Nälkätalvi 1941/42 ja poliittiset uhat

Suomen elintarvikepula johtui siitä, että syksyllä 1941 oli tärkeämpää rakentaa Suur-Suomea kuin korjata sato talteen. Vaikka armeijan vahvuuttaa olisi supistettu sadon korjuuajaksi, ei sodan kulku olisi paljonkaan muuttunut. Hyökkäysvaihe vain olisi kestänyt jonkin verran kauemmin. N-liitolla oli Suomen rintamalla vain välttämätön määrä sotilaita koska Saksa painoi päälle voimalla.

Elintarviketilanteen seurauksena esim. yli 10 000 neuvostovankia kuoli aliravitsemukseen ja sitä seuraaviin sairauksiin. Lisäksi pelkästään Petroskoin vankileireillä kuoli n. 3500 vanhusta, naista ja lasta samoista syistä vuoden 1942 aikana.

Alun alkaen Mannerheim ilmoitti, ettei Suomi hyökkää Leningradiin. Pysähdyttiin vanhalle rajalle.
Mannerheim suostui lopulta näennäiseen etenemiseen Kannaksella, mutta ei toimeenpannut sitäkään.
Saksalaiset olivat tyytyväisiä, kun Suomi hyökkäsi Syvärille.

Suomen mukaantulon ehtona oli ollut elintarvike- ja aseavun takaaminen sekä Suomen haluamat rajat.
Hitler piti lupauksistaan kiinni.

Talven -42 nälkä johtui myös siitä, että viljalaivat lähtivät Saksasta myöhään ja juuttuivat pitkäksi aikaa jäihin Itämerellä.

Syitä siihen, miksi Hitler sieti Suomen asettumisen vastaan oli pääasiallisesti kaksi:

A) Suomen armeija sitoi puna-armeijan joukkoja. Tämä oli tärkeätä Saksan alkumenestyksen aikana. Sodan loppupuolella painostus voimistui, kun Suomen merkitys väheni tappioksi kääntyneen sodankulun vuoksi.

B) Suomi oli sopiva "näyteikkuna" maailmalle, jolla saatettiin osoittaa ettei Saksa pakottanut muita omaksumaan omaa järjestelmää. Suomella oli maailmalla good will -maine, jonka vuoksi ei kannattanut pilata omaa mainetta miehittämällä Suomea.

Tässäkin asiassa Suomen asema alkoi heiketä sodan loppupuolella, mutta onneksi ei tullut saksalaismiehitystä.

On olemassa myös se tosiasia, että Hitler ei kyennyt murtamaan Mannerheimin argumentteja, joilla Marsalkka perusteli kieltäytymistä hyökkäyksen jatkamista. (Mannerheim asetti mahdottomia ehtoja Saksalle ennen kuin jatkaisi itse etenemistä Kannaksella.)

Tässä on pääasialliset syyt, miksi Saksa ei miehittänyt Suomea.

Martti V Terä kertoo tarkoin tilastoin ja tiedoin kirjoissaan mm. Saksan ja Suomen ase- ja materiaalikaupoista. Kyseinen sotilashenkilö oli itse noita kauppoja junailemassa käytännön suoritusportaassa, eli hoitamassa aikatauluihin, kuljetukseen yms. liittyviä asioita.

Terän kirjoissa on tilastoliitteet, josta käy ilmi päivämäärät, laivaustilastot ja osin jopa lastitiedot. Terän kirjoittamat kirjat ovat häkellyttävän yksityiskohtaista kerrontaa kaikilta osiltaan ja niistä saa hyvän kuvan mm. kesän 1944 tapahtumista. 

Martti V Terä: Tienhaarassa. Syksyn 1940 tapahtumat Barbarossa-suunnitelman taustaa vasten, Otava, 1962.

Kirjassa kerrotaan materiaalihankinnoista Saksasta viime sotiemme aikana. Mukana on myöskin Välirauhan aikaiset hankinnat Saksasta. Samoin kirjassa on lueteltuna kaikki laivakuljetukset rahtimäärineen ja saapumisaikoineen. Mukana on mm. ase, vilja- ja öljytoimitukset eriteltyinä. Saksasta tuotiin kirjan mukaan vuosina 1940-1944 kaikkiaan ainakin 84 laivallista aseita, ammuksia, elintarvikkeita, viljaa ja muuta materiaalia ja 120 kertaa polttoaineita. Tavaraa tuotiin Terän kirjan mukaan 26.9.1940 - 7.9.1944 kaikkiaan 119 445 538 kg. ja polttoaineita yhteensä 189 657 776 kg.

