sillä ihan muutamia lukuun ottamatta, saitti on kuin hullujen huone, johon on kerääntyneet kaikki "joukkoliikenteeseen" joko siitä mitään tietävät tai sitten sellaiset alalla valitettavasti toimivat, joiden paikka olisi kylllä jossain ihan muualla kuin varteenotettavassa joukkoliikenteessä. Ihan pähkähulluja kommentaattoreita.
Tämä ns. keskustelu saitti
12
863
Vastaukset
- hsl orja
onko pakko lukea?
- Jore Esbo
Hyviä juttuja täällä, vanhaakin naurattaa, oli ajat ennen kovempia, muistaakos joku Sirolan liikenteen aikoja, tai espoon auton, ajeltiin 16 tuntia päivässä, tauko oli kyllä väillä 6 tuntia myös ja tauolla istuttiin Töpöhännässä ja Kampissa kaljoilla, siinä ehti vetää 6 isoa tuoppia, ennen iltarupeamaa ja jotkut veti whiskyä pullollisen verran, silloin ei ollut ämmiä pilliin puhaltamassa varikoilla.
Yks kaveri, oliko Tauski vai Hemppa kusi kerran housuunsa Töpöhännässä ja saatiin kantaa se ajoon, lähti Kampista Espooseen ja niin vaan rykäisi 4 tunnin rupeaman samoilla housuilla.
Tänä päivänä ne itkee nolla promillesta, enää ei vanhakaan uskalla viinaa vetää, mitä nyt vapailla muutaman, ajettu on 36 vuotta bussia, joten jotan näkemystä löytyy. - OV..
Sirolalla oli Pena ja Pate ajamassa joskus, ne kaverit veti viinaa ja ajoivat paremmin kännissä, kuin nykykuskit selvin päin, työantaja haki niitä duuniin viikon putken jälkeen ja jätkät hyppäs rattiin ja taas mentiin, niillä silmillä kaksi viikkoa yhteen putkeen, ne jätkät osas ajaa.
Tänä päivänä pärjää alalla kun kantaa pomoille pullaa ja piirakoita, ennen piti osata ajaa.
Eivät taida olla enää alalla, Pena ja Pate, sääli, sillä ammattikuskeja on vähän nykypäivänä, katoavaa kansanperinnettä. - juu, ainoa on
Joo, tämä onkin ainoa palsta Suoli24:ssä joka on hullujenhuone. 99% prosenttia Suolen palstoista on hullujenhuoneita.
- Bertteli
Kertokaapa sitten joku viisaampi jotain fiksumpaa sitten jos kaikki on hulluja .
- Joukkoliikennefoorum
Tää on ihan lastentarha mesta. Kuskit vain aukovat päätään toisilleen eikä keskustelua tahdo syntyä. Tulkitsen sen niin että duuni vituttaa ja pinna kireällä tai kuskeiksi ryhtyy paljon vähän koulutettuja "ei niin fiksuja" tapauksia.
Täällä on paljon asiallisempaa keskustelua: http://jlf.fi/ - Talkoo-taavetti
Ei tämmä ole hullujen huonen, vaas siallinen keskustelupalsta, jossa ammattilaiset juttelevat keskenään. Minä jutteln myös itseni kanssa, koska päässäni on toinen persoona minun lusäksiu. Hänen nimensä on taavetti ja minä siis olen taalkoo nimeltäni. Mut sillä ei ole parempi näkemys kuin valtion lainan takaisn maksu lykkäys, joka siis on samalta vuodelta kun alkoin ajamaan pussia.
Täys päiväinen ja täys järkinen kuski kuitenkin olen, vaikka muut täällä pyörivät ovat lataamon potilaita.- AriKähärä
Tänne voi myöskin purkaa tuntojaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, sekä sukupuolenvaihdosleikkauksen käyneet ja alkoholiongelman takia töistä pois joutuneet ja kokoomuksen jäsenet.
- PimeaPuoliiii
Minäkin uskon että painetta kasaantuu linjalla ja työajoista, joten lastentarha meuhkaamisella sitten nollataan pää täällä. Kuitenkin oikeassa elämässä ovat ihan filksun tuntuista porukkaa nuo kuskit mitä nyt ohimennen hieman olen ollut heidän kanssaan tekemisissä. Kertoo vain siitä että pimeä puoli tulee esiin kun ei tarvitse ketään miellyttää eli nimettömästi huudellen.
- Busdrverhsl
Ei bussinkuljettaja ketään miellytä töissä olleessaan, ite aina sanon vittu (ääneen) kun joku viittoilee pysähtymään. Välillä nostan keskarin huomaamattomasti pystyyn.
Olo muuttuu paremmaksi, kun ottaa pari bissee, ei enempää kun raja on se puol promillee.
Aamulla on pakko puhaltaa auto käyntiin, mutta vaihdoissa vain harvoin, riippuu vähän vaihtokuskista. Sit kun tietää että ei tarvi autoon puhaltaa, niin pari bissee auttaa kummasti jaksamaan loppupäivän. Kerran kun lopetin varikolle vedin yhden bissen ja kokeilin puhaltaa, punaista näytti!
Onneksi meillä ei ole hälytystä lokkiin, niin kuin nobinalla on.
Raja noissa alkolukoissa on 0.2 promillee.
Mietin pystyisikö alko lukkoa huijaamaan valmiiksi puhalletulla ilmapallolla, tai jos pieraisisi oikein pitkän pierun suoraan pilliin?
Ennen vanhaan kun päättäreillä ei vessoja löytynyt, niin paskansin ja kusin vaihteiston/moottorin päälle. Lattialuukku vain auki ja vessa oli siinä.
Olen myös paskantanut bussin lattialle metrolehden päälle, sitten vain paketti ulos.- AriKähärä
Ihan tällätavoin juuri minäkin pyrin käyttäytymään. Nykyään ei tarvitse kakkimuksia lehden päälle tehdä, sillä nykytyössäni pienoisbussien kanssa askarrellessani, on vessoja joka päättärillä lähes ja kierrokset niin lyhyitä että ehtii käydä.
Nobinalla ei onnistunut pillin huijaaminen, se on tosi.
- Partajugi
Hyvä että Kähärä huomasi ja tunnusti erheensä.
Ei ole ollut vieläkään munaa tulla sovinnontekokaljoille Helmigrilliin. Nyt minullakin kesälomaa on, joten voisi olla joku muukin päivä kuin perjantai ihan passeli sovinnontekoon.
Pasilassa pyyhitty persettä Käden tekemille jutuille kun kieltäytynyt sovittelusta.
Vieläpä kun minä, Partajugi, tarjoaisin.
Vävyllensäkin ja miesystävällensä Juhanallekin, sekä Juhanan poikaystävälle Vartiallekin, jos tulevat vaan paikalle.
Ehdotuksia päivälle /illalle ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743260
- 2012842
- 222666
- 492618
- 202496
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412335Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101793Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241737- 371610
- 181466