ja surullista. Siitä johtuu ehkä tietty ilmeettömyys ja eleettömyys kohdallani. Ei se ole välinpitämättömyyttä eikä "penseyttä". Pientä reflektiota tänne Viimeisimmän Jälkeen.
Se on jopa itsellenikin yllätys, että olen yllättävänkin keinoton sosiaalisesti noin laajemmassa mittakaavassa ajateltuna (tuntemattomien suhteen nyt puhumataakaan). Avuton. Vaikka haluankin hakea yhteyttä toisiin. Surullista (?), mutta minusta ei enää koskaan tule sitä yltiösosiaalista (nuorta) naista, mikä olin aiemmin. Pienet kohtaamiset muutamien ihmisten kesken (per kerta / tilanne) riittävät itselleni tässä elämäntilanteessa. Tervehdyttyäni ja toivuttuani kokemastani tilanne on toivottavasti toinen. Kukapa ei haluaisi niitä hetkiä itselleen ja ystävilleen, kun heitä tapaa. Joitakin myös harvemmin.
Mutta (mun) syyllistämiset sikseen: tulkaa luo. Kaikki turha suukopu asiasta vain pahentaa tilannetta saaden aikaan ekstra-ahdistusta, ja lukkiudun entisestään.
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavana (niin lievempi tyyppi 2 kuin onkin) toimintakykyni on alentunut edeltävältä (normaalilta eli aiemmalta) tasolta (ennen sairastumistani). (kts. tautiluokitus -> ymmärrys ? En halua paeta sairauteni taakse, mutta haluan muistuttaa tietyistä realiteeteista.
Oli myös aika, jolloin kärsin joistakin liian takertuvista ihmissuhteista. Ne imivät liikaa energiaa. Joten nykyisin pidän varani. Terveys ja voimavarat (tällä hetkellä hyvin rajaliset) ovat otettava huomioon. Aikanaan (toivon mukaan) itse kukin huomaa, missä omat rajat kulkevat. Näin myös siis huolimatta ammatinvalinnastani. Tai, voisinpa melkein sanoa: sitä suurella syyllä on pidettävä tästä huolta. Vapaa-ajan on syytäkin olla vastapainona sille, mitä ihminen tekee (tai tulee tekemään) työkseen. Itsekästä? Vain siinä tapauksessa, jos ihminen pursuaa energiaa, voi hyvin, ja "tuijottaa silti vain omaan napaansa".
Miksi tämä ikäväpalstalle? Siksi, että tavoittaa tietyn kohderyhmän. Ei muuta tänne. Ainoastaan nämä, mitkä ovat tarpeen niin pitkään kuin tietty meininkin jatkuu ja itselläni ei ole muuta väyliä / keinoja / voimavarani ovat rajalliset. Ja olen näin avuton. (Tämä ei todellakaan ole mikäään helppo "valinta" - tänne kirjoittaminen. Ennemminkin kuin / jos muuta vaihtoehtoa ei ole - )
Hengittäkäämme rauhassa ja vapaasti jokainen. Ja sälyttämättä toisten niskoille kohtuuttomia kuormia kannettavaksi.
Se on jopa itsellenikin yllätys, että olen yllättävänkin keinoton sosiaalisesti noin laajemmassa mittakaavassa ajateltuna (tuntemattomien suhteen nyt puhumataakaan). Avuton. Vaikka haluankin hakea yhteyttä toisiin. Surullista (?), mutta minusta ei enää koskaan tule sitä yltiösosiaalista (nuorta) naista, mikä olin aiemmin. Pienet kohtaamiset muutamien ihmisten kesken (per kerta / tilanne) riittävät itselleni tässä elämäntilanteessa. Tervehdyttyäni ja toivuttuani kokemastani tilanne on toivottavasti toinen. Kukapa ei haluaisi niitä hetkiä itselleen ja ystävilleen, kun heitä tapaa. Joitakin myös harvemmin.
Mutta (mun) syyllistämiset sikseen: tulkaa luo. Kaikki turha suukopu asiasta vain pahentaa tilannetta saaden aikaan ekstra-ahdistusta, ja lukkiudun entisestään.
