Soneralta soitettiin

HHX

Soneralta soitti joku nainen ja kyseli, onko langattomassa laajakaistassani ollut pätkimistä tai hidastelua. No, mitään suuria ongelmia ei ole ollut. Taustahäly peitti muutaman seuraavan lauseen, mutta sain selvää että asennusmies on tulossa määrättynä päivänä. Teki mieli sanoa että tulkoon jos mielestänne on ongelmia. Ihmetellä kuitenkin miksi langaton laajakaista tarvitsee huoltokäyntiä. Kuulin, että liittymääni tehdään muutoksia. Sitten käsitin, että kyse ei ole liittymästäni, vaan nainen on myymässä minulle uutta liittymää 24 kk sopimuksella. Uusi liittymä ei kuulemma olisi vanhaa kalliimpi, mutta pikaisella laskutoimituksella keksin noin 15 e/kk eron. Tähän uuteen liittymään kuuluisi liikkuvan laajakaistan lisäksi 8 mb/s lankaliittymä.

Eli näin yritetään puoliväkisin tyrkyttää liittymiä. Mahdan olla huono 4G-asiakas, kun siirrän noin 10 GB dataa kuukaudessa. On minulla ollut ADSL-liittymäkin, mutta edellinen operaattori ei saanut sitä toimimaan luotettavasti, joten nyt on pelkkä langaton.

1

224

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyhtybyb

      Nykypäivänä saa usein lukea uutisia hakkereista jotka ovat murtautuneet sinne ja tänne, ja uhkaavat julkistaa henkilöiden tietoja ym. ellei joku tee sitä ja tätä.

      Lähdetään ilman muuta mukaan leikkiin, ja aletaan julkaista hakkereitten nimiä ja tietoja aina kun siihen on 100% todisteet. Usein nämä hakkerit työskentelevät isoissa it-alan yrityksissä, esimerkiksi kuten tämän viestin hakkeri jonka työnantajana toimii CGI Group Sweden. Ruotsissa tuli muuten uusi laki koskien tietomurtoja vähän aikaa sitten, jossa maksimi rangaistus on jopa mukavat 6 vuotta vankeutta Suomen naurettavan 1 vuoteen verrattuna. Esimerkiksi tämä viestissä mainittu hakkeri on laskelmien mukaan syyllistynyt yhteensä vähintään 20 eri rikosnimikkeeseen jota löytyy Suomen lakikirjoissa, joten saattaa olla että jokin päivä kakkua syödään pidemmän aikaa.

      Kaikki mukaan hakkereiden vastaiseen kampanjaan, jos nimi löytyy niin rohkeasti esille vain. Sitä saa mitä tilaa, vai miten se sanonta menikään??

      Andreas Frost

      1969-08-13-XXXX

      Puhelinnumero

      090-13 82 72

      Osoite

      Mariehemsvägen 39 E

      906 52 Umeå

      http://i.imgur.com/OnOs1xD.jpg

      https://se.linkedin.com/pub/andreas-frost/30/a35/250

      -----------------------------------------------------------------

      Pyöräily on mukava laji, melkein yhtä mukava kuin tietokoneiden ja puhelimien hakkerointi?

      Vai mitä koo-mikko Nokia Networksilla on mieltä?

      http://www.valkeakoskensanomat.fi/cs/Satellite?blobcol=urldata&blobkey=id&blobtable=MungoBlobs&blobwhere=1196034641333&ssbinary=true

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      450
      1975
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      153
      1280
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      94
      1183
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      71
      1163
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1147
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      180
      1048
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      54
      729
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      711
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      674
    Aihe