Vuonna 2000 syntyi tyttö, jonka kanssa lapsena ei oikein leikitty. Hänen lapsuutensa oli mennyt hukkaan sen takia ja osittain myös siksi, että hän sairastui 5:llä luokalla 3:n vuoden masennukseen. Masennuksen syy oli osittain se, että hänen kanssaan ei leikitty. Masennus näkyi agressiivisuutena, pahana/huonona olona, suuttumuksena, huutamalla, ovia paiskomalla, eristäytymällä, sosiaalittomuutena, itkemällä, pahana ilmeenä kasvoilla ja niin edelleen... Perhe huomasi, että jokin on pielessä, mutta masennus ei käynyt mielessä ollenkaan. Ei tytölläkään. Vasta masennuksen jälkeen hän tajusi, että hänellä on masennus. Hoitoa ei tullut. Masennus loppui siihen, kun tytön olot pahenivat niin paljon, että hän oli kotiarestissa 24/7, rahat lähtivät ja työtä tuli rangaistuksena, kun hän ei osannut käyttäytyä. Tyttö huomasi, että nyt on pakko muuttua, vaikka masennuksesta ei toivu pakottamalla, vaan ajan ja hoidon kanssa. Masennus lähti, mutta se kirpasi ja jätti ikuiset arvet/traumat tyttöön, jonka piti toipua masennuksesta sekunnissa, 3:n vuoden masennuksen jälkeen, ilman hoitoa ja maailman pahimman olon jälkeen. Elämä alkoi pikkuhiljaa luistaa pienten vastoinkäymisten nojalla. Hän päätti, että nyt tämä lopullisesti loppuu. Mutta vieläkään hän ei tunne halua sosiaalisuuteen... Mistä se johtuu? Osittain siitä, että hän ei ole käynyt kavereilla 3:n vuoteen ja jotta hänellä kiinnostus taas palautuisi, hänen pitäisi vaan alkaa pakoata käymään kavereilla? Niinkö? Osittain siitä, miten hänen piti selviytyä masennuksesta ja koska oikeaoppisesti siitä ei ole selviydytty/parannettu, hänelle on jäänyt pienen pieni masennus vai jopa arpi, että ei halua mennä kavereille? Haluaisin vastauksen! Tuo tyttö olen minä...
Tarina tytöstä joka luuli parantuneensa...
Girl want help
2132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En voi antaa sinulle, tyttö muita neuvoja kuin sen että huomaat olevasi ihminen. Ihmiset sairastuvat valitsemattaan sitä. Ihmiset mokailevat, ilman mokailuja emme olisi ihmisiä vain koneita. Ihminen joka ei anna itselleen anteeksi, muuttuu kylmäksi tunteiltaan ja hän menee alamäkeen koska ei pysty välittämään itsestään, hän tippuu rotkoon josta kukaan muu kuin sinä et nosta itseäsi. Kyse on valinnoista, pienistä asioista jotka täydentävät ihmisen kokonaisuudessaan takaisin kokonaiseksi, niin kokonaiseksi että hän pystyy rakastamaan itseään samalla tavalla kuin aidosti vapaana hienoimpina lapsuuden päivinä juosten kesäauringossa tai lävitse vesisateiden peltojen poikki kuin huomisella ei olisikaan väliä. Edes se yksi päivä sinun elämässäsi kun tunsit itsesi eläväksi on se mitä sinä haluat ja mitä sinä ansaitset syntymäoikeutena, kuten jokainen meistä. Harva sitä saa, se on enemmän kuin raha, enemmän kuin rakkaus mutta jos rakkaus sitä täydentää, siinä on rajaton vapaus. Ala siis miettimään miksi juuri sinä annat itsesi tuntea näin kun jokainen meistä on yksilö ja kaikki masentuneet tuntevat samalla tavalla. Mitä poikkeavaa vikaa muka sinussa olisi kun kaikki me olemme yhtä? Unohda pahat asiat, kun alat levittämään positiivista/rauhallista energiaa, kasaat ympärillesi ihmisiä poikkeuksetta. Sinun tulee vain uskaltaa katsoa peiliin, sinun kasvoihisi ja tajuta sisäiset voimasi. Kun katsot itseäsi silmiin, saatat nähdä elämänvoimiesi todellisen vahvuuden, kaiken sen jälkeen mitä olet kokenut ne ovat vahvistuneet. Tunne nyt voimasi ja luota niihin.
Kiitos vastauksesta! Vaikeaa se on saada takaisin elämänilo, mikä joskus oli... kyllä se siitä kun pakotan itseni kavereille ja yhtäkkiä se alkaa kiinnostaa... välillä kyllä tuntuu että mikä mussa on vikana kun kaikki menee huonosti. Pikkuhiljaa mennään eteenpäin!