ILMAN PIKKAREITA KOULUSSA/TÖISSÄ

Kertokaapa tytöt ja naiset tarinoita, oletteko olleet töissä tai koulussa ilman pikkareita esim. mekko tai hame päällä! Itse nimittäin olin tänään koulussa lyhyessä hameessa. Puin aamulla pikkarit alle, mutta riisuin ne vessassa välitunnilla, ja olo muuttui paljon vapaammaksi.
105927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Täh? Mulle ei mee aivoo miten joku voi olla julkisella paikalle hame päällä jos ei ole alushousuja?! Jotenki voin ymmärtää sen, jos on housut, sillä on terveellistä tosiaan olla välillä ilman pikkareita. Mutta minä ainakin jätän sen kommandona olemisen kotiin ja yön ajaksi..

Äänestä
  • Pillu tuulettuu ja tulee sen lisäksi vapaampi olo.

    Äänestä

Olen monestikin ollut. Itse asiassa olin kerran A-linjaisella hameella liikenteessä täysin commandona, ja sitten ajattelin lähteä kotoa 300 metriä kirjastoon. No, pieni matka, mitä muka voi tapahtua. No, esimerkiksi se, että pikkupoika tulee kurkkaamaan hameen alle. Miksi juuri sinä päivänä, kun kokeilin pikkuhousuttomuutta?! No, ihan hyvät vibat siitäkin päivästä loppujen lokuksi jäi.

1Äänestä

Kiva se on että olet ilman, olen poika ja kiinnostaa tyttöjen alapäät

Äänestä

tuossa iässä ei kannattaisi pilata elämää, vaan keskittyä opiskelemaan ,
on kiva saada kymppitonni kuussa ja rakennuttaa omakotitalo ja ajaa maasturimersulla.
mun vaimo ei varmaan olis tupllaista koskaan ajatellut,
onneksi löysin hänet.

1Äänestä

Kommandona kulkevana jätkänä ois kiva tietää kui monet tytöt pitää housuja ilman pikkareita? Onks yhtä yleistä ja yhtä normaalia kun pojilla ja miltä se tytöistä tuntuu kun ei oo alushousuja? Etenkin verkkarit tai tuulihousut? Kellään kokemuksia?

Äänestä
  • Trikoiden alla kommandona olo on yllättävän yleistä nykyään.

    1Äänestä

No siis itse pidän mekon alla AINA alushousuja, vaikka olis kuinka pitkä ja peittävä mekko.
Muuten aika udein kun kuljen t-paidalla ja leggareilla niin jätän alkkarit pois ellei oo mekkoa tai kuukautisia, koska paljon vapaampaa ja rennonpaa. Vihaan alushousuja.

Äänestä

Muslimina en voi hyväksyä pikkuhousuttomuutta, sharialaissa on rangaistukset kyseiselle teolle. Parempi vaan alkaa suomityttöjen hyväksymään mustan kokovartalokaavun käyttäminen muutaman vuoden sisään.

Äänestä
  • Eikä se pillu mihinkää tuuletu,josette sitä levitä,kattokaapa vaan kun siellä on huulet yhdessä muuten

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tyttö-16v kirjoitti:

Kertokaapa tytöt ja naiset tarinoita, oletteko olleet töissä tai koulussa ilman pikkareita esim. mekko tai hame päällä! Itse nimittäin olin tänään koulussa lyhyessä hameessa. Puin aamulla pikkarit alle, mutta riisuin ne vessassa välitunnilla, ja olo muuttui paljon vapaammaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu