun kanssani on ilo ja halu olla, enää en nöyrry anelemaan. Liian monta vuotta suostuin siihen ja annoin itseni kadota.
Tiedät jo, että olet ollut minulle tärkeä. En ole ennen tuntenut näin kovaa kaipausta ja olen eksyksissä tunteeni kanssa. Annan sinulle rauhan löytää itsellesi uusi alku. Pelkään kuitenkin hirvittävästi, etten kuulu enää siihen. Samaan aikaan toivon, että sinäkin ikävöisit minua ja me voisimme jatkaa yhteisiä retkiämme puistoihin ja rantakallioille.
En jaksanut enää pitää kaipaustani yksin sisälläni, siksi kirjoitin sen tänne. Löydät minulta vain yhden viestin ennen tätä. Sen, missä kerroin, että voi joutua itkemään vähän, jos on antanut kesyttää itsensä. Samassa kirjassa sanotaan myös, että on vastattava siitä, minkä on kesyttänyt. Tuleeko sen aika vielä, elokuun jälkeen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Puuro valuu korvista. Joo tänään poikki!