Salakatselua ja kunnianloukkausta?

nix_nax

Helsingin HO on 31.1.2014 antanut ratkaisun mielenkiintoisessa salakatseluun liittyvässä asiassa.

Syyttäjä oli Espoon KäO:ssa syyttänyt A:ta salakatselusta ja kunnianloukkauksesta. A:lla oli ollut vireillä avioeroasia ja siihen liittyvä lasten huoltoa ja tapaamista koskeva asia. A oli puolisoiden yhteisessä kodissa kuvannut sammunutta miestään B:tä sekä esittänyt kuvamateriaalin oikeudessa näyttönä siitä, että B ei ollut sopiva puolisoiden pienten lasten huoltajaksi.

Salakatselussa oli kysymys siitä, oliko koti sellainen paikka, jossa kuvaaminen ilman sammuneen B:n nimenomaista lupaa oli rikos. KäO katsoi, että kuvaamalla B:tä ilman tämän lupaa A oli syyllistynyt salakatseluun ja tuomitsi A:n rangaistukseen salakatselusta. Syyte kunnianloukkauksesta sen sijaan hylättiin.

HO hylkäsi myös salakatselusyytteen.
"Ottaen huomioon edellä selostetut kuvaamiseen liittyneet olosuhteet kokonaisuudessaan hovioikeus katsoo, että A:n kuvaaminen ei ole tässä tapauksessa tapahtunut oikeudettomasti ja syyte salakatselusta hylätään."

Kunnianloukkauksen osalta HO:n loppukaneetti kuului:
"Tämän vuoksi hovioikeus katsoo, että A ei ole valokuvat ja tallenteen esittäessään rikoslaissa tarkoitetulla tavalla tahallisesti pyrkinyt halventamaan B:tä, vaan hän on esittänyt vaatimuksensa tueksi sen näytön, jonka hän on perustellusti voinut arvioida tarpeelliseksi ennen väliaikaismääräyksen 19.12.2011 antamista ja olosuhdeselvityksen pyytämistä.
A ei ole syytteessä tarkoitetulla menettelyllään syyllistynyt kunnianloukkaukseen ja B:n rangaistusvaatimus on tältä osin hylättävä."

HO:n ratkaisu (joka on lainvoimainen) on mielestäni perusteltu ja oikea.

http://www.oikeus.fi/hovioikeudet/helsinginhovioikeus/fi/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1399623355699.html

7

393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PeliPekka55

      Olen samaa mieltä, että päätös on oikea. Lähinnä ihmetyttää, että syyttäjä on alkanut asiassa syyttämään.

      • Pellepekka??

        Jos kotonaan sammumista koitetaan käyttää aseena perheriidassa niin kyllä siitä jotenkin pitäisi rangaista. Laiska kun olen en jaksa etsiä löytyykö tietoa vaikuttiko tuo halventaminen itse asiaan eli huoltajuuteen, Jos näin on niin maa makaa sybemmällä kuin uskoinkaan

      • Vanha Juoppo 56
        Pellepekka?? kirjoitti:

        Jos kotonaan sammumista koitetaan käyttää aseena perheriidassa niin kyllä siitä jotenkin pitäisi rangaista. Laiska kun olen en jaksa etsiä löytyykö tietoa vaikuttiko tuo halventaminen itse asiaan eli huoltajuuteen, Jos näin on niin maa makaa sybemmällä kuin uskoinkaan

        Kyllähän runsas alkoholinkäyttö voi hyvinkin vaikuttaa huoltajuuteen. Lasten eteen sammuminen tuskin on mikään lasten etu eikä kerro hyvää lasten huoltajasta. Jos aikoo sammua, niin kannattaa sammua jossain muualla, missä ei ole lapsia katselemassa.
        Sammuminen kertoo aina siitä, ettei alkoholinkäyttö ole täysin hallittua.

    • Anteeksi antaen

      Olen hovioikeuden tuomion lopputuloksesta samaa mieltä.

      Mutta salakatselurikoksen osalta olen eri mieltä hovioikeuden perusteluista, kun hovioikeus on katsonut, että tapauksen olosuhteet olisivat tehneet salaa kuvaamisen kotirauhan piirissä oikeutetuksi.

      Espoon käräjäoikeus on perustellut tapauksessa aivan oikein salakatselun rangaistavuutta, kun se on verrannut tapausta ennakkopäärökseen KKO 1985 II 128. Korkein oikeus on katsonut ennakkopäätöksessä KKO 1985 II 128 rangaistavaksi salakatseluksi omakotitalonsa pihamaalla oleskelevan henkilön valokuvaamisen aineiston hankkimiseksi oikeudenkäyntiä varten. Tapaus on tähän täysin verrattava.