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavana (niin lievempi tyyppi 2 kuin onkin) toimintakykyni on alentunut edeltävältä (normaalilta eli aiemmalta) tasolta (ennen sairastumistani). (kts. tautiluokitus -> ymmärrys ? En halua paeta sairauteni taakse, mutta haluan muistuttaa tietyistä realiteeteista.
Oli myös aika, jolloin kärsin joistakin liian takertuvista ihmissuhteista. Ne imivät liikaa energiaa. Joten nykyisin pidän varani. Terveys ja voimavarat (tällä hetkellä hyvin rajaliset) ovat otettava huomioon. Aikanaan (toivon mukaan) itse kukin huomaa, missä omat rajat kulkevat. Näin myös siis huolimatta ammatinvalinnastani. Tai, voisinpa melkein sanoa: sitä suurella syyllä on pidettävä tästä huolta. Vapaa-ajan on syytäkin olla vastapainona sille, mitä ihminen tekee (tai tulee tekemään) työkseen. Itsekästä? Vain siinä tapauksessa, jos ihminen pursuaa energiaa, voi hyvin, ja "tuijottaa silti vain omaan napaansa".
Miksi tämä ikäväpalstalle? Siksi, että tavoittaa tietyn kohderyhmän. Ei muuta tänne. Ainoastaan nämä, mitkä ovat tarpeen niin pitkään kuin tietty meininkin jatkuu ja itselläni ei ole muuta väyliä / keinoja / voimavarani ovat rajalliset. Ja olen näin avuton. (Tämä ei todellakaan ole mikäään helppo "valinta" - tänne kirjoittaminen. Ennemminkin kuin / jos muuta vaihtoehtoa ei ole - )
Hengittäkäämme rauhassa ja vapaasti jokainen. Ja sälyttämättä toisten niskoille kohtuuttomia kuormia kannettavaksi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tsemppiä, samantyylistä täälläkin. Minkä ikäinen olet?
tunnistetta tässä jo kaikin puolin riittämiin muutenkin.
siis olen -
Toivotaan että ympärilläsi olevat rakkaat ihmiset ymmärtävät ja tukevat sinua ja että saat iloisia & hyviä kokemuksia jotta vahvistut. Ongelma ei tietenkään poistu vaan positiivista asiat ja kokemukset vahvistavat sinua. Ihmiset ymmärtävät ja tukevat yllättävän paljon jos heille vaan kerrotaan ja tuskin kukaan haluaa syyllistää sinua jos et jaksa, kun vain tietää mistä on kyse vaan kääntyvät tsemppaamaan sinua. Valtaosa ihmisistä on hyväntahtoisia ja eivätkä halua muuta kuin hyvää. Elämä joskus koettelee meitä isolla kädellä ja sinä olet siitä selvinnyt eli olet vahva nainen.
Jos olisin nyt läsnä niin antaisin ison halauksen sinulle. :)
Tunnut tietävän kuka olen.? Vaikka tunnen itseni kaikkea muuta kuin vahvaksi - vaikka se ei ehkä ulospäin näy. Toki jokainen haluaa tsempata ihmisten ilmoille.
Terapian myötä (toiv. sinne pian pääsen! kela - hohoi!?) balanssi tilauksessa, ja sen myötä ehkä vähitellen pystyn parempaan. Ehkä otan vain jotenkin paineita suurista ihmismääristä ympärillä. Mutta kukapa ei tilanteessani haluaisin vähän luikkia "reunoja myöten" (vaikken seinäruusuks muuten haluaiskaan :D) sen sijaan että "astuisi myrskyn silmään". (Huom. metafora, mutta kuvaa hyvin miten sen koen - )
Mutta jos on saanut paljon kyseenalaista ja negatiivista julkista huomiota lähimenneisyydessä, jokainen ymmärtänee tilanteen - (psyykkiset prosessit kestävät näin ollen - )
Ja tilanteet elävät. Nyt täällä palstalla tällaista tänään. Toiv. ei tarvi enää palata näihin kuvioihin laajemmin! (Kotikoneelta en enää sivulle tule, sen olen päättänyt.)
tsemppiä sinulle :) - nimimerkki.
