Moi. Olen jo useasti kirjoitellut palstalle aiemmin, muunmuassa epävakaasta persoonallisuudesta. Tästä kirjoituksesta voi tulla sekavaa...
Eilinen päivä meni ihan kivasti. Kävin isoäidillä ja juttelimme niitä näitä, kunnes...Kotiin tultuani alkoi sekavuus. Monta tunnetta jälleen päällä yhtaikaa. Tuntui, että pitää seota. Mutta sitten sain vertaistukea nettitutultani ja hiljalleen tajusinkin mikä mua vaivaa. Eksyin vähemmistöpalstoille lukemaan ja pohtimaan jälleen omaa suuntautumistani. Ja tunnekuohun seurauksena musta tuntui, että pakko se vaan on hyväksyä, että taidan olla homo. Ahdistus väheni hetkellisesti. Yöllä todellakaan ei kannata ruveta suunnittelemaan yhtään mitään, mutta rupesin miettimään, että kuinka kerron läheisilleni. Ja mua rupesi ahdistamaan se kuinka pääsen Aspan järjestämään ryhmään tänään. Näin siinä kävi, että valvoin aamuyhdeksään ja päätin jättää ryhmän väliin. Nukuin kahteen asti, mutta jälleen ahdistaa. Tuntuu, että on pakko puhua jollekin, mutten uskalla soittaa kellekään läheiselleni. Pelkään, että ihmettelevät käytöstäni ja syyttävät siitä, etten ole tasapainossa vaan kieltävät kaiken. Mitä mun pitäisi tehdä? Soittaa kriisipuhelimeen? Tuntuu, että sydän halkeaa.
Eilinen päivä meni ihan kivasti. Kävin isoäidillä ja juttelimme niitä näitä, kunnes...Kotiin tultuani alkoi sekavuus. Monta tunnetta jälleen päällä yhtaikaa. Tuntui, että pitää seota. Mutta sitten sain vertaistukea nettitutultani ja hiljalleen tajusinkin mikä mua vaivaa. Eksyin vähemmistöpalstoille lukemaan ja pohtimaan jälleen omaa suuntautumistani. Ja tunnekuohun seurauksena musta tuntui, että pakko se vaan on hyväksyä, että taidan olla homo. Ahdistus väheni hetkellisesti. Yöllä todellakaan ei kannata ruveta suunnittelemaan yhtään mitään, mutta rupesin miettimään, että kuinka kerron läheisilleni. Ja mua rupesi ahdistamaan se kuinka pääsen Aspan järjestämään ryhmään tänään. Näin siinä kävi, että valvoin aamuyhdeksään ja päätin jättää ryhmän väliin. Nukuin kahteen asti, mutta jälleen ahdistaa. Tuntuu, että on pakko puhua jollekin, mutten uskalla soittaa kellekään läheiselleni. Pelkään, että ihmettelevät käytöstäni ja syyttävät siitä, etten ole tasapainossa vaan kieltävät kaiken. Mitä mun pitäisi tehdä? Soittaa kriisipuhelimeen? Tuntuu, että sydän halkeaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kriipuhelimeen soittaminen voisi helpottaa tuollaisessa tilassa.Tai ylipäätänsä juttelu jonkun kanssa. Olosi on nyt varmaan erilainen, koska aikaa on jo kulunut.
Kiitos, jutella olen saanut luottamuksellisesti usean ihmisen kanssa ja jokaiselta olen saanut tukea ja rohkaisua :) Soitin ensin sinne kriisipuhelimeen ja siellä neuvottiin soittamaan illalla Sexpon linjalle. Sain rohkaisua ja vinkkejä siihen, että kannattaisi hakeutua seksuaalineuvojalle.
Nyt on huomattavasti helpompi olla vaikka ihan kaikille en ole vielä avautunutkaan. Ratkaisevinta on se miten äiti tulee suhtautumaan...Huomenna näemme, kohta näen saanko nukuttua. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ahdista...koko päivän on vaan ollut todella epätodellinen olo. En vieläkään tajua mitä on tapahtumassa!
Kerro läheisillesi vasta sitten kun olet valmis. Eikä kaikille ole edes pakko kertoa, ihan miltä itsestäsi parhaimmalle tuntuu.