Virolaisten ja venäläisten määrä Suomessa kasvaa ihan varmasti idän huonontuvan taloustilanteen takia. Tappelut vähemmistövaltuutetun kanssa on pientä siihen mitä on tulossa. Putinhan on vannonut Hitlerin tavoin suojelevansa omiensa oikeuksia ulkomaillakin.
Pakotteet tuoavat svekot
varautukaa
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oli pakotteita tai ei, niin muut vähemmistöt lisääntyvät ja kasvavat kovaa vauhtia. Jo nyt muita vähemmistöjä on enemmän kuin suruja.
Mitenkään ei voi enää pitää Suomea kaksikielisenä, kuin korkeintaan pienellä alueella.
Eihän tosin faktat ole ennekään svekoja estänyt, mutta keinotekoisen kaksikielisyyden puolustelu tule koko ajan vaikeammaksi.