Tsemppiä sulle, tunsin kerran erään jolla sama diagnoosi. Miten kestät ja pärjäät tautisi kanssa töissä. Jotkut eivät kykene sairauden vuoksi työelämään lainkaan.
tämän verran:
Onnekseni sairastan sairauden lievempää muotoa, tyyppiä 2. Tyyppi 1 on invalidisoivampi. Ja sitten on vielä sellainen sekamuotoinen sairauden tyyppi, jossa maaniset ja depressiiviset olotilat voivat pahimmiillaan vaihdella saman päivän aikana ääripäistä toiseen. Olleellista on mielestäni sairaudentunto ja oireidenhallinta, sairauden hyväksyminen jne. Kun asiat on kunnossa ja ihminen sinut sairautensa kanssa, suurin osa sairautta potevista voivat elää hyvinkin täysipainoista elämää (joskin pienin rajoittein):
Esim. alkoholi ei sovi kaksisuuntaista sairastavalle, eikä minkäänlainen "yöelämä". Nukkuminen on tärkeää ja mielellään säännöllinen elämänrytmi muutoinkin. Kun pyrkii välttämään myös liiallista stressiä elämässään, voi paremmin. Itsestäni tuli jonkin sortin "downsiftaaja" tämän löydön myötä. Tämä seikka on itselläni ollut koetuksella viimeiset puoli vuotta, sellaisessa "pyörityksessä" olen ollut. Melko oireetonta muutoin elämäni ollut aiemmat 4-5 vuotta, mitä sairastumisestani on aikaa. Joskin sairastin masennusta ennen tätä, ja tämä kaksisuuntaisenikin on enemmän ollut painottunut masennukseen. Lääkehoito tasa-painottaa olotilaa, ja terapiatyöskentelystä täytyy pitää huoli aina tarpeen tullen. Siinäpä tärkeimmät kulmakivet.
Kiitos! Olen opiskelija, ja töitä teen opintojen ohella tulorajojen ja voimavarojen puitteissa. Mottoni nykyisin on: vähemmän on enemmän. Sairauden myötä olen tyytynyt vähempään (lue: pienipalkkaiseen) työhön ja vaatimattomampaan elämään. :) Enemmän aikaa perheelle, ihmissuhteille ja levolle. Elämänarvoni mullistuivat sairastumisen myötä -
Nyt arkeani määrittää tärkein tekijä: jatko-opiskelut.
Älä ole liian ankara itsellesi. Pidä itsestäsi huolta. Elämä on ainutkertaista. Löydä hyviä, voimaannuttavia, asioita.
yritän olla olematta. Olen vaan HSP, jolla on myös yliherkkä omatunto (että tiedoksi vaan, jotka ylipäätään mun omantunnon olemassaoloa epäilleet!) Siksi koen asioita niin kuin koen.
Olen myös aina ollut ihminen, jolla on oikeinkin vahva oikeuden(mukaisuuden)tunto. (Epäilevät voivat kysyä asiaa vaikka äidiltäni - :)
Eipä sillä, että tarvitsisi kaikkia miellyttää, mutta kumminkin.
Nyt voimaatumaan, eli pois palstalta = koulun kirjaston koneelta, kotikoneelta en tänne enää tuu - tiedostan addiktiotaipumukseni (tämän suhteen :), joten päätös pitäköön.
niin se auttaa moneen ongelmaan. Ei tarvitse esittää.
jääköön omaan arvoonsa! (Liivit jo käytössä - )
Valitettavasti niitä kuormia ruvetaan latomaan ala-asteelta lähtien vedetään kaikki saman muotin läpi oli sitten millainen persoona tahansa sisäänpäin tai ulospäin suuntautunut eikä se väkisin repiminen muuta kuin pahenna asioita pakkohan siellä nyt kuitenkin on olla.