      Olisin kuitenkin soveltanut tapauksessa anteeksiantoperustetta ja vapauttanut kuvaajan rangaistuksesta, koska tapauksessa on olemassa painavampia perusteita sallia salakuvaus mm. siksi, että kuvaaja tarvitsi todisteita puolisonsa alkoholinkäytöstä lasten etuja turvatakseen.

    • >>Tapaus on tähän täysin verrattava.>Olisin kuitenkin soveltanut tapauksessa anteeksiantoperustetta ja vapauttanut kuvaajan rangaistuksesta, koska tapauksessa on olemassa painavampia perusteita sallia salakuvaus mm. siksi, että kuvaaja tarvitsi todisteita puolisonsa alkoholinkäytöstä lasten etuja turvatakseen.

      • Anteeksi antaen

        Nyt nix-nax halot hiuksia.

        Anteeksiantoperusteeksi sopii hyvin punninnassa "painavammaksi osoittautuva peruste". Rikoslaissa tämä on ilmaistu näin: "rikos on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava". Painavampi peruste on juuri mainittu erityinen syy.

        Miksi salakatselutapaus on täysin verrattava KKO 1985 II128 kanssa, johtuu siitä, että se ei eroa tästä tapauksesta relevanttien seikkojen osalta.

        Perustelujesi osalta kommnetoin:
        >>a) kuvaaja on ollut sivullinen henkilö (yksityisetsivä), jolla ei toimeksiantotehtävän suorittamiseksi voi olla oikeuttamisperustetta kerrotunlaiseen kuvaamiseen;>>

        Kuvaaja tapauksessa oli puoliso, joka on "sivullinen henkilö" samalla tavalla kuin salakatselusäännös edellyttääkin. Toimeksianto tai sen puute ei ole relevantti tapauksia verrattaessa.

        >>b) kysymys ei ole ollut sellaisesta kuvaajan ja kuvatun yhteisessä kodissa tapahtuvasta toiminnasta, josta näytön saaminen ei ole vain kuvaajan, vaan nimenomaan molempien yhteisten alaikäisten lasten edun toteutumisen vuoksi tarpeellista.>>

        Molemmissa tapauksissa hankittiin tietoa kuvaamalla oikeudenkäyntiä varten. Relevanttia ei ole teon oikeuttamisen kannalta, mikä oli hankittavan todistelun kohde (todistusteema).

        Tietenkään kaksi oikeustapausta eivät koskaan ole täydellisesti verrattavia. Siksi aina joku voi väittää, että ennakkopäätös ei sovellu tapaukseen, mikä on ratkaistavana. Itse asiassa tämä tapausten erilaisuuden ja samanlaisuuden vertailu on osa sitä juridista harkintaa, onko ennakkopäätöksellä vaikutusta uudessa oikeustapauksessa. Tässä tapauksessa KKO:n mainittu ennakkopäätös on mielestäni sovellettavissa ja tekee puolison kuvaamisen selvästi oikeudettomaksi (uudessa tapauksessa).

        Lakiteksti oli sisällöltään muuttunut (täsmentynyt), mutta ei asialliseslta sisällöltään erilainen kuin aiempi. Relevanttia muutosta ei rikoslaissa tältä osin ole, mikä vaikuttaisi tapauksien arvioimiseen.

        Silti olisin anteeksiantoperusteella tässä uudessa tapauksessa vapauttanut, kuten aiemmin perustelin. Ehkä asiaa ei saatu korkeimpaan oikeuteen, koska korkein oikeuskin ajatteli, että salakatselu oli oikeudetonta, mutta olisi kuitenkin ollut muuttamatta hovioikeuden tuomion lopputulosta.

      • Anteeksi antaen kirjoitti:

        >>Ehkä asiaa ei saatu korkeimpaan oikeuteen, koska korkein oikeuskin ajatteli, että salakatselu oli oikeudetonta, mutta olisi kuitenkin ollut muuttamatta hovioikeuden tuomion lopputulosta.>"rikos on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava". Painavampi peruste on juuri mainittu erityinen syy.>Kuvaaja tapauksessa oli puoliso, joka on "sivullinen henkilö" samalla tavalla kuin salakatselusäännös edellyttääkin.>Toimeksianto tai sen puute ei ole relevantti tapauksia verrattaessa.>Molemmissa tapauksissa hankittiin tietoa kuvaamalla oikeudenkäyntiä varten. Relevanttia ei ole teon oikeuttamisen kannalta, mikä oli hankittavan todistelun kohde (todistusteema).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      218
      4982
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      190
      2698
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1572
    4. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      52
      1410
    5. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1272
    6. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      99
      1268
    7. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      132
      1237
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1174
    9. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      151
      1166
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      81
      1159
    Aihe