Sivu 155:

1941 leipäviljan kulutus Suomessa oli 35 000 tonnia KUUKAUDESSA. 

Saksasta saatiin 1941-42 kaikkiaan 218 168 tonnia viljaa 
Saksasta saatiin 1942-43 kaikkiaan 267 279 tonnia viljaa 
Saksasta saatiin 1944 tammi-elokuussa kaikkiaan 150 676 tonnia viljaa, josta reilu 91 000 tonnia heinä-elokuussa. 

1944 tammikuussa 28 407 tonnia
1944 helmikuussa 19 943 tonnia
1944 maaliskuussa 623 tonnia
1944 huhtikuussa 3 899 tonnia
1944 toukokuusa 3 925 tonnia
1944 kesäkuussa 2 348 tonnia
1944 heinäkuussa 40 886 tonnia
1944 elokuussa 50 650 tonnia

Martti V Terä: Kesäkuun kriisi 1944, Otava, 1967 

Lupausten pitäminen hitlereitten ja stalineitten kohdalla on sattumanvaraista. Ylipäätäänkin kansainvälisessä politiikassa oma etu (kansallinen turvallisuus tms) vapauttaa valtiojohdon, etenkin diktaattorit, sitoumuksistaan.

Keväällä 1941 Saksa lupasi elintarvikkeita joilla Suomi selviäisi syksyn satoon asti. Minun analyysissäni on kyse 1942 aikana saaduista elintarvikkeista, joiden toimituksista saatiin lupaus vasta sen jälkeen, kun Suomi oli kieltäytynyt jatkamasta hyökkäystä lähemmäs Leningradia.

Sodan alkaessa Suomi sitoi 18 divisioonaa (rintamalla 200-300.000 miestä), joka määrä alkoi vähetä syksyn 1941 jälkeen. Puna-armeijan vahvuus oli 3,5 miljoonaa miestä ja toisen maailmansodan aikana mobilisoitiin 35 miljoonaa sotilasta. Sotilaallisessa mielessä Suomen merkitys on todella vähäinen joskin asialla on varmaankin ollut merkitystä kuten myös poliittisella näyteikkunalla. Nämä tuntuvat kuitenkin 'vaikuttavilta', vaan ei 'ratkaisevilta' seikoilta.

Terän kirja on todella hyvä tietolähde, mutta ei anna vastausta Hitlerin myöntyvyyteen.

Itse olen aprikoinut, että olisiko Saksassa päädytty lopputulokseen, jonka mukaan Suomen ja Saksan välisessä konfliktissa Saksalla oli paljon hävittävää, mutta vain hyvin vähän voitettavaa. Tätä tukee se, että Saksa ei protestoinut, kun joulun 1941 jälkeen koko Suomen armeijan merkittävin toimi, muuallakin kuin vain Leningradin kupeessa, oli kortinpeluu.

Täällä kirjoitellaan Hitlerin 'myöntyvyydestä' niinkuin Suomi olisi ollut joku Saksan vasalli. Tosin Saksalla oli valmiit suunnitelmat tähän suuntaan kun sota on voitettu mutta onneksi Saksa ei voittanut koska silloin Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä. Ehkä kuitenkin olisi ollut muodollisesti itsenäinen.

Ehkä siksi koska ideologia ei tietyissä asioissa samentanut Aatun järkeä, kuten näyttää tekevän sinulle sekopäälle.

Hauskaa satiiria! Varmaan Suomessakin kaheleimmat uskoivat tällaisia juttuja. Hölmöjä on helppo kus ettaa.

Ensinnäkään Hitler ei ollut syksyllä 1941 "valtansa huipulla". Saksan tappiot kasvoivat jatkuvasti, britit pommittivat siviilejä ja muutenkin elintarviketilanne paheni.

En tiedä, tehostettiinko ja organisoitiinko sota-aikana ja varsinkin nälkätalvena 1941-1942 kalan-ja riistalihanhankintaa. Suomen järvet ja joet, ja ehkä myös metsät olivat tuohon aikaan täynnä kalaa ja riistaa. Olen keskustellut kaupunkilaisten vanhusten kanssa noista sota-ajan ruoka-asioista, yksi niistä oli äitini. Suuret Pohjois-Suomen joet olivat täynnä vaelluskalaa. Suomen suuret joet olivat sota-aikana pääosin patoamattomia. Merikalastushan ei sodan vuoksi onnistunut ainakaan Suomenlahdella. Asema-sodan aikana oli Itä-Karjalan korvissa metsästys ja kalastus suosittua sotilaiden keskuudessa. Perustettiin oikein "komppanioita" siihen hommaan.

