Mikä avuksi toistuviin ihastumisiin?

Apua. Miks pitää ihmisen olla tällanen, joka ihastuu niin helposti? Saan itseni hankaliin tilanteisiin, ja arkiset tilanteet haastaviksi, kun ihastumisen tunne on niin hankala hallita!

Ensinnäkin. Onko täällä muita, jotka ihastuu helposti? Olen itse "kärsinyt" ihastumisista koko ikäni, alkaen eskarissa, jossa olin palavasti rakastunut yhteen poikaan.

Ah, ja tästä se vasta alkaa. Menin varsin nuorena naimisiin, ja en siis oikein ole elänyt elämässäni paljon sellaista aikaa, etten olisi ollut "sidottuna" tai sokeasti rakastuneena yhteen tyyppiin. Siis sellaista vapaata nuoruutta, jossa flirttaillaan vapaasti ja nähdään hyviä tyyppejä. Seurustelin vakavissani kahden eri tyypin kanssa ennen nykyisen mieheni löytymistä. Ei sillä, olen onnellinen nykyiseen elämäntilanteeseeni ja kaikki hyvin, mutta. Ihastumiseni ovat alkaneet rasittaa minua tässä elämäntilanteessa, olenhan varattu ja vakavasti sitoutunut ja rakastunut omaan mieheeni.

Eihän siinä mitään pahaa ole, jos ohimennen ihastuu jonkun tyypin ulkonäköön tai luonteeseen tai muuten. Semmonen menee nopeasti yleensä ohi. Mutta pahaksi tilanne muuttui kolmisen vuotta sitten, kun sain unelmieni työpaikan. Kolmantena työpäivänä törmäsin talossa silloin työskennelleeseen sähkömieheen, joka kerta kaikkiaan vei jalat alta! Vaikka kuin yritin taistella tunnetta vastaan ja vältellä häntä, törmäsin häneen aina ja kaikkialla, jouduin katsomaan niihin sinisiin silmiin ja vastaamaan vinoon hymyyn (varmaan minun hämmennykselleni, sillä olin aina niin paniikissa hänet nähdessäni, se oli aivan kamalaa). En kerta kaikkiaan saanut tuota sähkömiestä mielestäni, ja hän tuli uniini ja ajatuksiini, jopa sänkyyni kun rakastelimme mieheni kanssa! Tämähän on jo tunnetason pettämistä tavallaan :O

Miehelleni en ole ihastumisistani mitään maininnut, sillä en aio päästää niitä tunnetasolta pidemmälle. Tämä sähkäri alkoi kuitenkin selvästi flirttaamaan kanssani, vaikka näki, että olen varattu... Totta kai olin itse varmaan antanut vääriä signaaleja, kun olin tunteistani niin sekaisin: korviani myöten ihastunut ja samalla se oli kiellettyä... Kesken työpäivän huomasin haaveilevani, että harrastaisimme seksiä neukkarin suljettujen ovien takana tai jumiutuneessa hississä... ONNEKSI työsuhteeni oli määräaikainen, ja "pääsin" pois talosta, joka tosin olisi ollut unelmatyö, mutta aloin pelätä omia tunteitani. Meillä meni omassa parisuhteessa muistaakseni ihan "normaalin" hyvin siihen aikaan, joten kotiolot eivät olleet ihastumisen syynä.

No, sen jälkeen on ollut taas muutama ohimenevä ihastus, ennen kuin pari viikkoa sitten taas jysähti. Siis ihan oikeesti. Minulla on parantumaton sairaus, jonka takia joudun juoksemaan lääkäriltä toiselle terveysasemilta keskussairaalaan. Kesän aikana hoitavaksi lääkärikseni oli vaihtunut AIVAN-JÄRJETTÖMÄN-KOMEA-NUORI-MIESLÄÄKÄRI. Siis nuorten naisten hoidosta pitäis niin komeat miehet kieltää :'D Jo ennen ensimmäistä vastaanottoa olin paniikissa, koska olin jo kuvan perusteella ihastunut (siis apua oikeesti, mitä ala-aste meininkiä!). No luonnossa mies oli tietenkin vielä paljon komeampi, ja minä kun en yleensä ihastu pelkkään ulkonäköön (komeat idiootit ei kiinnosta), mutta luonne se on joka lopulta ratkaisee... Kerrankin sain lääkärikseni ymmärtäväisen, myötätuntoisen ja auttamishaluisen lääkärin, joka todella halusi auttaa ja tutkia kunnolla. Ehkä tämäkin edesauttoi ihastumista, kerrankin joku pitää huolta ja tahtoo auttaa. (Oman mieheni on hankala ymmärtää sairauttani, kun on aina itse ollut terve). Kokemukset aiemmista lääkäreistä oli nimittäin toisenlaiset.

Voitte vain kuvitella, miten kiusallista oli nuorena kauniina naisena riisuuntua niin komean lääkärin edessä ja tehdä kaiken maailman eteentaivutuksia hänen katsellessa takaapäin ja hengitysharjoituksia ja kun hän kävi lämpimillä käsillään läpi kaikki ruumiinosani kipujen paikallistamiseksi 8) Okei, tietty ei rintoja ja peppua, mutta lähellä niitä (lonkat ja sydämen ja keuhkojen kuuntelu). Tämä mies vielä katsoi koko tunnin vastaanottokäynnin ajan SINISILLÄ silmillään syvälle omiin silmiini, ja minun oli erittäin hankala saada katsettani irti hänestä, saati sitten keskittyä siihen, miksi olin edes koko lääkärissä. Ihan kamalaa!

"Joudun" taas kohta menemään hänen vastaanotolleen, ja tämän ihastumisen kanssa se on painajaismaista, kun tahtoisin vaan kietoa käteni hänen ympärilleen ja suudella tulisesti... Ei taas näitä ajatuksia!! Oikeesti kun en tahdo olla ihastunut muihin kuin omaan mieheeni, mistä näitä silti tulee! Olen luonteeltani herkkä ja lapsesta asti tottunut herkästi lukemaan ihmisiä ja ilmapiiriä, johtuen siitä vaistoan ehkä usein, jos joku on minusta kiinnostunut, ja se saa ehkä itsenikin kiinnostumaan. Tässä lääkäritapauksessa tuskin siitä on kyse, mies on niin järjettömän komea, ettei voi olla vapaa :'D enkä minä saisi hänestä haaveilla!!

Onko siis vinkkejä, miten palavat tunteensa saa tukahdutettua ja otettua järjen käteen ja käyttäytymään normaalisti?! Auttakaa ihmiset... :D