Sodan taas sattuessa tehokas Suomen luonnonkalan- ja riistalihanhuolto olisi mahdollista toteuttaa piittaamatta kriisiajan vuoksi luonnonsuojelusta ja ympäristöarvoista. Luonto palautuu siitä kyllä ajan kanssa. Maassa on paljon metsästys- ja kalastustaitoista eläkeläisporukkaa. Itse olisin siihen nuo taidot osaavana, tykinruoaksi kelpaamattomana eläkeläisenä valmis, jos ulkomailta ei saada elintarvikkeita.

Nälkäkuolemat talvella 1941-1942

Omien peltojen tuoton jäädessä puoleen tarvittavasta ja Saksan toimitusten viivästyessä kevääseen, Suomea kohtasi vakava elintarvikekriisi. Siitä kärsivät ensi sijassa sotavangit, joita menehtyi talven ja kevään aikana noin 12.000. Lisäksi Itä-Karjalan siviilejä kuoli noin 3.500 kuolemien painottuessa kevääseen ja kesään.

Nälkäkuolemia esiintyi myös suomalaisten siviilien joukossa, mutta heidän kuolemistaan ei ole katsottu aiheelliseksi tehdä tutkimustyötä.

Hajatietoja siviilien kuolleisuudesta:

Mielisairaalat. Kuolleisuus nousi 10%:iin eli kaksinkertaistui normaalista.

Vuosina 1941 ja 1942 mielisairaaloissa kuoli yhteensä 1.100 - 1.200 potilasta yli keskiarvon.

Vanhukset. Kuolleiden määrä tuntematon.

Siviilivangit. Vankiloissa oli 27 todettua ja 14 mahdollista nälkäkuolemaa.

Imeväiskuolleisuus. Kasvoi 7%:stä 9%:iin.

Pikkulapset. Kuolleiden määrä tuntematon.

Yleinen kuolleisuus. Siviilien yleinen kuolleisuus 1940-1944 oli 0,1%-yksikköä normaalia suurempi. Tämä tarkoittaa 19.500 menehtynyttä suomalaista siviiliä.

Mitä kansan nälästä kunhan vaan Marskilla ja hänen hovillaan riitti hyvää ruokaa mielinmäärin ja viinaa.

Mannerheim sortui jatkuvassa pikkupöhnässään jahkailuun kun tapahtumien kehitys olisi vaatinut rivakkaa reagointia!
Vuoden 1943 aikana oli käynyt selväksi,että Suur-Saksa ei ollut onnistunut neutralisoimaan slaavilaisia kansoja valtioita muodostavana tekijänä Euroopassa.Neuvostoliiton ihmisresurssit ja Yhdysvaltain teollinen potentiaali olivat määrätietoisesti murskaamassa Suur-Saksan!
Tätä kehityskulkua ei alati pöhnäinen Mannerheim kyennyt prosessoimaan toimivaksi strategiaksi vaan antoi maanne ajautua tapahtuneen tosiasian eteen.
Jopa silloinen liittolaisemme Suur-Saksan tiedustelu toimitti Päämajaan selvityksen silloisen vihollisemme Puna-armeijan juuri havaitusta kyvystä murtaa tarvittaessa mikä rintamanosa tahansa kaikkien aselajien keskitetyllä tulella.
Näin ollen olisi typerä Aunuksen linnoittaminen pitänyt lopettaa viimeistään vuoden 1943 aikana.Saksan ilmeisen lähenevän tappion vuoksi koko hankkeen tukijalka oli lahonnut!Päämaja oli kuitenkin jo tuohon aikaan verkostoitunut ja ritualisoitunut,Minne vain Mannerheim ilmestyi kaikki kriittinen ajattelu lakkasi!Hänen läsnäolonsa oli taianomaista,mukana oli Pyhyyden tuntua!Pyhä Dogma oli vakiintunut!Sotamme on oikeutettu,Jumala ei meitä hylkää kuten Talvisodassa oli (muka) ilmennyt!
Siksi siis Aunuksessa istuttiin lämmitetyissä vahvoissa bunkkereissa,kun taas Kannaksella järkiperäistä linnoittautumista vasta yriteltiin lähinnä kenttälapioiden voimalla,kun 9.6.1944 rintama repesi.
Liian monet nuorukaiset maksoivat ainoalla hengellään nuo"Marskin ryypyt"!